IRC-Galleria

Atuph

Atuph

Ihmisen mielellä on niin valtava luomisvoima.

Lärs Levy oli the köylyrätsySunnuntai 20.07.2008 01:29

Kun se maagisista maagisin ulko-ohja löytyy, tapahtuu ihmeitä. Ai niin. ja sen lisäksi se SIKA-maaginen sisäpohje ,-) Avo vasempaan ympyrällä ravissa sujui ensimmäistä kertaa iäisyyksiin hianosti. Laukka ok - harjoiteltiin myös laukasta pysähdystä (kas kun sattuu olemaan ensi kisoissa alku- ja lopputervehdykseen tuleminen på laukka).

The Förtter harjoitteli The alkeis-köyly-rätsyn-elämää juoksemalla narun jatkeena. Ottaa aika nätisti kaikki askellajit narun päässä. Juu, ja mä juoksutan ihan löysillä sivuohjilla - nimim. en yleensä niillä juoksuttele. Laukka on tietty "kaatolaukkaa", mutta ei revitä ja ottaa aika siivosti alas. Mitä nyt pukitti kunnon pierupukin tänään - mutta vain kerran.

Lumpparin kanssa kentällä..Maanantai 14.07.2008 21:53

oli aikas raskas edestä, mutta keveni loppuraveihin, laukkaan ihan ok. Taisi eilinen painaa jaloissa - samoin se, että on viimeksi kunnolla läpiratsastettu abt. viikko takaperin.

Pylpyrällä lepo, koska kuskilta loppui veto ,-)
Lumpparilla oli rallipäivä. Pelkästään radalla. Ensin käyntiä, sitten vas kierrokseen ravia 1.5 kierrosta ja sen jälkeen laukkaa n. 3/4 kierrosta. Ja suunnan vaihto - ja kun kyseeseen tulee oikea laukka, ei tartte kahta kertaa arvailla, mitä Lumppari asiasta tuumaa... Laukattiin itseasiassa abt. 2 kierrosta - välillä revitellen, välillä hillitymmen - ja Lumppari osoitti jälleen kerran onnellisuutensa hirnumalla ,-) Sen jälkeen vielä ravia abt. 1 kierros ja käyntiä taluttaen 2 kierrosta - eli kun lasketaan yhteen 1.5+3/4+2+1+2>7 km oli päivän lenkki. Oli poika ihan yltä päältä hiessä (myös silmän ympärykset), mutta tosi tyytyväinen. Ja palautui yllättävän nopeasti!

Pylpyrällä mentiin laukkasuuntaan nyt ekan kerran ravia. Oli ihan ok. Ravattiin pari kierrosta ja sitten keskityttiin taasen 5 m kartioiden pujotteluun. Menee hienosti! Ja se jopa taipuu vasemmalle - ainakin kaulastansa ,-) Eli etenee, hitaasti mutta varmasti.

Eip ollut läpiLauantai 12.07.2008 22:57

Radalla. Kuskin moka, mutta oppi ja ikä taasen kaikki. Tarttis keskittyä vähän tiukemmin, kun ridaa. Tulos kuitenkin helppo B-luokassa 55% ja rapiat, joten erittäin alisuoriutuvanakin meni sentään rata läpi. Mutta Lumpparin kunniaksi on sanottava, että käyttäytyi hyvin, oli helppo ja hyvä lastattava jne. Nyt sitten on jo ilmottauduttu seuraavaan koitokseen, jotka ovat sitten ekat Alue-kisat - ja vielä pitkällä radalla ,-)

Fortterilla mentiin kentällä. Nyt keksin hyvän taipumisharjoittelun - pujottelurata kartioista 5 m välein, ja sehän ihan asettui ja taipui. Tuota aletaan kyllä tekemään joka hemmetin kerta, kun ratsastetaan - alussa ja lopussa. Hain taas liian aktiivisesti väistävää pohjetta ja konfliktihan siitä tuli. On se vaan niin vaikeaa, kun tarttee osata tulla takaisin ihan back-to-basic ja ymmärtää, että pienelle Pylperölle se kokonainen etuosakäännös voi olla aika haastava - vielä.

Ai niin, ote "tankki tunnilla"Lauantai 12.07.2008 01:41

Kun väännettiin 10 m laukkavolttia, se vain röhki... ja taipui..
Lumppari sai uudet popot alle. Kengittäjän suosituksesta, välipohjat jätettiin nyt pois. Ei vain sitten yksinkertaisesti pahemmin vuoltu pohjia. Nyt sitten toivotaan, että homma pelittää. Ja pelittäähän se.

Tänään sitten minun ylileveä hevoseni raahattiin tunnille. Valkkukkin nauroi kesken tunnin, että on se läski. Ja kun ihrat ei mahdu satulan-alle, niin sitten tarttee mennä tiku-tiku-ravia-käännöksessä. Voi V. Huomenna startataan Kieferillä. Ja Lumpparilla alkaa ihan oikeasti laihis.

Olin ihan sika-puhki-poikki ja kiipeäminen Pylpyrän selkään ei houkutellut. Niinpä kera apurin, menimme kentälle ihmettelemään liinassajuoksemisen saloja. Ja hyvinhän se herra hevonen sen otti ja ymmärsi. Nyt pystyy sitten alkaa osan treenistä tekeen liinatreeninä - ja jahka siihen kunnolla oppii, sitten alkaa kunnon kaksliinajuoksutus.
Hieroja-Heli kävi hypistelemässä (hm.. voikohan sitä hypistelyksi sanoa) Lumpparin läpi. Suht ok, kaulassa revähtymä (vetopaniikista?) ja oikeassa kankussa oli vähän kireyttä. Muuten ok. Nautti ihan suunnattomasti - siis Lumi ,-) Teki myös porkkanajumpan ihan äly-hyvin - olin ihan äimänkäkenä, kun se seisoi jalat liimattuna paikoillaan ja kurotteli sitä porkkanaa herra-ties-mistä.

Pylpyrällä mentiin sitten ekat laukat. Toto oli todistamassa, että juu-u, näin oli. Ensin kolme kierrosta oikeaan suuntaan - muutama yritys, mutta ei onnannut. Sitten lähdettiin vasemmalle ja voila - siellä takasuorallahan se tuli. Kuski tajusi kiittää noston jälkeen, mutta sitten mentiinkin... Vähän hirvitti siinä pieniä-vihreitä-miehiä-kuhisevan-puskan-luona, etttä mitä tapahtuu, mutta tuo panssarivaunu jyräsi vain ohi. Pysähtyihän se lopussa itseasiassa ihan ok, taidettiin loppuviimeksi mennä joku puolisen kierrosta kaiken kaikkiaan. Oli kyllä tohkeissaan tuon urheilusuorituksen jälkeen ,-)

Larsin eilinen työpäiväTorstai 10.07.2008 17:42

Koostui kentällä ravityöskentelystä - ja sitten lähdettiin radalle tekemään laukkatyöskentely. Se on niin ihana, kun sen ilme suorastaan loistaa, kun se tajuaa, että nyt mennään radalle. Mentiin ensimmäinen kierros s.e. se sai itse päättää vauhdin. Meni - hmm - rennon kovaa abt. puoli kierrosta - ja kun ihmettelin sen kurkun röhinää, hiffasin, että sehän haluaa hirnua - hauska hevonen ,-) Sitten ravatiin abt. puolikierrosta ja kun pyysin reippaampaa ravia, se vaihto laukalle. Nyt mentiin rauhallista laukkaa - vaikka istuin satulassa - pitkillä ohjilla ja se venytteli, venytteli ja venytteli kroppaansa. Tulipa todistettua, että osaan istua laukassa niin, että se pystyy rentoutumaan. Loppukaarteessa pyysin vain nätisti istunnalla reippaampaa laukkaa, niin se venyi hienosti laukan lisäykseen. Huah. Ja tämä kaikki edelleen vapain ohjin. Hm. Tarttiskohan hankkia sille länkkäri ja aloittaa länkkäri sen kanssa ,-)

Lars pääsi vain maastokävelylleSunnuntai 06.07.2008 16:42

ratsastajan kuntokuuri nimittäin jatkui, käytiin 40 minsan kävelyllä. Onneks se on oppivainen hevonen ja kävelee nyt jo paljon reippaampaa vauhtia kuin silloin ekalla kerralla.

Lumi on edelleen ihan skeptikko käytävällä. En Jymmärrä. Tai Jymmärrän - sehän sai sen panic-vetoreaktion tässä abt. 1.5 viikkoa takaperin ja ollut sen jälkeen ihan ymmyrkäisenä käytävällä. Huah. Kun noiden hevosten aivotuksia osaisi ymmärtää.

Fortter saa olla lihastenkasvatuslomalla. Siis keskivatsanlihastenkasvatuslomalla.
Lumpparilla mentiin vain eteen-alas isoa kahdeksikkoa kentällä - kevyessä ravissa. Tuli lopussa ihan ok, oli pehmeä myös suunnan vaihdoksessa. Eihän se vasempaan kierrokseen ole yhtä levollisen rento kuin oikeaan, mutta enivei, meni pohje läpi ja oli ulko-ohjalla. Oli laiskan oloinen.. mutta ei ollut sitten enää, kun hetken käynnin jälkeen suunnattiin radalle.. Tiesi heti, että jaaha- nyt tehdään laukat sitten radalla. Ja niin tehtiin. Kaksi kierrosta, välillä vähemmän kovaa, välillä meni rennosti kovempaa. Toisella kierroksella laukattiin jo puolivapailla ohjilla - venytteli itseänsä aika-ajoin. Samoin kovemmassa spurtissa koko hevonen V E N Y I eteenpäin - teki varmaan hyvää lihaksille. Hävettävän harvoin olen viimeaikoina radalla mitään Lumpparilla päästellyt.

Fortteri oli ihan ADHD. Ravattiin radalla neljä kierrosta ja se oli ihan tulessa. Ei se mitään, ei rynni eikä sikaile, mutta vireä enivei. Lopuksi harjoiteltiin radalla vähän vasemman pohkeen läpimenoa. Ja nyt sieltä tuli sitten etuosakäännös oikealle - VAU! Hauskaa huomata, että edes jotain on osannut sille opettaa. Tarttis varmaan ensi viikolla aloittaa sitten vasemman pohkeen hiominen..