IRC-Galleria

Atuph

Atuph

Ihmisen mielellä on niin valtava luomisvoima.

Ljudmilla kentälläPerjantai 13.03.2009 23:45

katsoi kaihoisasti Poppen ja Mahun perään, kun ne häippäs lantalenkille... Oli virkeä ja aktiivinen, jonka vuoksi ei niinkään tasainen. Kun vain kuski muistaisi ja jaksaisi keskittyä ja tuntea - niin hyvä tulisi.

Toukokuussa tarkoitus lähteä kokeilemaan maastoesteitä! Kaikkeen sitä ryhtyy. Mutta meillähän on Lumpan kanssa niin hyvä "henkinen suhde", että eiköhän siitä selvitä. Mulla on sellainen olotila, että Lumppa tulee nauttimaan siitä täysin siemauksin..

Lumpan rataralliTorstai 12.03.2009 08:58

Oli aikas innosta pinkeä ,-) Onkohan mamma antanut liikaa vapautta, kun se välissä rykäisee laukassa ihan huolella ,-) No, pääasia että hevosella on mukavaa ,-)

Ljudmilla tunnillaKeskiviikko 11.03.2009 09:45

Oli vähän asenteella "onks pakko jos ei jaksa", mutta toimi sit kuitenkin ihan ok. Laukat on ihanan tuntuisia!

Fortter oli kengänirroitusvaiheessa, joten sen liikuttelun jätin väliin. On sitten pojalla popot pidempään jalassa, kun on tälläiset kelitkin..

Lumppis palautteliTiistai 10.03.2009 09:29

Eli eilen tunnin verran käyntiä ilman saddlea. Tyytyväinen ja aktiivinen hepo, käveli hyvää, pitkää ja rentoa käyntiä.

Huh-huh-hiano-päiväSunnuntai 08.03.2009 21:16

Fortterilla ennen hyppytuntia vähän kentällä. Ei tavinnutkaan mennä kuin vähän, sillä abt. 10 minsaa ravia, niin se oli rento ja kuunteli. Hiano Fortter! Pysyt hyvillä mielin lopettaa lyhyeen - vaikka jos aikaa ois ollut enemmän, olis kyllä jääty hiomaan ,-) Mutta tämä ehkä oli hevosen kannalta oikeampi vaihtoehto, tycker jag.

Lumppa estetunnilla. Hypättiin rata!! Nyt mentiin verkassa 21 m väli 6 askeleella - mutta se olis tullut siihen myös 5:llä, jos olisin vaan tohtinut vähän pyytää sitä eteen. Uskomatonta edistystä, koska aiemmin nuo mentiin systemaattisesti 7:llä askeleella.. muutenkin on tullut venyvyyttä ja vauhtia pojalle. Mulle äärimäisen hyvä opetus siitä, että monipuolisuus hevosen liikunnassa & systemaattinen valmentautuminen tuottaa tuloksia. Anna on tehnyt hienoa työtä!

HeppailupäiväLauantai 07.03.2009 20:12

Aamulla Lumpan kanssa maneesilla tunnilla. Se on kyllä ihan sikamakee siellä, kun just sopivasti "jännittää" ,-) Tehtiin ihan älyttömän hyviä lisäyksiä, kun kuski viimein ja vihdoi oppi sen hiuksen hienon eron, miten täytyy lisäys ratsastaa. Oli tosi hikinen, mutta ihana oma itsensä, kun käveltiin takaisin. Tahto välillä aina pysähdellä katselemaan maisemia, nautti suunnattomasti. Tallissa söi kiltisti karsinassa heiniä kun kuivatteli itseään - sitten yhdessä vaiheessa tuli kunnon hörinät "mä olisin nyt ihan valmis lähtemään ulos". Vällyt niskaan ja pappakerhon liikuntakerhoa pitämään.

Fortterilla menin vähän kentän pienemmällä puolella. Oli ihan relax eilisen jäljiltä. Tuli muutama hyvä käynti-ravi-käynti siirtyminen. En mennyt kauaa, täytyy huomenna ridata se reippaammin sitten kun pääsee isommalle puolelle.

Kevät tulee!!Perjantai 06.03.2009 22:38

Ja meikä lähti töistä sen verran ajoissa, että ehti Lumpan kanssa maastoilemaan. Käytiin jussilan kujan päässä ja sen jälkeen vielä palan matkaa Kilpelän tietä. Oli laiska ,-) tykkäs vaan seistä ja katsella maisemia ,-)

Fortter ei sen sijaan pahemmin maisemia katsellut ,-) Käytiin pari kierrosta pellolla ravaamassa & vähän laukkaa. Oli tyytyävinen polle, kun pääsi talliin.
Kentän isompi puoli oli nyt sellainen, että siinä pystyi menemään. Vähän joutui Lumppaa patistamaan, jotta tottui ajatukseen, että nyt myös kentällä voipi mennä ihan "voimaa" askeleessa käyttäen. oli ihan kiva, vaikken vasemmassa laukassa saanut ihan niin hyvin läpi kuin joskus olen saanut.

Fortter kävi kans kenttäilemässä. Oli ihan kiva, tosin tasaisuus puuttuu. Se taasen vain johtuu siitä, että ei kauheasti olla nyt kenttäilty -- täytynee taas alkaa keskittymään myös siihen puoleen. Odotan innolla kentän sulamista, silloin F:llä päästään hiomaan myös vasenta laukkaa!

Kivat pojat!!Sunnuntai 01.03.2009 22:57

Lumpan kanssa päästiin liikkeelle vasta klo 17:45. Oli mielessä tehdä vain mielenterveysliikuntaa eli ei mitään kenttävääntöä (sitä kun tehtiin viime viikolla ihan monen monituista kertaa). Siitä sitten päädyttiin alkukävelyille Kilpelän tielle päin, kävelyt muuttuivat letkeän aktiivseksi raviksi ja myös kevyeksi laukkailuksi. Lumppa NAUTTI! Meni tosi aktiivisesti ja iloisesti, korvat hörössä, katseli ympärille silmä kirkkaana ,-) Käytiin Kilpeläntien päässä ja tultiin takasin.. nafti puoli tuntia meni ja oltiin siis vielä valosalla takasin. Uskomatonta, kuinka pitkä päivä jo on!!

Fortterilla kentälle. HIANO! Tuli välissä erityisesti oikeassa kierroksessa rennon-aktiiviseen raviin, hiano, hiano, hiano!