IRC-Galleria

Olen tänä vuonna itkenyt varmaan saavillisen verran. Ilosta, liikutuksesta, surusta ja ahdistuksesta. Välillä on tullut mietittyä nouseeko aurinko huomenna ollenkaan.
Mahtavinta on tietää, että minä olen taivaallisen Isän lapsi. Hänen ihan ikiomansa. Hän pitää minua sylissään eikä varmasti päästä putoamaan.

Kun vain aina muistaisi, että sitä elämää ja iloa sisällään ei tarvitse padota - eikä laittaa piiloon. Sen voi vaan antaa olla. Ei sitä tarvitse pakottaa tai vääntää väkisin, se on olemassa - se on minua.


Rejoice in the Lord always [delight, gladden yourselves in Him]; again I say, Rejoice!

Let all men know and perceive and recognize your unselfishness (your considerateness, your forbearing spirit). The Lord is near [He is coming soon].

Do not fret or have any anxiety about anything, but in every circumstance and in everything, by prayer and petition (definite requests), with thanksgiving, continue to make your wants known to God.

And God's peace [shall be yours, that tranquil state of a soul assured of its salvation through Christ, and so fearing nothing from God and being content with its earthly lot of whatever sort that is, that peace] which transcends all understanding shall garrison and mount guard over your hearts and minds in Christ Jesus.

Phil. 4:4 - 7


Then [Ezra] told them, Go your way, eat the fat, drink the sweet drink, and send portions to him for whom nothing is prepared; for this day is holy to our Lord. And be not grieved and depressed, for the joy of the Lord is your strength and stronghold.

So the Levites quieted all the people, saying, Be still, for the day is holy. And do not be grieved and sad.

Neh. 8:10 -11

- arad kasvovoide --> ai miks mun naama on turvoksissa ja punottaa sen laittamisen jälkeen? :D puhumattakaan sitten kuinka iho hilseilee ja tulee kivojakivoja näppylöitä..

- monta pakettia ruisleipää, joista aina puolet on päätynyt roskiin - siitäkin huolimatta, että sitä tulee syötyä useempi pala päivässä --> oon tainnut unohtaa, että keittiössämme on semmoinen keksintö kuin pakastin (ehkä en enää muista miten se avataan)

- joka viikonloppu pizzaa tai jotain muuta, kun ei jaska laiskaa persettään nostaa sohvalta kävelläkseen kauppaan, saatika sitten kokatakseen --> mihin ne mun hyvät budjettilaskelmat unohtui ja miksi tili huutaa miinusta? :P (terveisin, hallitsemme rahankäyttömme erinomaisesti)

- monta kiloa karkkia --> älä edes kysy koskamilloinjamitä, sillä me olemme lihavia.

Koskakohan sitä saisi vaikkapa...

...harrastettua enemmän liikuntaa
...pidettyä edes hetken itsensä erossa roskaruuasta
...mietittyä mitä sillä rahalla oikeesti tekee ja mitä kaikkea kivaa sillä voi saada, jos ei aina ole hupuloimassa :D


...vai olenko minä taas kerran sortunut nykyihanneihmisen tavoitehuuhaaunelmaelämä ajatteluun? Jossa kaikki ovat kauniita, hoikkia ja rikkaita - syövät tervellisesti ja osaavat kontrolloida kaiken.

Äh, taidan palata sohvalle... pitää sitä jotain kivaakin elämässä olla!

On taas semmoinen päivä, kun haluis olla vaan yksin ja informaatiotyhjiössä. Näin käy aina välillä, kun tarpeeks kertyy kaikkea ja väsyttää.

Kun olisi kesä, olisin mökillä, olisi lämmin yö ja sataisi hiljaa tihuttaen... tepastelisin paljain varpain märkää laituria pitkin ja tuijottaisin järvelle. Ja kuuluisi vaan huuhkajan huhuilu. Ei ketään missään. Vain minä yksin siinä, yöpaidassa, hengittäisin kostean raikasta ilmaa ja tuntisin oloni keveäksi.

Sinne tahdon, siellä olen ajatuksissani. Yksin.

...Oh how I wish
For soothing rain
All I wish is to dream again... (Nightwish)


...ja siltikin kai niin toivoisin, että olisi vierellä joku. Se joku pitäisi sylissä ja silittäisi päätä, kertoisi että kaikki on hyvin.

Kuun vaihteessa sitten kauniiseen kotiin.
Neliöitä 63. Tummat laminaatit, ASTIANPESUKONE!
Ja ihanata, ISO peili (mistä voi vaikka tuijotella isoa mahaansa)

Ja eilen tuli 46" telkku, jota silmät suurena tuijotin vaikka olin jo siinä vaiheessa iltaa aivan pihalla aikamoisen väsymyksen vuoksi. (Tänään sitten paremmalla innolla ja vireystasolla :P - arvatkaa meneekö koko yö?)

Verhomalleja olen piirrellyt, mutta ei oo vielä ihan selvillä että mistä keksi niille ompelijan. Kyllä mä osaan ne ommella, mutta en tiedä olenko valmis niin hermoja vaativaan hommaan. Ja kun ne pitää saada ikkunaan sitten hetieikämelkein.

Eilen kävelin Pentikin ohi ja käänsin silmäni muualle, ei voi aih, ei sinne voi nyt kertakaikkiaan mennä. Muuten tyhjenee loputkin lompakosta.

...miks pitääkin olla niin, että toisen sanomiset tai tekemiset sattuu niin raasti.. niin että alkaa oksettaa jo niiden ajatteleminenkin.

...ja miks ei voisi vaan löytää yhteisymmärrystä toisen kanssa? Vai käsittääkö sitä vaan toisen väärin? Että ymmärtääkin toisen sanoman asian paljon voimakkaammin kuin se on tarkoittanut, tai jotenkin kierosti?

...vai olenko mä vaan jotenkin itseltäni hukassa? Kun ei nuo asiat aiemmin ole rassanneet vaan olen jopa ollut samaa mieltä.

...miksi muhun yhtäkkiä vaan sattuu? Ja miksi ne asiat etoo vaikka olen ennen suhtautunut niihin neutraalisti?

...miksi ihmismieli on niin kumma, miksi sitä ei vain voisi painaa jotain nappia, oppia olemaan ajattelematta.

Ehkä mun vain pitää oppia olemaan ihminen, oma itseni, ärsytinpä sitten toisia kuinka paljon tahansa... tai ne minua.

Olet ulospäin suuntautuva käytännöllinen ajattelija. Ihmistyyppisi hallitsee tutkimisen ja syy-vaikutussuhteeseen perustuvan analysoinnin. Teoria, perinteet tai tunteet eivät haittaa analyysiasi. Jos elämästä tulee liian tylsää, luot jotakin uutta toimintaa. Olet ongelmanratkaisija, jolta löytyy välineet tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nautit neuvottelutilanteista. Sinulla on järkiperäinen ja järjestelmällinen lähestymistapa kaikkeen, olipa kyse sitten puutarhanhoidosta, auton korjaamisesta, riidan ratkaisemisesta tai suuryrityksen organisoimisesta. Fantasiat ja abstraktit ideat eivät mene läpi sinulle. Olet spontaani, kilpailuhenkinen ja antelias. Teet työstä peliä, ja sovellat joukkueurheilun malleja kaikkiin ihmissuhteisiisi, jos mahdollista. Tiimityö on mielestäsi parasta. Vaikkakin olet karismaattinen, älykäs ja viettelevän avoin, sinua saadaan harvoin kiinni syvien tunteiden ilmaisemisesta. Jos elämästä tulee liian monimutkaista, ja sinuun kohdistetaan vastentahtoisia velvoitteita ja odotuksia, lähdet mieluummin pois koko tilanteesta.

http://www.netello.com/viihde/persoonallisuustesti.php

Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Sen jälkeen laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat.

Nyt minä olen sitten tradenomi, ihan paperillakin :D

Torstai 20.11.
Kurkku on kipee. Maha meni eilen vähän sekaisin... en usko että on pöpö, vaan johtuu tästä lämmöstä ja tolkuttomasta istumisen määrästä. Ehkä ei-niin monipuolinen ruoka (lue EI suolaa, eikä oikeen mitään muutakaan mistä sais minkäänmoisia hivenaineita tai vitamiineja) vaikuttaa myös. Oon ihmeen hyvin jaksanut... tänään taisin tajuta sen, että tää matka tästä tuskin paremmaks muuttuu. On kyllä ollut elämäni haastavin matka. Olin varautunu siihen, että tämä ei tule olemaan lomamatka eikä mitään luksusta, mutta tää on ollu paljon pahempaa. Oon toki Venäjällä ja Latviassa nukkunu yöni paljon alkeellisimmissa oloissa, mutta ne onkin sitten ollut lyhyempiä reissuja. Nää olosuhteet ei häiritse ollenkaan, se mikä häiritsee on se että ei saa kunnolla nukutuksi eikä syödyksi. Ja kokouksistakin menee aina puolet ohi kun on jo valmiiksi niin väsynyt sinne mennessään. Mutta on Jumala kohdannutkin siellä. Ollaan kuultu mahtavia parantumistodistuksiakin  ja kyllä täällä Jumalan läsnäolon tuntee tosi voimakkaasti, vaikka en ihan kaikkee käsitäkään mitä ne opettaa (nigerian kulttuuriin liittyviä). En oo oikeen jaksanu keskittyä ees saarnoihin niin hyvin, kun kulttuurisidonnaisista asioista on tullu niin hämmentynyt olo. Ja siitäkin ollut vähän outo olo, kun ylempiä hierarkia tasoja lähes miltei palvotaan... ja ihmiset kumartelee ja pyllistelee pastoreita. Jokainen ihminen on kunnioituksen arvoinen. Mutta ehkä mä jossain vaiheessa ymmärrän miksi nämä ihmiset toimii näin kuin toimii. Oon kokouksissa pyrkinyt vaan keskittymään Jeesukseen, ylistänyt ja rukoillut hiljaa kielillä. Kyllä Jumala on siunannut tällä matkalla, mutta suurimmat siunaukset on tullut ihan muuta kautta kuin mitä odotin matkalle lähtiessäni. Suurimmat siunaukset on tullut keskustellessa toisten ihmisten kanssa, ylistäessä ja itsekseen rukoillessa. Tulin tänne sen hyvän sanan takia ja nyt tuntuu että en ole oikein edes saanut sitä. Vaikka kyllä sitä on tullut. Keskiviikko aamun kokous jäi harmittamaan, aihe oli tosi hyvä: faithfulness, loyalty. Ja tosi kovasti halusin kuulla, mutta huomasin nukahtavani kerta toisen jälkeen.

Toivottavasti tätä mun matkakertomusta ei oteta valituksena. Mulla on säilynyt hyvä mieli koko matkan ajan, mutta tänä aamuna teki tiukkaa ja päätin että nyt jään lepäämään. Täällä kun on vähän semmoinen meininki seurakunnassa, että täällä ei sairasteta. Ja paljon ihmisiä paraneekin! Jeesus on maksanut täyden hinnan meidän terveydestä. Mutta sitäkään ei voi elää todeksi lakihenkisyyden kautta. Tarttee saada ilmestystä asioista, niin että niistä tulee osa sua... sitten ne tulee myös näkyväksi. Mua kyllä sapetti, kun sain kuulla että meidän porukasta vastaava musta nainen oli pakottanut Helvin tänään kokoukseen... Aluksi sanoi Annillekin, että se voi jäädä mun kaveriksi ja parin minuutin päästä oli oven takana huutamassa, että missä se Anni oikein on, että muut oottaa jo bussissa. Mutta sitten tulikin taas minuutin päästä sanomaan, että Anni voi jäädä. Jälkeenpäin selvisi, että Anni sai jäädä mutta Helvin täytyi lähteä. Helvi oli valvonut koko yön kipeänä... No iltapäivällä ennen iltakokousta ilmotin sille mustalle naiselle, että mä oon jo sen verran kunnossa että lähden kokoukseen. Mutta kerrottiin sitten Annin kanssa, että Helvi ja Rainer eivät lähde, koska on molemmat kipeitä. Tää musta nainen vaan nauro ja kysy: ”Says who?” (Kuka niin sanoo?) eikä ottanu ollenkaan tosissaan. Sanoi, että eivät he mitään kipeitä oo ja kyllä heidän täytyy lähteä. Siinä ei auttanut selittelyt sepelvaltimotaudista, vanhasta iästä, vähistä yöunista ja kuumuudesta... eikä siitä että ollaan suomesta jossa on hieman viileempää. Siinä vaiheessa tuli vähän epätoivonen olo... Semmoinen olo, että kaiken aiemman vahtimisen (senkin, että kokouksesta ei voinut lähteä vessaan, jos ei ilmottanut tälle mustalle tädille että on menossa vessaan... se nimittäin tuli juosten perään. ja sen, että mihinkään ei saanut mennä ilman lupaa ja hotellissakin oltiin lukittujen porttien takana. eikä kokouksista voinut olla pois ees vaikka olis ollut kuinka väsynyt) oli kyllä jotenkuten sietänyt, mutta tää alko mennä jo ihan yli... Osa meidän porukasta oli white housessa ja heitä nähtiin vain kokouksissa eikä oikein edes ehditty juttelemaan, oli sellaista porukkaa joille tuon mustan naisen käytöksestä puhuminen olis saattanut muuttaa asioita. Tässä maassa hierarkia on todella vahva. Jos haluaa muutosta jonkun ihmisen käyttäytymiseen, se pitää kertoa häntä ylempänä olevalle henkilölle... Täällä monet asiat ei mee ihmisten jakeluun muuta kuin huutamalla ja käskyttämisellä. Mutta ei kai se mikään ihme ole, jos lapsesta asti sellaiseen opetetaan... täällä jos missä tarvitaan seurakunnissa Isän syliä. Tuntuu, että näillä ihmisillä ei oo itsetuntoa ollenkaan, ne ei saa käyttää omia aivojaan, joten sen takia niille ei myöskään kehity selkärankaa. missä tahansa voidaan luistaa, niin siinä luistetaan. Ainakin sellaisen käsityksen olen saanut. Niin... Helvi, Rainer, Jaana ja Taito ei lähteneet kokoukseen. Käytiin Annin kanssa ”varottamassa” heitä, että tuli vähän ongelmia sen mustan tätin kanssa..

Illan kokous oli hyvä ja ylistys oli taas mahtavaa  uusia lauluja! ja tosi mahtavia laulajia... ja kokouksen jälkeen tää musta täti tuli tuimasti sanomaan Annille, että ”sä oot aiheuttanu mulle ongelmia.” juteltiin yhden muun suomalaisen kanssa, joka oli tullut etelä-afrikasta konferenssiin ja hän selitti vähän tästä kulttuurista... nyt ymmärrän edes jotain. Uskon henki näissä ihmisissä on tosi vahva, mutta sen ei pitäis olla lakia vaan armoa... ja kun sen toisen uskolla ei oma elämä mee eteenpäin. Sen oman uskon tarttee jokainen.

Perjantai 21.11.

Vetää taas suonta jalasta, voi ku olis ollu magnesiumtabletit mukana. Maha on nyt vähän parempi, mutta olo on aika tukkonen. Siellä isossa hallissa on niin kamala betonipöly, että sen takia tää ääni on sit tämmönen... ja vaatteet haisee ihan maalillle ja bensalle. Mutta ei se menoa haittaa :D Tänään oli taas kokouksia. Aika menee täällä tosi nopeesti eikä tän reissun aikana kyllä oo tullu ajateltua paljon mitään. Ei oo joko jaksanu tai sit siihen ei vaan oo ollu aikaa, kun on tarvinnut olla kokouksissa tai nukkumassa. Ei tässä mun mielestä oo oikein nähny nigeriaa... pelkästään kokouksia.
Ympäristöstä jonkin verran, eli tää meiän hotelli on ihan tavallisen asutuksen keskellä. Porttien takana, sähköinen piikkilanka vedetty muurien yläpuolelle ja pyssymiehet vartioi yötäpäivää. Kertooko se jotain? En mä kyllä ole pelännyt täällä kertaakaan ryöstetyksi tms tulemista... pyssymies on bussissakin mukana aina.

Lauantai 22.11.
Yks suomalainen, sieltä etelä-afrikasta johdatti ”meidän” pyssymiehet uskoon! :D se oli riemua se! Tänään hän kertoi myös lisää afrikan maiden kulttuurista... voi kun nämä asiat olisi tienny jo alkuviikosta, niin ei olisi tullu itelle niin hämmentynyttä oloa. Täällä arvostus pastoria kohtaan on todella suuri, sen vuoksi mekään ei saatu yhtenä aamun aamupalaa, kun pastori sano illan kokouksessa seurakunnalle, että tulkaa aamukokoukseen paastoten. No, sanokoon kukin mitä hyvänsä, mutta minä paastoan jos itse sydämessäni niin koen. Kyllä, se voi tulla myös pastorin kehotuksen kautta  mutta nyt en päättänyt paastota, vedin muutaman digestive keksin ja grandin ja sitten mentiin kokoukseen taas hikoilemaan. Ulkolämpötila on noin + 38 ja siellä isossa hallissa sitten jonkunn 50 – 60 astetta...

Tänään vaikka tuli mentyä ilman aamupalaa, niin taisi kyllä olla tiistainakin mutta sillon meinasi tulla jo huono olo, oon ollut ihan pirteä. Nukuin yöllä jotakuinkin 3 tuntia. Palvelijat ja varmaan ylimmät huusivat keskenään käytävässä yöllä ja ikkunan takana. Mietin, että ollaanpas siellä kiukkusia. Oli pakko laittaa korvatulpat. Ei edes niiden tööttäilevien autojen takia, jota meni ohi ihan kiitettävä määrä yölläkin vaan sen huutamisen takia.

Illalla oli sitten Loveworld awards 2008. Sain eilen tietää, että täällä tämä palkitsemiskulttuuri on jonkinmoista rohkaisua ihmisille... tähän kulttuuriin lahjat kuuluvat olennaisena osana. Nyt ymmärrän sen. Mutta asia voi olla myös monimerkityksellinen, täällä kun ei sanota suoraan jos naama alkaa kyllästyttää tai ei haluta enää olla jonkun kanssa tekemisissä, se sanotaan lahjojen antamattomuudella. Ne jotka ei saa awardsia (jos ovat esim aiemmin saaneet), niille viesti on se, että bye bye ei haluta enää olla tekemisissä. Koko ilta oli sitten palkintojen jakoa ja draama ja tanssiesityksiä ja lauluja... ihan jees. Oon kyl sitä mieltä, että en enää tuu tämmöiseen konferenssiin... ollut mulle vähän liian pitkäveteistä. Siitäkin huolimatta, että Jumala koskettaa ihmisiä ja yhtenäkin iltana varmaan sata tyyppiä lavan edestä kaatu kerralla kun Chris rukoili. Itekin olin edessä, mutta eri tilanteessa.. oli kyllä niin fyysisesti kosketeltava Jumalan läsnäolo, että täytyi pitää ittensä pystyssä. Kädet alko täristä, eikä mulle yleensä käy niin. Siinä sitten ihmettelin hämmentyneenä, että miten sä Jumala voit siunata sun läsnäolollas tätä paikkaa ku musta tuntuu että nää ihmiset on niin ankaria toisilleen ja toisinaan ihan tolloja... vastauksena taisin saada, että no mihis sitä Jumalan armoo sit tarvittas, jos kaikki ois täydellisiä... että niin. On täällä nähty ja koettu monenlaista, sellaistakin minkä tietää ettei varmasti ota omaan elämäänsä... mutta ne onkin näitä kulttuurikysymyksiä. En oo saanu mitään shokkia, onneksi, mutta oon vaan ollut surullinen... ja miettinyt sitä, että onko joidenkin ihmisten kohdalla kyse aidosta sydämen uskosta vai siitä, että kielletään tosiasiat ja hoetaan vaan Jumalan sanaa. Mun mielestä niiden väliillä on iso ero.

Mäkin sain kääntämistyöstä awardsin, mutta ehkä Jumala näki mun sydämen... mä sain semmosen ison kristallitimantin, missä luki väärä nimi :D eikä ne löytäny sitten sitä mulle kuuluvaa, joten jätin sen sinne. Minä kun en niin kamalasti tuommosia tartte. Tai no oisin mä voinu sen myydä ja lahjottaa rahat jollekin orpokodille. Ei nimittäin ollu mitään halpoja...

Ainiin tulikin tosta mieleen, että yhdessä kokouksessa lahjotettiin miljoonia dollareita kiinan lähetystyön hyväksi. Huom, nigerialaiset pastoritkin lahjotti miljoonia dollareita... että täällä on kai niin, että rikkaat on tosi rikkaita ja köyhät tosi köyhiä ja semmosta välimuotoo ei oikeen oo.

Sunnuntai 23.11.
Mulla on taas mahavaivoja ja ääntä ei tullu aamulla ollenkaan. Onneks Annilla oli jotain mahaa kovettavia lääkkeitä ja sain niitä sitten. Aamulla oli taas kokous, missä siunattiin pastoreita ym virkaansa. Sain kuulla, että illalla ois taas kaikille kääntäjille joku kokous, repesin itkemään ja ilmotin että en todellakaan tuu paikalle. Ei pää enää kestäny. Oon niiiiin vä-sy-nyt. Joo ja on mulla kuumettakin... on vähän hassu olo, ihan ku hoipertelis kännissä eikä ihan rekisteröi kaikkea. Käytiin messualueella tänään, eikä siellä oikein ollut mitään. Jos joskus perustan yrityksen ja haluan vahvoja markkinoijia, niin palkkaan sinne nigerialaisia. Mulle tuli kaks eri tyyppiä markkinoimaan campus ministrya ja vaikka kuinka sanoin ei niin selostus vaan jatku, kunnes sitten tajusin että kannattaa sanoo ei ja vaihtaa paikkaa :D

Loppupäivän sai onneksi olla...

Maanantai 24.11.
Onpas tää viikko mennyt nopeesti vaikka kaiken odottelun keskellä alko tuntuu siltä, että eikö tää viikko lopu ikinä. Vaikka mielestäni olenkin kärsivällinen, niin tämä reissu on tuonut sitä hengen hedelmää lisää. Tän jälkeen tuskin hetkeen tuntuu tunnin odottelu suomessa miltään... täällä kun on saanut aina odottaa vähintään sen tunnin tai kaks. Yleensä tuplat tai triplat siitä. Kaupungilla käytiin, mutta eipä sieltä oikeen tunnissa löytänyt mitään ostettavaa... varsinkaan kun oli ihan samanlaiset hinnat kuin suomessa. Totesin, että ostan sitten mieluumin suomesta, halvemmalla ja ei maassa nuhjaantuneita tai pakokaasulle haisevia vaatteita tai kenkiä. Oli vähän pettymys.

Ei tää matka oo ollu helppo, mutta on kai Jumalalla tälle tarkoitus. Siitä oon ilonen, että ei hermot menny pahemmin... mulla jos menee kunnolla, ne sitten kanssa menee. Täällä korkeintaan vain ahdisti ja nekin kesti kerrassaan 10 min ja sitten ne vaan jätti Jumalalle ja sai sielu taas täyttyä rauhalla ja ilolla. Että ehkä se luottamus Jumalan huolenpitoon kasvo kanssa ;) ainakin kynnys lähteä kurjempiin oloihin ja KÄRSIMÄÄN madaltu. Enää viikon paastokaan ei tunnu kamalalta ajatukselta :P

Ei ollu pää pahemmin kipee koko reissun aikana vaikka tuli nukuttua niin vähän ja oli kuuma, niskat ei ollu kertaakaan kipeet vaikka tuli istuttua ihan ihme mykkyrässä välillä. Nuhan taidan viedä kotiin mennessäni, mutta luulenpa että se tuli siitä betonipölystä ja sitten kurkku vähän tulehtu. Mahakin on toiminut aika hyvin. Että kyllä Jumala on huolta pitänyt. Ehkä ne kaikki siunaukset tältä matkalta tajuaa vasta myöhemmin. Kyllä mä oon saanut paljon uutta elämääni vaikka ne ei ehkä niin siunauksellisilta nyt tunnukaan... mutta onhan se kaikki siunausta, mikä vie meitä eteenpäin ja vahvistaa. Että kiitos Jeesus tästä matkasta. Ei Hän olis mua vienyt tuonne, jos ei ois tiennyt että kestän sen kaiken... jos oisin tienny mitä tulee tapahtumaan, en ois varmaan lähteny koska oisin luullu, että ei hullukaan tuommosta jaksa. Mutta jaksopa näköjään kuitenkin...

Kotiinlähtö oli hauskaa... ootettiin 4 tuntia vielä lagosin kentällä... kolmessa eri jonossa seisomista ja kaks eri läpivalasua ja tarkastusta. ja kone lähti tunnin myöhässä :D täällä siis saa odottaa kaikkea ja asiat ei vaan etene... että ei ihme, jos yhteiskunta ei pääse kehittymään kun asiat tehdään sinnepäin... tai jos ihmisille ei oo opetettu semmosta oma-aloitteisuutta ja aivojen käyttämistä. kaikki pitää sanella ylhäältä päin, muuten ei tapahdu mitään.
Suomen puolelle päästyä oli järjestetty ylimääräinen turvatarkastus sen takia, kun ilmeisesti jollekin amsterdamista mukaan tulleella ei ollut passia... tiedä sitten pitikö paikkaansa. Ylimääräinen tarkastus oli sitä, että rajavartiosto tarkisti vaan kaikkien passit ja päästi menemään :D että... oi suomi, kuinka ihanaa kun asiat hoituu helposti. Sekin on siunaus!

Lauantai 15.11.
Sitä sitten lähdettiin ja lennettiin. Meni lentomatkat kivasti ja odotteluaikakin Amsterdamissa. Tutustuin Jaanaan, Taitoon ja Maaritiin. Mukavia tyyppejä  Illalla oltiin Lagosissa. Passitarkastaja yritti tehdä lähempää tuttavuutta niin että minä melkein jo turhauduin kun sille ei meinannut mennä jakeluun että ei kiinnosta ja oon naimisissa.

Sunnuntai 16.11.
Ollaan aika hienossa hotellissa... tänään pitäis sitten vaihtaa paikkaa. Ollaan ootettu kokoukseen lähtöä jo tunteja... eli kokous on varmaan jo loppunut. Lagosissa on niin hirveä ruuhka, että bussi ei oo ehtiny hakeen meitä vaan on jossain jumissa. Hotelli on hieno, uima-allaskin löytyy. Ihanan lämmin tä. Mutta ilma on saasteista ja sen huomaa.... kaipaan Mombasaa 

Maanantai 17.11.
Oltiin eilen kokouksessa... oli aika erikoisessa paikassa se seurakunta, monesta portista piti mennä läpi. White House on myös hieno, pastori Chris asuu siellä vaimonsa kanssa. Tyylikkään näköstä, mutta täällä huomaa että vaikka olis rahaa ja prameita rakennuksia niin ne on tehty ”vähän sinnepäin”. Suomalaisilla rakennustarkastajilla ja sähkömiehillä olis varmasti mielenkiintosta täällä  Tänään on näkyny vähän aurinkoakin. Istuttiin uima-altaalla päivällä. Käytiin muuten yöllä uimassa Annin kanssa. Oli viileetä vettä ja lämpötila oli laskenu ulkona muutenki että alko jopa palella. Niin, Anni on mun huonekaveri. Tosi ihana nainen  Sen kanssa on tullut juteltua mukavia juttuja ja saatu uutta ilmestystä ja vahvennusta Jumalan armosta! Hotelliyö täällä maksaa 600 euroa yö... ja oon juonu elämäni kalliimmat mehut ja syönyt elämäni kalliimmat ruuat... ranskikset makso muistaakseni 12 euroa ja mehu 5 euroa...

Tiistai 18.11.
Joo... eilinen oli ihan mielenkiintoinen. Ootettiin kokoukseen lähtöä 7 tuntia... istuttiin eka hotellilla ja sit White Housessa. Ihmiset on kohteliaita.... tai ainaki tolleen formal tilanteissa. Eilisessä kokouksessa ylistys oli ihanaa ja kuulin ihan uusia lauluja. Mua paleli! Että onneksi otin huivin mukaan ja kääriydyin sitten siihen... kun ei ollut Mikko halimassa.Oli ipod eilen mukana ja kattelin Simpsoneita ku kävi vähän pitkäveteiseks taas istuskelu. Täällä saa odottaa vielä kauemmin ku keniassa. Tänään mulla oli kannettava mukana, mutta siitä loppu akku... enkä saanut white housen verkkoon salasanoja... tai sain kirsiltä, mutta unohdin ne kun en kirjottanut ylös. Me majotuttiin eilen tämmöseen Christ Embassyn vierastaloon... vähän niinku hotelli. Kakskerroksinen... ihan jees. Kauniisti laitettu ja maalattu,mutta täälläkin huomaa sen että asiat on tehty puolivalmiiksi. meillä oli aluks huone yläkerrassa, mutta tänään meidät oli siirretty alakertaan. Rainer ja Helvi ei saaneet nukuttua ja Helvillä on ääni menny... semmoinen vanha pariskunta, tosi ihania ihmisiä molemmat. Jaana ja Taitokaan ei saaneet nukuttua... eikä Merja ja Maarit, niiden huoneessa haisi ihan tuore maali... tosi pahalle, molemmilla pää mojovan kipee. Sitten nuo mustat miehet rakenti täällä vielä yölläkin. Se meidän eka huone oli sellasessa paikassa, että sinne ei kuulunu kompressorin ääni kun ne nakutti nauloja. Aamuyöstä heräsin, kun miehet tuli möykkäämään ja rakentamaan ikkunan alle. Mutta saatiin nukuttua. Siinä hienossa hotellissa saatiin nukuttua päivällä vähän... mutta ei vieläkään oo saatu levättyä väsymystä pois.

Keskiviikko 19.11.
Hehheh, Jaanan ja Taiton huoneessa oli syttyny vedenkeitin palamaan. seinä oli kuulemma ihan musta... onneksi ei tavaroille eikä ihmisille käynyt mitään. Merjan ja Maaritin huoneessa asuu vauvahiiri.. se siellä juoksentelee äitihiiren kanssa jaloissa. Mun varpaiden päältä juos tänä aamuna torakka. Ja hiiri oli käyny syömässä mun lakupötkön laukusta. Juhlaa. Julistettiin Annin kanssa, että nyt pysyy hiiret ja öttiäiset poissa Jeesuksen nimessä. Ruoka tuntuu olevan täällä ja white housessa samanlaista... aika yksipuolista. Paikallisille varmaan ok, mutta kana täällä ei oo aina tarpeeks kypsää joten sitä ei voi aina syödä... eikä sitä joka päivä olekaan. Kalaa oon syöny ainaku sitä on ollu tarjolla ja lehmää tai possua. Mutta aikapaljon on tullu syötyä vaan riisiä ja hedelmiä sen jälkeen kun tultiin sieltä hienosta hotellista tänne. Onneksi on vettä tarjolla nyt ilmaiseksi. Tänään alkoi partnereiden konferenssi isossa hallissa, johon mahtuu ainakin 30 000 ihmistä. Mentiin kokouspaikalle sovittuna aikana ja oli aika huvittavaa huomata, että nää ihmiset siellä vielä rakenti lavaa valmiiksi. Äänentoistosta eikä mistään ollu mitään tietoa. Pari tuntia siinä sitten ooteltiin kokouksen alkua. onneksi siellä oli ihan hyvät toimivat (tai osa ei niin toimivia kun ei tullu vettä) vessat. Kyllä niissä kelpas käydä sellaisen joka on tottunut käymän metässä riukupaskalla. Eikä haissu pahalle. Wow! Niin, kokous oli tänään vähän lyhyempi sitten... ei kestänyt kun kai jonkun 3-4 tuntia. En oo oikein saanu kokouksista täällä kauheesti irti. Alkuviikon kokoukset pastoreiden konferenssissa meni ainakin aamukokousten osalta puolinukuksissa... olin niin väsyny. Ylistys on ollu ihan hyvää... aika länsimaalaisia lauluja :D ei oo vielä yhtään semmosta ”afrikkalaistyylistä” tullut. Mutta kyllä muutama biisi on lähtenyt ihan tuhatta. Muistan ekasta, maanantai-illan kokouksesta sen, että ylistystä oli kestäny puol minuuttia niin minä vollotin ihan valtoimenaan.. että onpas kivoja kohtaamisia Iskän kanssa! Niin, en tiedä jatkuuko tämän viikon kokoukset samanlaisina mutta ainakin tiistain aamukokouksesta lähtien täällä on kokouksen jälkeen jaettu noita awardseja pastoreille ja partnereille yms... ollut aika puuduttavaa, varsinkaan kun en näe mitään järkeä koko hommassa. Tai siis että mulle henkilökohtaisesti ei ole mitään tarvetta tuollaiselle. En silti sano etteikö niin saisi tehdä . Eilis-illan kokouksessa särähti korvaan, kun yksi pastori kertoi että hän on opettanut pojalleen, että ”älä ikinä pelkää, älä koskaan ole heikko äläkä koskaan itke”. Ehkä nyt tajuan tämän maan lastenkasvatuksesta jotain... Anni tiesi vielä kertoa, että täällä kyllä kuritetaan lapsia fyysisesti ihan rankemman kautta. En yhtään ihmettele miksi täällä ei näy kamalasti ilosia kasvoja. Aika tuimia tai pelokkaita on moni...