IRC-Galleria

Bengel

Bengel

Muut tekee mitä osaa, minä teen mitä haluan!

Odotellaan kuin kuuta nousevaaPerjantai 08.05.2009 00:37

ei olekaan vasta kuin kahdeksan päivää yli lasketun. Kauankohan tämä vahtiminen vielä kestää ennen kuin syntyy tulosta. Se näistä hevoshommista

Sitten,


Sanoin itseni irti työpaikasta ja nyt vain odottelen irtisanomis ajan loppumista ja aloitan työt huippu hommissa. En olisi ikinä uskonut, että näin hyvä flaksi voisi käydä joskus minullekin. Uudet tuulet ja uudet oikeat haasteet. Mutta haikeutta asiassa on sinänsä. Joudun luopumaan aivan mahtavasta työporukasta, jonka kanssa on koettu ihan mielettömän hienoja hetkiä. Ikävä jää jokaista. Uusi sivu on kääntymässä minun elämässäni eteen päin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.