IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.10.2007 23:07

Katsotaan kuinka monta tuntematonta tai tuntemaani ihmistä uskaltaa sanoa moi päiväkirjaani.

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.10.2007 18:35

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot ja hukkaa kännykkänsä.


Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin.


Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä. Löytää yleensä kotiin, mutta saattaa olla ojassakin makaamassa.


Rapu
Ravut osaavat asiansa. Ryyppäminen on heidän lempipuuhaansa ja yksi parhaista harrastuksista.
Rapu haluaa juoda hyvänmakuisia juomia ja vetää niillä kännit. Ravu ovat kännissä todella puheliaita ja tupakkakin maistuu kerta heitolla.


Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata miehiä / naisia, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!


Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.


Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten alushousuja etsien.

( Kuulostaa tutulta esim ne vip-lasit XDDD)


Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn. Ilmeet ovat kohdillaan.


Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.


Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.


Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös vesimiehen lempi puuhaa. Hän vannoo ottavansa vain pienet
hölät, mutta turha toivo.


Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

no LOLledTorstai 25.10.2007 22:23

OOiiiiTorstai 25.10.2007 21:04

Jenna tarjos mulle tänää lounaan kiinalaises. Se palvelu oli jotain nii mahtavaa ja si se ruoka NAM varsinki ne friteeratut kanapallot ja friteeratut banaanit ja jätski :DDD ja si opstettii maikille akryylikynnet ja käytii kulmikses kahvil jaaa luettii kirjastos väähä kaikenlaisii kirjoi XD ja muutenki oli iha älykivaa KIITOS !!!

No lolledKeskiviikko 24.10.2007 22:01

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 5 ensimmäistä tulosta.
näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.
Haasta tämän jälkeen 4 ystävääsi tekemään tämä.

1. Onhan Quarshielle tulossa kyllä valoisa ura jenkeissä, mutta jotenkin Petrus on sitkeämpi ja.. no miten sen nyt sanoisi, kokonaisuutena parempi! =) ...

2. Smurffihattuinen ja neonkeltainen Petrus on sisäinen sankari, ... Koska Petrus on zippi, olen tavannut hänet monesti internetin keskusteluryhmissä. ...

3. Joissakin yhteyksissä Balduksen nimi esiintyy muodossa Petrus Baldus de Ubaldis, mikä johtuu mahdollisesti siitä, että hänet ja hänen veljensä Petrus on ...

4. Kreikkalaisesta miehennimestä Petrós latinaistettu Petrus on peräisin aramealaisessesta lisänimestä Keefa 'kivi, kallio', jonka Jeesus antoi Simon ...

5. Lisäksi Petrus on maajoukkueen aloittava pelinrakentaja, vuoden 2004 jenkkifutaaja suomessa sekä Vaahteraliigan All stars pelinrakentaja vuonna 2004 ...

LOLLED XD




: DDDKeskiviikko 24.10.2007 21:26

Tänää oli toiset syndet aika latteet mut silti nii ihanat <3<3<3 mut kyl iltaa kohden meno parani

Kavelini Murppe Tiistai 23.10.2007 00:27

Valitse ne vaihtoehdot jotka kuvaavat läheistäsi !

Hänen nimensä on: jenna

Hänen sukupuolensa?
[] Poika
[x] Tyttö

Syntymävuosi?
[] ennen mitään noista allaolevista
[] 1980
[] 1981
[] 1982
[] 1983
[] 1984
[] 1985
[] 1986
[] 1987
[] 1988
[] 1989
[] 1990
[] 1991
[x] 1992
[] 1993
[] 1994
[] 1995

Pituus?
[] <-- - 160 cm
[x] 160 - 170 cm
[] 170 - 180 cm
[]180 - 190 cm
[] 190 - -->

Ruumiinrakenne?
[] Luuta ja nahkaa
[ ] Laiha
[x] Hoikka
[] Normaalivartaloinen
[] Tanakka
[] Roteva
[] Pullea
[] Läski

Hiustyyli?
[] Kalju
[] Siili
[] Lyhyet hiukset
[] Puolipitkät hiukset (eivät yllä hartioille)
[] Pitkät hiukset (yli hartioiden)
[x] Irokeesi, rastat tai muuta erikoista


Hiusten väri?
[] Blondi
[] Vaalea
[] Ruskea
[] Tummanruskea
[x] Musta
[x] Punertava
[] Räikeä (porkkana, sininen, vihreä..)

Silmien väri?
[] Ruskeat
[x] Oliivi
[] Vihreät
[]Siniset
[] Siniharmaat
[] Harmaat
[] Riippuu kovasti valaistuksesta
[] Eripariset

Naamataulu noin kokonaisuudessaan?
[] Hirveä
[] Ruma
[] Laimea
[] Ihan okei
[x] Söpö
[] Komea
[x] Kaunis
[]Kauneus on katsojan silmässä

Vakioilme näyttää vieraan silmin katsottuna...?
[] Iloiselta
[] Huvittuneelta
[x] Arvoitukselliselta
[] Pitkästyneeltä/väsyneeltä
[] Alakuloiselta/masentuneelta/surulliselta
[] Ylpeältä/julmalta
[] Epäluuloiselta
[] Ärtyneeltä/vihaiselta/uhkaavalta
[] Pöyristyneeltä/paheksuvalta
[x] Pelästyneeltä/hämmentyneeltä
[] Söpöltä
[] Ystävälliseltä

Käyttääkö hän kosmetiikkaa/meikkiä?
[] Ei koskaan
[] Vähän joskus kun on tarpeen
[] Vain juhlissa
[]Vähän
[] Vaihtelevia määriä
[] Melko huomattavasti
[x] Ei voisi kuvitellakaan lähtevänsä julkiselle paikalle ilman sotamaalausta

Lävistyksien määrä
[] Ei yhtään
[] Yksi
[x] Korvikset on
[] Muutama
[] Useita
[] Alkaa muistuttaa joulukuusta

Tatuointien määrä
[x] Ei
[] Hän on ajatellut hankkia joskus
[] Ennen oli, mutta hän poistatti sen
[] Yksi pieni
[] Yksi basic-kokoinen
[] Yksi iso
[] Muutama
[] Useita
[] Sen verran on, että ruumishuoneella on helppo koota palat yhteen jos sattuu joskus räjähtämään

Tyyli
[] Amis
[] Arkkityyppi
[] Arkinen
[] Asiallinen
[x] Persoonallinen
[] Diiva
[] Hoppari
[] Hevari
[x] Omalaatuinen
[x] Rokkari
([x XD] Nörtti)
[] Gootti
[] Juppi
[] Hippi
[x] Punk
[] Tiedemies
[] Rento
[] Nyhverö


Vaatteiden väritys?
[x] Milloin mitäkin
[] Räikeä
[] Tyylikäs
[] Hillitty
[] Harmaa
[] Synkkä
[] Vaihtelee tummissa väreissä

Kuinka usein hän mässää karkkia?
[] Joka päivä tai lähes
[] Useita kertoja viikossa
[] Kerran viikossa
[] Muutaman kerran kuussa
[] Joskus harvoin
[] Vain jouluna ja pääsiäisenä
[] Ei syö makeisia
[x] Vitustako minä tiiän?

Suuttuuko hän helposti?
[x] Ei, on tosi pitkä pinna
[] Ei kovin helposti
[x] Riippuu päivästä
[] Hän on melko kiivas
[] Räjähdysvaara on ainainen

Entä kuinka nopeasti hän leppyy?
[] Yleensä ihan hetkessä
[x] Melko nopeasti
[] Siihen menee päivä tai pari
[] Aika vaihtelee kovasti
[] Hänen tapanaan on murmuttaa viikkotolkulla
[] Jos joku saa hänet suuttumaan, niin myös vihaa häntä ikuisesti
[] Yleensä muutama kuukausi

Millainen on hänen huumorintajunsa?
[] Hän on huumorintajuton perusjuntti
[] Nauraa omille vitseilleen, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[] Sanoisin että hyvä
[] Mielikuvitusrikas
[x] Osaa kyllä nauraa oikeassa paikassa
[] Vähän hakusessa, nauraa kaikelle
[] Joidenkin mielestä outo
[] Nauraa muiden kustannuksella


Puhuuko hän paljon?
[] Päinvastoin on erittäin harvasanainen
[] On yleensä melko vähäpuheinen
[] Hänet tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saa kovia puheripuleita
[x] Kyllä, on puhelias


Osaako hän kuunnella?
[] Monet soittavat hänelle ja kertovat huoliaan melko usein
[x] Tietysti, ja pitää kuuntelemisesta
[] Kyllä
[x] Saattaa puhua toisten päälle mutta se ei tarkoita etteikö hän kuuntelisi
[] Oikeastaan ei pahemmin kuuntele muita
[] Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan


Onko hän mielestäsi...?
[x] Mukava
[] Ärsyttävä
[x] Kiva
[] Tyhmä
[] Komea
[x] Ihana ihminen
[x] Kaunis

Paljonko maksat?Maanantai 22.10.2007 01:31

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[ ] kiharat (200e)
[x] suorat (100e)
[ ] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)

Yhteensä: 100 €

Silmien väri:
[ ] ruskea (50e)
[x] vihreä (75e)
[ ] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset (100e)
[ ] joku muu (15e)

Yhteensä tähän saakka: 175 €

Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[x] 165-181cm (75e)
[ ] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (45e)

Yhteensä tähän saakka: 250 €

Juotko alkoholia?
[ ] En (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[x] Joskus (215e)
[ ] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)

Yhteensä tähän asti: 465 €

Näkö:
[x] Täydellinen näkö (300e)
[ ] Tarvitsen lasit/piilolinssit, mutta en käytä niitä (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (25e)
[ ] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)

Yhteensä tähän asti: 765 €

Autosi väri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[ ] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[x] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[ ] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[x] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)

Yhteensä tähän asti: 1765 €

Kengänkoko:
[ ] 48+ (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[x] 44-45 (700e)
[ ] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)

Yhteensä tähän asti: 2465 €

Kolme lempiväriä:
[x] vihreä (750e)
[ ] punainen (600e)
[x] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[ ] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[x] valkoinen (400e)
[ ] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)

Yhteensä tähän asti: 4715

Käytitkö laskuria tähän?
[ ] Kyllä (0e)
[x] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (750e)

Yhteensä mä maksan: 5715 €

Kuka tahtoo :DDDD

: DSunnuntai 21.10.2007 21:52

Heingailin tänää peltsis tinjan ja yhen sallan kaa... Nooo oliha siel iha kivaa vaik alus yks horoperseen naama sa kiehuu nii että ja jos kyseine horoperse tän sattus näkee nii haistakoon pitkän paskan :DDD Mut joo sit käytii ellu ja sen siskol ja loppuenlopuks siel oli kyl iha kivaa X)