IRC-Galleria

Atuph

Atuph

Ihmisen mielellä on niin valtava luomisvoima.

Back to businessLauantai 02.02.2008 20:03

Vesilätäköitä I N H O A V A hevoseni joutui tunnille märälle kentälle - pohja onneksi oli hyvä, koska herra hinuri oli sen eilen tampannut taasen kunnolla. Oli kevyt tunti, koska takana viiden päivän lepo. Mutta siihen nähden oli hemmetin hyvä.

Oli muuten kiva mennä tallille - Lumppari&A olivat vaihtaneet tarhaa johtuen Lumpparin "kopputtelusta" aitoihin - joutu hetken aikaa ihan kyselemään, missä se on - mutta sieltähän se löytyi, pihatarhasta pihaton takaa. Tosin väliaikaisesti, ne ovat olleet lautatarhassa (pihattotarhassa) jo koko viikon, mutta nyt pari päivää poikkeuksellisesti tuossa tämänpäiväisestä. Herra L ja A kuulemma pihattotarhassa seisovat pihaton ovella ja katselevat heiluvia muoviriekaleita ovessa, mutta vielä kumpikaan ei ole tohtinut mennä sisään. Täytyy käydä Lumediukselle näyttämässä joskus mallia, että se "maja ei syö".

Talli oli T U P A T E N täynnä hevosia, monta uutta kasvoa - siis hevoskasvoa, omistajat ovat samoja ,-)
Käytiin hakemassa Rusutjärveltä Englantilainen herrasmies maastokaveriksi. Leppoisa puolentoistatunnin maasto. Herra E oli ihmeissään, kun maisemat vaihtuivat. Pojat lompsivat tyytyväisenä korvat hörössä - ja laukkasivat vauhdilla mäkiä ylös. Kaikenkaikkiaan ihanan mukava reissu - kun kelikin oli vielä näin järjettömän upea!

Nyt sitten onkin Lumpparilla 5:n päivän talviloma edessä. Saa kasvattaa kuntoa.

TuntiLauantai 26.01.2008 19:53

Hevonen olisi toiminut, mutta kuski oli jäykkä. Harmittaa, kun ei saa kroppaansa rennoksi ja mukaan. Jollain lailla olisi vain aikaa löydyttävä siihen joogaan - se kun aukaisee paikat ja auttaa noissa(kin) asioissa.

Lumppari köhäisi alkuun kerran, mutta muuten ok. Se rontti on keksinyt niin paskamaisen leikin, että ei tosikaan - tunkee jalkaa putkitarhoissa putken väliin. Mutta onneksi on paikka niinkuin meillä - soittelin asiasta N;lle ja lupasi keksiä ratkaisun. Taitaa olla tarhan vaihto pojilla edessä. Lumppari on keksinyt tuon varmaan siltä vanhalta orilta, joka on "mestari" tuossa lajissa. Aktiivisuus ei ole aina hyväksi.

Huomenna maasto, sitten loma. Jos kerta köhityttää,niin taitaa tulla loma oikeaan aikaan..

Mun pitää päästä eroonPerjantai 25.01.2008 22:58

* maiskutuksesta
* käden liikuttelusta (kun ne sormetkin toimii)
* ylösnousevasta jalasta (kun niitä voi venyttää alaspäinkin)
* korviin katsomisesta (vaikka Lumpparin korvat onkin söpöt).

Alkeiskurssi olisi varmaan "kova sana"

Heh hehTorstai 24.01.2008 22:45

Tulivuoren Lumi joutui kuin joutuikin lenkille ,-) Myrsky laantui ihan sopivaksi. Mentiin rataa ympäri hölykyn-kölkyn - ja myös laukalla. Ei ollut mikään kauhea "laukkakiituri" - mentiin suht pitkää ja rentoa laukkaa abt. kierros vasempaan ja 1.5 kierrosta oikeaan (eli yhteensä liki 2.5 km..).

Popot jalkaan...Torstai 24.01.2008 17:14

ja keli niin karsea, että tokkopa poni joutuu töihin tänään.
Hauska hevonen - oma valjakkohevoseni ,-)

TalvikentälläTiistai 22.01.2008 23:13

Tunti. Meni kyllä harjoitusravissa rentona ja käytti selkäänsä hyvin, mutta koottu ravi nivelillä oli hakusassa. Noh, aina ei ole toimiva päivä. Onneksi viime lauantain oli sellainen napakymppi, että sillä jaksaa pitkään ,-)

Väsynyt poikaSunnuntai 20.01.2008 19:18

Mentiin tänään lanta-ralli-radalle. Ensimmäistä kertaa ei ollut rallia - johtunee siitä, että poika on tehnyt ihan oikeasti hevosen lailla töitä viimeiset neljä päivää. Mutta oli kiva ravata leppoisasti&vähän laukata. Eipä tarvinnut käydä näyttämässä kenttää ponille vaan sai jolkotella muualla. Huomenna varmaan lepo, saa palautella itseään.

Kank-hi-tun-thiLauantai 19.01.2008 19:35

Vaikka khe-li oli khau-hia. Mutta aamusta. Tunnin aikana oli itseasiassa ihan ok - vaikka taisi sataa. Täytyy sanoa, että "taisi", koska eihän siinä kerennyt tunnin tiimellyksessä sellaisia asioita ajatella...

Mutta meni hyvin!!!! Koottu ravi sujui hyvin, vaikka swingiä saisi vielä olla lisää - eli voimaa takapäähän. Tehtiin siirtymisiä - kootturavi - lisätty ravi/koottu laukka - lisätty laukka. Kuten coach on sanonut, ei niitä lisäyksiä tarvitse ratsastaa - kun hevonen toimii oikein, ne tulevat sieltä itsestään.

Lumppari on hauska. Puolivälissä tuntia Allu käveli rataa ympäri, kunnes se poikkesi metsään metsälenkille, Lumelta näkymättömiin. Lumppari etsi ja etsi, että missä se Allu luuraa... kait se oli huolisaan, että nyt se tarhakaveri dementoitui ja eksyi... Mutta tulihan se sieltä takaisin.

Huomenna maastoilu. Jos radalla rauhallista, voisi yrittää "ratarenotutusta".

Meine-Liebe-HorseLauantai 19.01.2008 00:57

Eilen maneesilla hyppäämässä. Ensin "innari" kahdella ravi-ristikolla, kolme laukkaa ja sitten este. Mä olin tietty ihan paniikissa, että tokkopa tuosta innarista selvitään - kun mua "vara-ope" ja H lohdutti, että se kyllä yli pääsee - piti tarkentaa, etten siitä olekaan huolissani - olen huolissani siitä, että se hyppää ne kaks ekaa yhdellä kertaa... Ekalla kerralla se oli ihan äimän käkenä, että miten hemmetissä tässä nyt mennään kun puomea riittää eteen ja taakse, mutta sitten se hiffasi heti (mamman pikku mussukka) ja jo alkoi sujumaan. Lopuksi vara-ope hyppäsi selkään ja kokeili, miltä Lumppari tuntuu. Halusi ihan vapaahetoiseti mennä sillä tunnille joku kerta hyppäämään isompaa. Lumpparia oli hauska muuten kattoa, kun se hyppäsi. Nautti tosi paljon ja käytti kroppaansa nauttien - vaikka pieniä esteitä olikin.

Tänään oli taas oikein hempeilypäivä - ei voi muutakuin kiittää maailmankaikkeutta, että noin ihanan kaverin olen seurakseni saanut! Varsinainen elämän balanssoija.

Mentiin kentällä. Tammikuun 18 päivä ja täysi kesäkeli pohjan puolesta - paitsi pimeää kuin py*****ä. Mutta toimi hyvin! Ei olisi uskonut, että hyppypäivä oli eilen takana. Lopussa tuli myös laukassa erittäin hyvin itsensä kantaen alas. Sainhan mä taas kuningas välähdyksiä. Kuten jos hevonen kulkee suorana keskellä kenttää eikä taivu vasemmalle, niin auttaisiko asiaa, jos ratsastaisi ulko-ohjalla ja sisäpohkeella? Auttoihan se.

Ridauksen jälkeen harjoiteltiin karsinassa olemista. Laitoin narun oveen ja sitten vain toivottiin, että fiksu hevonen ymmärtää olla tulematta läpi/ali. Ja ymmärsihän se! Katseli korvat hörössä käytävälle ja oli vähän ihmettelevä, että mites tässä nyt näin. Noh, nyt aletaan opettamaan ja toivotaan, että joku päivä oppii olemaan myös siellä ilman sitä narua. No joo. Se on niin pirun aktiivinen hevonen, että en usko sen koskaa siellä ilman narua olevan.

Huomenna taasen tunti. Kivaa! Taas alle ilmaantuu se kiva "pötkylä", joka kantaa itsensä ja toimii kevysesti. On se kyllä muuttunut vuodessa koko kapistus. Ja myös kuski. Kiva huomata, että itsellä ongelmatilanteissa (siis hevosen selässä) ei pala pinna, vaan otetaan "työkalupakista" vaihtoehtoinen harjoitus käyttöön, jolla päästään ongelmasta eroon.