Ettekä te ees huomaa
Että satutatte mua
Käännätte puukkoa
jo valmiiksi ruhjotussa haavassa
Ette suolaisia kyyneleitä
Kasvoiltani erota
Ette armon aneluani
Peitetyltä suultanu tunnista
Ette edes näe kasvojani
Väkinäiseen hymyyn
jumitetun maskin alta.
Mutta muhun sattuu ihan sairaasti ko ootte tollasia.
Sanon suoraan että paskiaisia.
Että turha ihmetellä miks käyttäydyn niinko käyttäydyn.
Koska mä en todellakaa tiiä kui kaua jaksan tota teiän selkään puukotusta.
Aina vaan uudestaa ja uudestaa, huomaan ettei mulla oikeesti ole yhtään ystävää täällä.
Kaikista on tullu ylimielisiä, vain ja ainoastaa omaa parasta aattelevia, pissismäisiä idiootteja.
Ja kehtaatte vielä kuvitella et ootte niin oi niin hyviä ihmisiä.
Te tuhoatte mua. Ja se oikeesti sattuu.
Varsinki sä.
Mä luulin, että pystyin luottaan suhun.
Miks esität kovaa ja viisasta, ku oikeesti oot heikko ko mikä ja kaikenlisäks varmaa idioottimaisin ihmine koko maailmassa?
Mikä SÄ olet mua arvostelemaan, ku ei sullakaan näytä kaikki oleva paikallaan?
Monchan,
Nee-chan.
Miks?