IRC-Galleria

Luin tuossa Villapaitamiehen ( Villapaitamies ) päiväkirjamerkintöjä kamikaze-jäniksistä ja eläinkunnan salaliitoista ihmiskunnan tuhoamiseksi, ja tulin ajatelleeksi meidän lemmikkikania. Vanha rouva ei kieltämättä osoita mitään muuta erikoista, kuin sen että se osaa esittää erittäin uskottavasti kuollutta. Pitää useasti päivässä tarkistaa hengittääkö se.

Täälläpäin liikuskelee myös useasti eräs rusakko (olettaisin sen olevan joka kerralla se yksi ja sama), joka hiiviskelee kadulla erittäin epäilyttävästi aina samoihin aikoihin yöllä. Joka kerralla se pysähtyy meidän talon kohdalla, ja tuijottaa minua (nukun parvekkeella kesäyöt). Se selvästikin tietää jotakin, mitä minä en. Joku kerta se varmastikin yllättää minut ja vetää turkkinsa uumenista egologisesti turvallisen käsikranaatin, joka on suunniteltu varta vasten tuhoamaan ihmiset.

Meidän ruusupuskassamme viimeiset kaksi vuotta (ainakin) asunut siili ( Cadaceus ) on myös erittäin pelottava. Se on mestari säikyttämään minut. Tosin, siihen ei paljoa vaadita, jos lukee kauhukirjoja keskellä yötä parvekkeella, josta kuulee varsin selkeästi kaikki yöllisen elämän äänet. Viime aikoina olen ollut harvinaisen säikkynä, lieneekö syynä aikaisemmin mainitsemani Stephen Kingin kirja, jota olen lukemassa. En saa mielestäni kuvaa siitä, kuinka parvekkeen kaiteen ylitse hyppää valkoiseen ihomaaliin sonnustautunut pelle, päällään hopeainen puku oransseine tupsunappeineen ja toisessa kädessään vastatuuleen leijuvia ilmapalloja - - - jotka kelluvat vedessä ja leijuvat ilmassa, kelluvat vedessä ja leijuvat ilmassa...

E.M. Forsterin Maurice on loistavaa vastapainoa tälle kauhulle.