Kun olin saanut piiput kasatuksi pöydän nurkkaan,
yhden palamaan suupieleen,
kun olin löytänyt tyhjän paperin kirjoitettujen välistä;
lampun sopivasti, tuolin mukavasti
olin jo ehtinyt unohtaa koko runon.
Hetken aikaa turhauduin,
sitten huomasin, kuinka mukava siinä oli istua.
(Kai Nieminen)