IRC-Galleria

Blooddrop

Blooddrop

punaviiniä kaktukselleni

kalatLauantai 28.04.2007 02:57

¨Sinua on lähes mahdotonta miellyttää tämän jakson aikana, sillä ainoa mitä tarvitset, on riittävästi tilaa päästä tekemään sitä mitä itse haluat. Mikäli yrität sopeutua liian ahtaisiin raameihin, hermostut vain itse itsellesi, eikä kenelläkään ole hyvä olla seurassasi.¨

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.04.2007 03:03

.tahdon kesän ja ettei tarvi tehä mitää. lomaa elämästä ja koulun helvettiin. turhan lehden nenän alle ja laiturin heilumaan alle ja kännisiä jätkiä rannalle joita voi juosta karkuun kun tulevat ahdistelemaan. pähkinöitä jäähtelöä ja pandan toffee suklaata johon muurahaiset uppoavat niin että saa suun makeaksi. järven ja veneen missä voi nauttia auringosta ja sitten kiljua että veneen reunalla on hämähäkki että joku heittäisi sen siitä niin kauans kuin pippuri kasvaa. ja kylmän pullon käteen mikä viilentää ihanasti kun aurinko paistaa ja iho nauttii uv säteilyn vaaroista tehden sen joko sopivan ihanan ruskeaksi tai polttaen sen nin että vielä puolen vuoden päästä siinä näkee että se on palanut nätisti aurinkon antaessa kivan punaisen sävyn. ja puhelimen radion soimaan mikä ei meinaa kuulua kunnolla ja rätisee niin ettei saa selvää. ja kaikki hienot haaveet päähän että mitä tehdään milloinkin ja miten hienoja juttuja tehdään sitten ja sitten ja kun sitä ja tätä. ja kaikki ihanat keskustelut kuinka jätkät on sitten outoja ja kuinka jossain meni joku aivan ihana ihminen josta toinen välittäää ihan sikana ja on vielä ihan tajutttttoman hyvän näkönen. ja ne kaikki syvälliset keskustelut ja yksipuoliset toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos puheet tulevasisuuden opiskelusta muutosta ja kämpästä ja ennen kaikkea miesten mukaan tulevaisuuden rakentamisesta ja kaikesta. ja lidlin kuuden kappaleen suklaajäätelö paketin käsiin sulamaan kun pyöräillään kaupungin läpi etsien hyvää paikkaa mihin pysähtyä ja missä varmasti näkisi paljon tuttuja ja tuntemattomia uusia tuttavuuksia. jäätelön käteen. jäätelön jossa on suklaa jäätelöä suklaa kuorrutetta, suklaa hippusia ja ihana suklaan kesäkuuman huono olo mutta samalla suklaus mikä saa syömään vaikka kuinka monta suklaista jäätelöä. ja pyörän alle millä voi kiertää ympäri lahtea vapaasti minne ikinä haluaakin milloin ikinä haluaakin. ja pyörän jolla voi polkea kaupungin toiselta puolelta niin että juuri kun istahtaa pyörän päälle aloittaakseen matkan kaupungin toiselle puolelle ja polkaisee ensimmäiseen alamäkeen, huomaa että ukkonen on tullut ja alkaa sataa. ja kovaa. sitten sataa kovempaa kuin ikinä. sitten poljetaan kovempaa kuin ikinä. poljetaan ja poljetaan. jätetään taakse viimeinen mahdollinen katos seuraavan toivossa. toivotonta. sitten huomataaan että sitä on päällä valkoinen pieni toppi joka alkaa olla läpimärkä. ja että todella Läpi märkä. ja että matkaa on vielä yli puolet jäljellä. silmät on levinnet poskille. kaikki on hyvin. salama iskee viereen ja saa tytön pelkäämään ensimmäistä kertaa elämässään ukkosta. muiston jota voi vielä monta kertaa miettiä. jalkapallo pelin missä voi loistaa. pelin missä voi murtaa varpaansa. pelin missä tutustua ihmisiin. pelin jossa ymmärtää ihmissuhteista ja ihmisistä paljon mitä ei ehkä olisi ikinä halunnut oppia. ihania ihmisiä ympärille joiden kanssa pelata lentopalloa ja miettiä elämää. miettiä katkenneita kynsiä ja hakea palloa mäen alta. ja haetuttaa palloa aina sillä kaikkein ystävällisimmällä ja kohteliaimmalla, ihan vaan siksi että ollaan huonoja käsittelemään palloa ja potkaistaan se aina jalalla vahingossa alas mistä se pitää joka kerta hakea x) kesä. kesä! että voi mennä mukkulan rantaan soittaa lisää seuraa ja riemastua kun joku kerrankin oikeasti ehtii ja tulee. kun voi leikkiä lasten vekottimissa ja kuvitella olevansa vielä pieni ja viaton ja vailla huolenhäivää. hyppiä kivillä veden päällä ja väistellä aaltoja. kiipeillä puuhun ja räpsiä kuvia siitä. istua pikkuveskulla kuuntelemassa mokoman ihanaa uutta kaunista suloista biisiä ja syömässä raakoja nuudeleita ja energia karkkeja. räpsiä kuvia ja irvistää yhtä aikaa tai ehkä eri aikaan karkki suussa kun se on niin pahaa ja saa nätin ilmeen aina kasvoille. laitetaan kamerat pois ja mennään katsomaan pesäpalloa. istutaan yläkatsomossa ja mietitään syvällisiä. joko se loppu. no ei. jatkuu vaan. juodaan kahvia että piristyttäis. toinen kattoo vierestä ku pussi energia karkkejakin on jo siihen kahvia ennen uponnut ja se vaan hyppii ympäriinsä. kotiin? ei todellakaan. johonkin pitää suunnata. hei haloo nyt on kesä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.04.2007 02:05

¨
eikä kukaan saa kohdella minua
niinkuin minä kohtelen sinua
kukaan ei kohtele meitä
niinkuin minä kohtelen heitä
¨

¨kalatLauantai 31.03.2007 04:51

¨Yritäpä hymyillä hieman, niin saat tunteillesi vastakaikua. Huolehdi myös ulkonäöstäsi. Masennuksesi paistaa kilometrien päähän.¨
¨¨
Yleistä:
Tähtitaivaasi näyttää tänään räjähtäneeltä. Jo heti aamulla sinun siis on leivottava pullia. Päivällä ole erityisen tarkkana - saatat eksyä metsään. Rauhallisen päivän jälkeen onkin sitten syytä odottaa iltaa pehmustetussa kopissa. Illan saapuessa planeetta pluto siirtyy tähtikuvioosi ja sen seurauksena saat nakkikioskilla turpaasi.

Raha-asiat:
Tätähän sinä oletkin jo osannut odottaa. Tämänpäiväisistä lääkärikuluista huolimatta raha-asiasi menevät päin honkia. Ole todella tarkkana rahojesi kanssa.

Rakkaus:
Vakituisen kumppanin omaavien rakkauselämä saa lisämaustetta pikku vahingon muodossa. Yksin elävillä on oudot ajat. Rakastut tulisesti rampaan tummaan muukalaiseen.
¨¨

Joku kiva asiaSunnuntai 18.03.2007 02:30

Napalmijeesus says (0:14):
hei, sanoppa joku kiva asia
Que? says (0:14):
joku kiva asia
Que? says (0:14):
xP
Que? says (0:14):
hmm
Que? says (0:14):
äpärärock
Que? says (0:15):
dooley's
Que? says (0:15):
eläm
Que? says (0:15):
ä
Que? says (0:15):
suklaa
Que? says (0:15):
sima
Napalmijeesus says (0:15):
Heidi
Que? says (0:15):
aurinko
Que? says (0:15):
kesä
Que? says (0:15):
musiikki
Napalmijeesus says (0:15):
komppaan
Que? says (0:15):
suklaa
Que? says (0:16):
ihmiset
Que? says (0:16):
suklaa
Que? says (0:16):
sima
Que? says (0:16):
suklaa
Napalmijeesus says (0:16):
suklaa
Que? says (0:16):
suklaa
Napalmijeesus says (0:16):
ei kaikki ihmiset oo kivoja
Que? says (0:16):
kivat ihmiset
Napalmijeesus says (0:16):
mut onneks jotkut on sitäki kivempia
Que? says (0:16):
jotku sitäki kivemmat ihmiset
Que? says (0:16):
suklaa
Napalmijeesus says (0:17):
:)
Que? says (0:17):
musiikki
Que? says (0:17):
nukkuminen
Que? says (0:17):
unet
Que? says (0:17):
napalmi
Napalmijeesus says (0:17):
sun kanssa nukkuminen
Que? says (0:17):
jeesus
Napalmijeesus says (0:17):
unet siiitä et saisin bongorummun :D
Napalmijeesus says (0:17):
:)
Que? says (0:17):
bongot
Que? says (0:17):
vaatteet
Que? says (0:17):
lumi
Que? says (0:17):
talvi
Que? says (0:17):
kevät
Que? says (0:17):
lehdet
Que? says (0:17):
syksy
Napalmijeesus says (0:17):
:D
Que? says (0:18):
kuivatetut ruusut
Que? says (0:18):
punainen
Que? says (0:18):
musta
Napalmijeesus says (0:18):
maailmassa on paljon kivoja asioita
Que? says (0:18):
maailma
Que? says (0:18):
kivat asiat maailmassa
Napalmijeesus says (0:18):
Heidi
Que? says (0:18):
leikit
Que? says (0:18):
kiusaaminen
Napalmijeesus says (0:18):
Que-yhteisö
Que? says (0:18):
guetus
Napalmijeesus says (0:18):
ja kaikki sen ihmiset
Que? says (0:18):
quetus
Napalmijeesus says (0:18):
:D
Que? says (0:18):
jere
Napalmijeesus says (0:18):
:D
Que? says (0:18):
suklaa
Que? says (0:19):
kevytsuklaajäätelö
Que? says (0:19):
kevytsuklaajäätelö
Napalmijeesus says (0:19):
vieläkö keksit?
Que? says (0:19):
kevytsuklaajäätelö
Napalmijeesus says (0:19):
arvaa mikä muu?
Que? says (0:19):
jäätelö
Que? says (0:19):
hiukset
Napalmijeesus says (0:19):
SE ETTÄ CHAOSPHERE JA HAVOC SUPREME PÄÄSEE KESÄLLÄ HESAAN KIERTUEELLE!
Napalmijeesus says (0:19):
sun hiukset:D
Que? says (0:19):
uuu
Que? says (0:19):
havoc
Que? says (0:19):
chaosphere
Que? says (0:19):
kiertue
Que? says (0:19):
helsinki
Que? says (0:19):
pääseminen
Que? says (0:20):
se
Napalmijeesus says (0:20):
:D
Que? says (0:20):
hymiö
Que? says (0:20):
taustakuva
Que? says (0:20):
mese
Que? says (0:20):
mesetys
Que? says (0:20):
yö
Que? says (0:20):
väsymys
Que? says (0:20):
äidin tekemä kääretorttu
Que? says (0:20):
sima
Que? says (0:20):
höhö
Napalmijeesus says (0:20):
sinä
Que? says (0:21):
elämä
Napalmijeesus says (0:21):
mikä taustakuva on kiva?
Que? says (0:21):
kiva
Que? says (0:21):
kivuus
Napalmijeesus says (0:21):
mun;)
Que? says (0:21):
mun
Napalmijeesus says (0:21):
niin oon ^^
Napalmijeesus says (0:21):
:D
Que? says (0:21):
valokuvaus
Que? says (0:21):
valokuvat
Que? says (0:21):
pimiö
Que? says (0:22):
musiikki
Que? says (0:22):
laulua
Que? says (0:22):
-a
Que? says (0:22):
suklaa
Que? says (0:22):
karkki
Que? says (0:22):
väsymys?
Que? says (0:22):
turhautuneisuus?
Napalmijeesus says (0:22):
QUE
Que? says (0:22):
quetus
Que? says (0:23):
korvatulpat
Que? says (0:23):
kirjta
Que? says (0:23):
kirjat
Que? says (0:23):
viulu
Que? says (0:23):
tumput
Napalmijeesus says (0:23):
:D
Napalmijeesus says (0:23):
the list goes on
Que? says (0:23):
mun korkkarit
Que? says (0:23):
martyn pig
Napalmijeesus says (0:23):
millaset?
Que? says (0:23):
suklaa
Que? says (0:24):
altensteig
Napalmijeesus says (0:24):
suklaakorkkarit? :D
Que? says (0:24):
ihanat ihmiset
Que? says (0:24):
hassu
Napalmijeesus says (0:24):
:D
Que? says (0:24):
listat
Napalmijeesus says (0:24):
:$
Que? says (0:24):
kivuus listat
Que? says (0:24):
:$?
Napalmijeesus says (0:24):
^^Napalmijeesus says (0:26):
nää teki meille uuden biisin
Que? says (0:29):
uu
Que? says (0:29):
uudet biisit
Que? says (0:30):
punainenviiinimarjamehu
Que? says (0:31):
suklaa
Que? says (0:31):
englanti
Napalmijeesus says (0:31):
:D
Napalmijeesus says (0:31):
lista voi loppua jo
Que? says (0:31):
loppu
Que? says (0:31):
pehmeä sänky
Que? says (0:31):
sohva
Que? says (0:32):
keittiö
Que? says (0:32):
lattia
Que? says (0:32):
imurointi
Que? says (0:32):
matto
Napalmijeesus says (0:32):
:D
Que? says (0:32):
hymy
Que? says (0:32):
hymyily
Que? says (0:32):
onnellisuus
Napalmijeesus says (0:32):
se että joku antaa syyn hymyillä :D
Que? says (0:32):
se että on syy hymyillä
Que? says (0:32):
se että hymyilee vaikkei olisikaan syytä hymyillä
Napalmijeesus says (0:33):
kun oppisi..
Que? says (0:33):
oppiminen
Que? says (0:33):
opettaminen
Napalmijeesus says (0:33):
mutta sä annat monta syytä hymyillä
Napalmijeesus says (0:33):
:D
Que? says (0:33):
syyllisyys
Que? says (0:33):
syyttömyys
Napalmijeesus says (0:33):
:D
Que? says (0:33):
voittaminen
Que? says (0:34):
toiseksi tuleminen
Napalmijeesus says (0:34):
;)
Napalmijeesus says (0:34):
tasapeli :D
Que? says (0:34):
häviäminen
Que? says (0:34):
tasapeli :D
Napalmijeesus says (0:34):
^^
Que? says (0:34):
kutittaminen
Que? says (0:34):
kynttilät
Que? says (0:34):
sähkö tai öljylämmitys
Napalmijeesus says (0:35):
:D
Napalmijeesus says (0:35):
oot ihana:D
Que? says (0:35):
ihanuus
Napalmijeesus says (0:35):
listamainen puhetyyli
Napalmijeesus says (0:35):
voisi loppua
Que? says (0:35):
puhuminen
Napalmijeesus says (0:35):
loppuminen:D
Que? says (0:35):
puhumatta oleminen
Que? says (0:35):
lopettaminen
Que? says (0:35):
lopettamisen loppuminen
Que? says (0:35):
aloittaminen
Que? says (0:35):
jatkaminen
Que? says (0:36):
turpa kiinni heidi olo
Que? says (0:36):
manhunt
Que? says (0:36):
sen kaikissa merkityksissä
Que? says (0:36):
tuliaiset
Que? says (0:36):
lista
Que? says (0:37):
listan lopettaminen vihdoin ja viimein:D
Napalmijeesus says (0:37):
:)
Napalmijeesus says (0:37):
:D
Napalmijeesus says (0:37):
ikävä on paha asia
Napalmijeesus says (0:37):
mutta siitä on kiva päästä eroon :D

[Ei aihetta]Torstai 15.03.2007 01:20

"
miksi ne tutkivat totuutta niin ahkerasta

ei ole kiinnostavaa
tarkeaa
eteenpainvievaa

tietaa mika saa ihmisen puhumaan totta

paljastavampaa on

miksi on valehdeltava

vaikeaa alkaa olla
kun jaa kiinni
seka valhesta etta totuudesta

niin hyvin naet lavitseni etta pelottaa

naetko minua enaa ollenkaan
"

-arnokotrosanovatsitarakkaudeksi

[Ei aihetta]Tiistai 13.03.2007 00:40

susta tulee humalassa melko päällekäyvä

[Ei aihetta]Lauantai 10.03.2007 02:57

"
sina sanot etta
on joitakin pikkuasioita
jotka viela koituvat ongelmiksi

nain arvelet

miten niin pienia asioita mietin

jos noin vaarallisina vainoavat

sina et enaa tieda

nain sanot

haluatko jatkaa

mutta naissa asioissa jos ei tieda rakas

silloin tietaa jo
"

-arnokotrosanovatsitarakkaudeksi

[Ei aihetta]Lauantai 10.03.2007 02:53

muahhahhaa....

[Ei aihetta]Torstai 08.03.2007 22:31

"Laheta hymysi maailmalle -se palaa taikaisin"