IRC-Galleria

Atuph

Atuph

Ihmisen mielellä on niin valtava luomisvoima.

Pienitalo preeriallaSunnuntai 01.11.2009 20:29

Oli päivän teema, kun Peki laukkasi pellon poikki meidän mukaan Jussilankujalle. Oltiin päästy lähtemään Lumpan kanssa niin, että Peki ei ollut hokannut. Olisitte nähneet, kuinka iloista ja vauhdikasta laukkaa se tuli pellon poikki! Ja Lumppa tietty katto korvat hörössä "kiva, kun tuut kaveriksi". Siinä oli taas niin aitoa ja puhdasta eläinten elämänenergiaa, että sydän meinas pakahtua. Mikähän meissä ihmisissä on, kun niin harvoin saamme tuon saman olotilan aikaiseksi itsellemme, vaikka eläimille se näkyy olevan niin helppoa? Lisäplussan maailman viisain koira saa siitä, että paluumatkalla muutama tiukka "Ei" sai aikaan sen, että se jäi odottamaan tien varrelle, kunnes olimme Lumen kanssa Raalantiellä. Sitten Peki lähti pellon poikki - tullakseen meitä taas talli tiellä ylitsevuotavalla ystävyydellä vastaan (sen häntä pyöri). Olisitte nähneet, kuinka tyytyväinen koira voi olla, kun se saa roppakaupalla kiitoksia hienosta ja älykkäästä käyttäytymisestä! Lumppa pääsi vielä tarhaan pariksi tunniksi nauttimaan kirpakasta päivästä; vaikka kaikki tallikaverit olivat vielä töissä, siellä se seistä möllötti tyytyväisenä!

Fortter pääsi kentälle ja kiva oli. Tehtiin abt. 15 metrin voltteja ja alko kuuntelemaan tosi kivasti. Laukka-teemana oli tänään laukan nostot ja hienosti se kyllä nostaa. Vasen laukkakin alkaa tulemaan suht automaattisesti, hiano poika! Oli se kyllä intoa täynnä, uskomatonta, että 2 l prixiä pitää sen noin vireenä ,-)

Yllätettiin valkkuLauantai 31.10.2009 21:27

nimittäin vasen laukka oli heti hyvä. Kuski kun on oppinut sen taian, miten siinä täytyy istua, jotta Ljudmilla toimii. Kiva!

Fortter "ai miten niin vähän ADHD"? Nyt sitten kokeilin ekan kerran rauhottaa s.e. pääsi alkuun laukkaamaan. Se autto: maltto paljon helpommin keskittyä ravityöskentelyyn sen jälkeen.

KenttäilyäPerjantai 30.10.2009 23:17

Mukavaa kenttäilyä kera Ljudmillan. Reipas hevonen, ilo ratsastaa ,-)

Fortter oli ADHD-Amigos partenin kanssa vain kävelemässä radalla. Niillä oli selkeesti kimppa-kivaa aina siinä yhdessä mutkassa... Fortter esitteli siinä gp-taitojaan harrastamalla laukkaa paikalla ,-)

PalauttelupäiväSunnuntai 25.10.2009 20:16

Ljudmillalla Kilpeläntie kävellen, palauttelu eilisestä työnteosta. Pojalla oli taas niin paljon ihmeteltävää, että voe voe ,-) Hauska hevonen.

Fortter kentällä, kolmas päivä kenttäilyä peräkanaan. Ei ollut tarkoitus, mutta kaks edellistä päivää ollut niin ADHD, että oikeestaan oli vaan pakko katsoa, olisiko nyt jo virtaset sopivilla tasoilla. Olihan ne. Eipä siis tehty pitkään; vähän taivuttelua ravissa ja laukat, sit hobunen talliin. Fortterilla kun ratsastaa, on kaikki paikat yltä päältä kurassa, kiitos sen välillä ilmaantuvan kaivinkone-tyylisen etenemistyylin..

KenttäilyäPerjantai 23.10.2009 23:57

Rennon letkeää sellaista; eli mukavaa ja rentoa, kummallakin pollella. F:llä ei laukkoja otettu, kun oli niin ADHD jo ravissa; Lumpan keinuhevoslaukasta nautiskeltiin.

Lumppa taitaa tarvita uuden talli-talvitakin, kun se alusta asti käytössä ollut villa-fleece alkaa olemaan "nafti" edestä; tai jos se ei oo nafti edestä, sit pojalla on pylly paljaana..

HemmettiPerjantai 23.10.2009 10:35

Tää uusi Irc suorastaan houkutteleen kirjoittamaan - hyvä kun taas sisään loggausruudun löysi ,-(

Enivei, eilen oli kunnon raggarijengi liikkeellä: Lumppa, Andy ja Valle. Ne on kyllä sellainen seurakunta, että meinaa kikatus päästä, kun niillä on keskenään niin hauskaa ,-) Radalla mentiin, vesisateessa ja pimeässä, mutta hauskaa oli. Tänään vuorossa kenttäily molemilla hobusilla, jos vaan ei ole mikään monsuunikausi.

Ljudmilla sanoi "hui kauhistus"Maanantai 19.10.2009 11:14

Kun siltarumpuja pellolla näki. Teki muuten ekaa kertaa piitkästä aikaa ukarit, mä tietty olin siinä tilanteessa pitkillä ohjilla ,-) Onneksi kuski on ollut Kyra-klinikoilla ja niillä opeilla tilanne selvitettiin mallikkaasti ja maltillisesti. Oli vaan hobusessa vähän virtaa, kiitos kolmen vapaapäivän. Mutta siis reipas kävelylenkki, muistutuksena paluusta töihin.

Innostuin vielä illan pimetessä myös F:n ratsastelemaan. Radalle olis tehnyt mieli, mutta niin kamikaze en ollut, että pimeellä sinne olisin lähtenyt. Kentällä haettiin parin lepopäivän jälkeen vain rentoutta, tahtia ja tempoa - kivasti se relasikin, ja tosi nopsaa (20 minsaa). Loppupuoliskolla tosin vähän "actionia" aiheutti a) jänis b) perässä tuleva Peki. Mutta senkin herra hepo selvitti mallikkaasti. Laukkoja ei otettu, sen verran kivaksi tuli ravissa, että yön pimeydessä ei enää alettu kaahottamaan. Tosin, Fortterin kaahotus on nykyään aika suhteellista laukassa; kantaa paloissa (=omien voimavarojen puitteissa) itsensä tosi tosi kivasti!

Karsee keliTiistai 13.10.2009 10:56

Eilen, joten hepat pysyivät tallissa. Ai että, musta on tullut laiska ,-)

MaastokävelySunnuntai 11.10.2009 21:30

On vaan hiano hevonen! Mentiin motarin alta oleva lenkki, koska Lumpan ex-tyttöystävä, Miina, liittyi seruaan. Matkalla tuli vastaan (yksin ollessamme) mönkijä ja rekka-auto (vain nuppi) ja ei poika korvaa loksauttanut. Vähän kauko-ohjattava auto sen sijaan aiheutti väreitä, joten siinä joutu poijjille sanomaan, että odottavat, että päästään ohi. Reipas hevonen, kaiken kaikkiaan!

Käyntireissulla tuli niin kylymä, että Fortterin liikuttelu jäi tänään sit väliin.

Kiwa päiväSunnuntai 11.10.2009 00:45

Upeaakin upeampi keli!

Fortterilla jatkettiin kenttätyöskentelyä; huomattavan paljon vähemmän ADHD kuin eilen, mutta vielä virtaa oli. Tuumasinkin Ninalle, että ei ainakaan kannata olla murheissaa, että väkkäriä kannattaisi lisäillä. mutta kivasti se meni, harjoteltiin lopuksi vasemman laukan nostoja - vahva Helppo A hevonen, koska se oikea nousee niin helposti vasemmassa kierroksessa. Mutta saatiinhan me niitä nostoja - jahka pohje oli läpi - ja lopuksi vielä saatiin kerrassaan erinomainen laukka-ravi siirtymä; tähän olikin hyvä lopettaa.

Ljudmilla oli Chessan kaverina taasen Kilpeläntiellä; kivan kirpakassa kelissä käveli tyytyväiset hevoset ja omistajat.