IRC-Galleria

CathyDawn

CathyDawn

Naughty pickers wear big knickers

Itsekurin ABCKeskiviikko 16.07.2008 17:14

Vihdoinkin kauan odotettu palkkani mätkähti tililleni! Jee! Tästä tietysti riemusta soikeana olen kiertänyt ympäri poria vatsanalunen jalkoja täynnä ja tohissut, että mihin rahani pistän ( Mitä? säästöön? Mitä se on?). Ensimmäisenä riensin tietenkin Biancoon. Olin kuitenkin jo viime viikolla ostanut sieltä uudet ihanat kengät, joten hillitsin itseni ja lähdin putiikista tyhjin käsin. Uskokaa tai älkää, Biancosta on vain niin kovin vaikeaa lähteä ilman uusia lellittäviä rakkaudenkohteita! Tuntui kuin olisin jättänyt jotain kauppaan, joten oli pakko tonkia laukustani kaikki tärkeät tavarat vielä läpi. Ei, kaikki tarvittava oli mukana, mitään ei ollut hukkunut. Onnittelin itsekuriani mielessäni mainiosta suorituksesta ja jatkoin matkaani seuraavaksi Andiamoon. Itsekurinihan oli silminnähden noussut, joten vaaraa uusista eteisen tukoksen tekijöistä ei ollut. Kaikesta huolimatta hetken päästä löysin itseni kaupan ulkopuolelta uusien Baby Phat- kenkien kanssa. Sen jälkeen oli pakko käydä tasaamassa pulssia H&M:ssä. Ja taas kahdenkymmenen minuutin päästä löydän itseni kaupan ulkopuolelta, H&M kassi kädessä. Sitten vasta tajusin minkä olin jättänyt Biancoon...Kuka näki mitä tapahtui itsekurilleni ja mihin se piiloutui?!
Nyt itkemään itseni uneen, yövuoro vielä edessä.=)

-Katri-

Päivän pelastus:Maanantai 07.04.2008 03:20

http://www.youtube.com/watch?v=1ACqH5EGZe8

Jep, tää on tätä sunnuntaihin sopivaa kamaa. Kiitos hyvistä nauruista.<3

-Katri-

MuahahahaKeskiviikko 12.03.2008 18:24

http://www.youtube.com/watch?v=8Wn6Aoy4Dy8&NR=1

Isona musta tulee yhtä äijä kun Hanhiniemestä.
Paitti mua ei tietenkään mitkään tumpelot rupea ohittelemaan liikenteessä... Enkä kyl laula yhtä hyvin autossa kuin Pauli... Enkä näyttäs yhtä hyvältäkään kuin Pauli...Enkä osaa käyttää yhtä mainiota verbaaliakrobatiaa kuin Pauli...Ja olisin nauranu niin mojovaa paskasta naurua, että olisin ite ajanu ojaan tossa kun toi morsian tarttuu tohon auton ovenkahvaan ja Pauli painaa kaasua:P

Noh, mutta pääasia varmaan tuli kaikille selväksi: Pauli Hanhiniemi on äijä.<3

Kyllä, tällä päiväkirjamerkinnällä ei ollut mitään muuta virkaa kuin selvittää lukijoille, että Hanhiniemi on kova, tuli se sitten vastaan Pasun selässä taikka humppanopalla. Ja se että musta ei tule ikipäivänä yhtä äijää kuin hänestä.

-Katri-

Älä tule rikomaan mun kuplaa! =)Torstai 28.02.2008 13:26

Et ehkä usko, mutta tässä on 100 % totta:
01. Ainakin 2 henkilöä maailmassa rakastaa sinua niin paljon,
että olisi valmis kuolemaan puolestasi.
02. Ainakin 15 henkilöä rakastaa sinua jollakin tavoin.
03. Ainoa syy siihen, että joku vihaa sinua on, että hän haluaisi
olla juuri sellainen kuin sinä.
04. Hymy sinulta voi antaa onnen kenelle tahansa, vaikka hän ei
tuntisi sinua.
05. Joka ilta joku ajattelee sinua ennen nukahtamistaan.
06. Sinä merkitset kaikkea jollekin.
07. Sinä olet erikoinen ja ainutlaatuinen.
08. Joku, jonka olemassaoloa et edes tiedä, rakastaa sinua.
09. Kun teet elämäsi pahimman virheen, tuo se jotain hyvää
tullessaan.
10. Kun luulet koko maailman kääntäneen selkänsä sinulle, katso
vielä kerran: se oletkin luultavasti sinä, joka olet kääntänyt selkäsi
maailmalle.
11. Kun luulet, ettei sinulla ole pienintäkään mahdollisuutta saada
haluamaasi, et saakaan. Mutta jos uskot itseesi, ennemmin tai
myöhemmin, saat haluamasi.
12. Muista kaikki saamasi kohteliaisuudet, älä inhottavia vihjailuja.
13. Kerro aina ihmisille, mitä heistä pidät. Voit itse paljon paremmin,
kun he tietävät.
14. Jos sinulla on aivan ihmeellinen ystävä, anna hänen tietää se.

Jeps, eilen läsähti mittariin 21 vuotta ja jälleen kerran Pori ja sen ihmiset näytti kauniimmalta kuin ikinä milloinkaan. Ei, en polttele pilveä yms. Välillä vaan on niin ihanaa olla minä.=)


Tällä kertaa tosin ei saatu naapureilta onnitteluja kuin viimeksi.... =(
(Ks.Kuva)


-Katri-

Noouuuu!!!Keskiviikko 20.02.2008 20:10

Mitä tämä meinaa?
Vihdoinkin joku käyttää tyttömäistä nimitystä allekirjoittaneesta ja kaikki todisteet katoavat yön aikana kuin tuhka tuuleen! Kohtalo, tää ei ollu hauska juttu!

Sekaisin mielin iltaa odottaen...;)

-Katri, 21.v.-

Huuda jo, huuda jo!Keskiviikko 13.02.2008 03:29

Eräs entinen uimarin vaimo on raivannut tien sinne, minne en ole edes uskaltanut sen kummemin eksyä: huuto. nettiin. Neito tarjoaa itseään siis treffiseuraksi kyseisellä sivustolla ja onkin saanut hyvin huomiota huuto.netin käyttäjiltä hinnan noustua tähtitieteellisiin lukemiin. Hmm, mitä isot edellä, sitä typerät, aivottomat apinoitsijat, jotka eivät itse osaa ajatella perässä:

Kutri_

Lukumäärä: 1 (vaikka syökin kahden edestä).
Osasto: Kaatopaikalta pelastettu höttö
Ilmoitettu: 13.02.2008

Kuvaus:
Nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus huutaa itsellesi varmastikin Porin säälittävin sairaanhoitajaopiskelija! Vm- 87, vähän käytetty, mutta siltikin hieman hitaasti syttyvä Koksun murretta vääntävä tyttölapsi, joka tiedettävästi ymmärtää myöskin suomen kielen perussanaston. Kehrää silitettäessä, ellet sitten ole niin urpo, että suit vastakarvaan. Mukaan annetaan Koksu-Suomi-Koksu sanakirja sekä kourallinen korvatulppia. Palautus- saatikka valitusoikeutta ei ostajalla todellakaan ole.

Tuotteen sijainti: Porissa ainakin viimeksi havaittu
Maksutapa: Hesen Kanarouheinen- ateria
Toimitustapa: Nouto

Ainoa kysymys mikä herää: Mitä tapahtuu niille romuille mistä ei huudeta mitään?

-Katri-

Friday bloody friday...Perjantai 08.02.2008 01:54

Jeps, mitähän tekisi kun pitäisi lukea tenttiin. Hmm, avaudunpa tänne koska tämä on erittäin opettavaista kirurgian kannalta, kyllä...
Perjantaina siis tentitään ensin vähän ja sitten pyyhälletään Koksuun, jos vaikka joku mukava ihminen viitsisi ostaa ritarini joka on pitänyt minua jo pari vuotta maanteillä (ja sen ulkopuolella) niin hyvässä huomassa. Voi Volvo raukka, mitä teenkään kun jätät minut!? Muistan kuinka yhdessä ystäviemme kanssa menimme pillurinkiä ja soitimme Virve Rostia kasettisoittimesta niin kovaa kun lähti. =( Ehkä pillurinki aikamme on jäänyt taakse jo aikoja sitten, Virve Rosti kasetti vinkuu ja valittaa kuin pieni sika nauhurissa, pelkääjänpaikan puoleinen takaovesi on jäänyt lopullisesti lukkoon, päästät hyvällä hiekkatiellä kaiken hiekkapölyn sisään kesäisin, ovilukkosi lyö välillä vinhaa vauhtia lukkoon ja auki kun yritän avata avaimilla ovia, mutta en itsekään ole niin moitteeton käytökseltäni. On vain niin ikävä erkaantua vanhasta ja luotettavasta ystävästä.<3

"Kaipaan sua, muutit mua
Enää lapsi oo mä en
Sinä kaiken tahdoit mulle opettaa
Erottiin, kaipaan niin
Vielä sua mä tarvitsen
Suhdetta ei saisi hyvää lopettaa
Naparengas vain
On nyt susta mulla muistonain
Sen annoin vuoksesi sun kerran ihoon lävistää
Naparengas vain
Se yhä hohtaa sulle rakkauttain
Kuin kihlasormuksesta mulle melkein kävis tää
Vierees sun painaudun
Öisin vielä haaveissain
Kuinka ikävöinkään kuumaa suudelmaas
Toivon vaan että saan
Tuntea sun ihos vain
Siksi tahdon että nähtäis vielä taas
Naparengas vain
On nyt susta mulla muistonain
Sen annoin vuoksesi sun kerran ihoon lävistää
Naparengas vain
Se yhä hohtaa sulle rakkauttain
Kuin kihlasormuksesta mulle melkein kävis tää"

Nylon Beat/ Naparengas


P.S. Ei, en ole hankkinut naparengasta, nämä sanat oli muuten vaan niin sopivat. :D
Lauantaita ja parempaa odotellen...

-Katri-

Surullista...Perjantai 01.02.2008 18:38

Voi Conan minkä teit!
Tyypillisen naisen mukaan (kyllä, kaikki se pari hipullista mikä minuun on eksynyt) pidän miltei kaikista karvaisista ja ihanista olennoista. Oli jo miltei liian hyvää ollakseen totta, että Conan O´brien kasvatti ihanaisen, tuuhean lakkoparran, MUTTA liian PAHAA ollakseen totta, että nyt se karvaturrikka on kadonnut! Kuin ensin lapselle annettaisiin tikkari ja kesken kaiken se otettaisiin pois! Kerrassaan surullista, liian surullista...

-Katri-