vastaan käärmekieltä nyt nousee
ja iskee läpi kurjan sydämen.
Vaan eivät sankarit enää nouse raunioille
ja laulumme tuuli vie.
Kuulkaa suru metsien
halki aikojen.
Valtaa kuoleman sylistä
uhmaa teräs välkkyen.
Tuoni käsissä jumalten,
maine miehen ikuinen.
Kirveenkuva rinnalla
karhun lailla taistellen,
Ukon voima sydämessä
vielä kaatuu viimeinen.