IRC-Galleria

Mä kuulin kersajoukosta taas muutaman tyrskähdyksen ja tunsin ärtymyksen ottavan musta vallan, kiehuvan mun sisällä pisteliäästi kuin myrkyllinen ja syövyttävä happo. Mä tiesin tasan tarkkaan, mitä Mio yritti. Se halusi taas kerran nolata ja nöyryyttää mua muiden silmissä, se halusi selviytyä voittajana. Mä puristin huuliani tiukasti yhteen ja lähes pakotin mun kasvoni ilmeettömiksi. Mä en antaisi Miolle sitä tyydytystä, että se saisi mut reagoimaan. Mä en antaisi sen myöskään nöyryyttää mua, varsinkaan lapsilauman edessä. Niin ei tulisi tapahtumaan. Mä olin nyt 18 vuotias miehenalku, en enää mikään pieni ja hyväuskoinen ipana. Mio ei onnistuisi enää syöttämään mulle valheitaan, eikä se saisi mua enää menemään halpaan. Tällä kertaa se tulisi olemaan Mio, jota nöyryytettäisiin.
“Sun grand entrance oli kieltämättä ihan kiva ja näin. Harmi vaan, että sä joudut nyt sen vuoksi kärsimään rangaistuksen”, mä huomautin huolettomalla äänensävyllä, huitaisin hiuksiani kookoksenruskeilta silmiltäni ja hymyilin Miolle pahaenteisesti.
Mio ei reagoinut aivan niin kuin mä olisin toivonut sen reagoivan. Mun sanani eivät olleet saaneet sitä tärisemään pelosta tai vihasta. Jälkimmäistä mä olin odottanut. Se katseli mua hetken mietteliäästi kuin pohtien, kuinka pitkälle mä olisin valmis menemään, kunnes hieman leikittelevä hymy väritti sen kapeita huulia
“Rangaistuksen?” se toisti ja kohotti hieman toista kulmaansa vihjailevasti.
Mio liikahti hieman lähemmäs mua ja soi mulle yhden läpitunkevimmista katseistaan. Mä nielaisin tahtomattakin, mutta sain muuten pidettyä tyynen olemukseni kasassa lähes kiitettävästi.
“Ja minkälaisen rangaistuksen Pyry tahtoo mulle antaa?” sen sanat tulivat kuiskauksena, joko siitä syystä, että se ei halunnut kersojen kuulevan meidän sangen levottomaksi kääntynyttä keskustelua tai sitten se oli puhtaasti laskelmoitu ele Miolta.
Mun olisi tehnyt mieli lähteä sen leikkiin mukaan, luvata sille sellaisia rangaistuksia, että mä saisin sen värisemään, saisin sen kissankellosilmät tummenemaan jostain täysin muusta kuin kiukusta. Se ei ollut kuitenkaan mun tavoitteeni. Mä olin varta vasten kieltänyt itseäni lähtemästä sen valitsemalle polulle mukaan, sillä sieltä ei selvinyt kukaan muu hengissä kuin Mio. Mun piti pelata omilla säännöilläni, kulkea omilla poluillani tai häviäisin heti kättelyssä. Mä väläytin Miolle takaisin vinon hymyn ja venyttelin huolettomasti käsivarsiani.
“Ei mitään sen kummempaa kuin kolme kertaa kentän ympäri, kiitos”, mä vastasin ja mulla oli tosissaan vaikeuksia hillitä naurua äänestäni, kun näin Mion ilmeen.