IRC-Galleria

Reissussa HarstadissaMaanantai 31.03.2008 15:02

Lauantai-aamuna lähdettiin ajeleen kohti Harstadia ja illalla oltiin perillä. Hevoset hoidettiin ja lähdettiin hotellille, illalla asiaan kuuluvasti juotiin ja toki myös syötiinkin. Sunnuntai-iltana oli sitten ravit, ja mä ainakin sain kunnon liikuntaa kävelytellessäni Hyypiötä narusta aamulla, päivällä, ennen starttia ja vielä ennen lähtöäkin ettei Hyyppis potkasis Heidiä huonoin seurauksin.
Myppe oli saanut kerrankin siedettävän lähtöradan auton takaa, nro 3. Heidi sai sen ajettua hyvään paikkaan toiselle radalle. 400 m ennen maalia hän käänteli Hyypiön kolmannelle ja niin he etenivät vauhdilla kärkeen ja voittoon helposti. Ei tarvinnut kuulema käskeä sitä. Myppe meinas vielä lähteä lätkimään voittajaesittelystä. Aika oli 16,7a ja toiseksi tulleella Västerbo On Stagella oli 17,1a. Näin päin tällä kertaa, viimeksi Stage voitti ja Hyypiö toinen =)
Kotimatka oli hieman pelottava koska Pena ajoi täysiä koko matkan, vuoristossakin. Perillä oltiin klo 04 maissa ja Lauran kans tehtiin aamutallia sillä aikaa kunnes kuorma-auto tuli vähän ennnen viittä ja päästiin sit starttihevosten hoitoon. Eilen tallilta oli porukkaa myös Pellon raveissa, siellä Lilli voitti. Heidillä oli voitokas päivä Norjassa hänen omistaman Åken voitettua oma lähtönsä.

Nyt saunaan!

tylsää, niiiin tylsää...Keskiviikko 26.03.2008 23:43

Tänään oli viimenen yo-koe ja ehdin jo iloita että oon vihdoinki vapaa kouluhommista. Mutta nyt mulla ei oo minkään sortin tekemistä eikä kukaan pääse tänne kaveriksi ku niillä on koulua tai muita ongelmia =( Kissaa siis oon hoitamassa Leenalla, eikä telkkaristakaan tuu mitään katsomisen arvoista.
Olen niin yksinäinen :D Ja huomenna upotan rahani uusiin vaatteisiin. Kauhee nälkä mutta mä en osaa tehä mitään syömäkelposta sapuskaa, yritetty on!
Olipas mukava Harstadin ravireissu tällä kertaa. Lauantai-aamuna lähdettiin ja mukaan tulivat minun lisäksi Jone, Heidi, Hanna, Kassu ja Riku. Illalla "hieman" viinanjuontia ja join kuulema absinttiakin mutta elossa selvisin ja ihan hauskaa oli.
Ravit meni hyvin, Hyypiö oli toinen. Sillä oli taas juoksunkulku ja lähtöpaikka hornasta, Hyypsy jumittui jo lähdössä kolmannelle radalle, jossain välissä Heidi ajoi sen kuolemalle ja siitä keulaan. Loppuskaba käytiin Hyypiön ja Stagen välillä, kolmanneksi tullut hevonen oli vähän yli 22 hevosenmitan päässä. Aika oli 18,9ake loskapaskassa, kolmas meni 21.0a. Harmi vaan että Hyypiön smurffilappu peitti sen näkökentän eikä se huomannu Stagen pääsevän ohitse, pitää tehä sille joku vetosmurffilappu-patentti ku noin on aiemminki käynyt :D Mutta eipä valittamista ole, hyvä kakkonen ja Hyypiö varmaan luuli voittaneensa.
Muitakin totosijoja tuli, ja ihme että ylipäätänsä päästiin takasin Suomeen ja muussakin kuin ruumispussissa. Oli pikkusen hengenvaarallinen sää, onneks ei ollut kiire tulliin niin Jonen ei tarvinnu kaahata kuorma-autolla niillä kammottavan kapeilla vuoristoteillä. Olis ollu karu päätös matkalle lentää parisataa metriä jyrkännettä alas hyiseen mereen ;)

Kiitokset Hyypiö- hepalle ja tietenki Heidille!
Ja nyt nukkumaan...

Tylsä elämäMaanantai 10.03.2008 21:16

Pelkkää lukemista aamusta iltaan, aamulla ku herään niin luen pari tuntia, sitte tallille pariksi tunniksi virkistäytymään ja sitten lisää lukemista koko loppu ilta kunnes nukahdan. Loppus jo tää lukeminen, kuolen tylsyyteen :S Kirotut yo-kokeet...

[Ei aihetta]Torstai 28.02.2008 21:34

Ihana Jussi <3
Eilen Onnelassa Uniklubin keikalla, oli se kuuma....


Ja myöhemmin baarisekoilua Carolain seurassa...

Harstadin reissuMaanantai 18.02.2008 22:38

Niin, sinne lähettiin aamulla klo 07 aikaan ja kuorma-auton kyytiin lastattiin Myppe, Gabbagabba, Stake, Kissa ja Jeltsu. Hevoset meni hyvin, Hyypiö voitti ylivoimasesti ajalla 17.7a ja Heidi kuskina, pääsin voittajaesittelyyn <3 ja rikastuin. Hyyppä olikin ollu jo lämmityksessä hieman virkeä, vei Heidiä pari kierrosta ihan täysillä! Gabbagabba voitti ja pääsin sen esittelyyn kans Jonelle tulkiksi eli jouduin ite haastateltavaksi, siinä lähdössä Jeltsu oli kolmas. Mypen lähdössä Kissa oli neljäs ja Stake viides.
Ravien jälkeen yritettiin lähteä kohti tullia, mutta kello oli jo pirun paljon ja satoi lunta niin suostuteltiin Heidin kans Jone jäämään yöksi Harstadiin. Ajettiin sit takasin radalle, hevoset talliin ja porukka hotelliin. Käytiin syömässä jne mutta harmiksi ei saatu viinaksia mistään, just ku Jone oli luvannu kustantaa koko illan :/ Tyypillistä, eli muutamaan kaljaan oli tyytyminen.
Aamulla klo 08 lähdettiin kohti Ruotsia auringon paisteessa, mutta tullin tiellä tuli älytön lumimyrsky jossa ei nähny ku 10 metriä eteenpäin. Autot lukittiin puomin taakse odottamaan aura-autoa jonka perässä sitten ajettiin erittäin hitaasti hätävilkut päällä, aura-auton ja kuorma-auton välissä oli viisi autoa ja siinä välissä tie jo ehti mennä melkein tukkoon lumesta. Kesti 2 tuntia siinä 20 kilometrin matkalla... :'D Mut selvittiin hengissä ja Ruotsin puolella alkoi jo selkiämään ja pian paistoi jälleen aurinko!

Oli kaikin puolin mahtava reissu! Kiitos Hyypiö!

Näkyvyys huipussaan! Tien reunoja ei paljoo erottanu, hyvä ku eteen näki! ^^

[Ei aihetta]Torstai 27.12.2007 00:50

Olipa kiva käydä tapaninpäivän rekiajelulla Ruuvarilla! Ekaks Kassu käytti mua ja Hannaa mettänperällä mut sit sain ajaa ite kaks lenkkiä vielä, kyytiin hyppäs Hannan lisäks Heisu ja Marika, ja kivaa oli! Vitsi musta tulee rekimies... Ja on kiva ku nyt on joululoma niin ehtii lenkkeileen eri hevosilla paljon, vaihtelu virkistää ainaisen Hyypiön ajelun tai ridauksen rinnalla :) Tänään ajoin Mikolla ja sit ratsastin Hyypiön ja Kissan.

[Ei aihetta]Maanantai 24.12.2007 02:09

Ihanaa, huomenna jouluaatto ja JOULURATSASTUS! :D Se käykin hyvin Hyypiön palauttelulenkistä kun tänään oltiin Bodenin V65-raveissa. Siellä oli tonttuponeja ja äärettömän hieno kylmäverinen reen eessä. Hyypiö ehti kiriä neljänneksi ajalla 17,4a ja samassa rintamassa maaliin tuli saman tallin Sky Splinter (3.) ja Kiss Me Goodbye (5.) Ne sai saman ajan, niin tasainen kamppailu oli. Kiitos Hyypiölle tästä "joululahjasta", varsinki ku lähtöpaikka oli surkea.
Ja huomenna jouluratsastukselle Aikun ja Tasin sekä Heisun ja Karon kans. Jokavuotinen perinne ;D

Jälleen terkkareita Norjasta!Maanantai 19.11.2007 12:56

Harstadissa oltiin tällä kertaa, lähettiin henkilöautolla klo 08.20 ajamaan ja perillä oltiin n. neljän aikaan, en muista vaan että oliko se Suomen vai Norjan aikaa.. x) Yöllä kävin puol neljän aikaan letittämässä Mypen ja Kallen ja laittamas ne kuntoon ku hevoset lähti kuorma-autolla jo yöllä.
Harstadissa satoi jotain veden ja rännän sekotusta ja rata oli mutaa, ja varikko erittäin jäinen.
Myppe voitti! Ja pääsin ekan kerran voittajaesittelyyn :D Marjut ajo sitä taas. Myppe tienas 10 000Nkr mutten tiiä paljon se on euroissa, vähän päälle tonni. Sky Splinter (Kaisa) oli toinen Mypen lähdössä, Yellow Eglantine (Jeltsu) kolmas omassaan mutta Typical Fix (Kalle) ja Furool Jubb (Juippi) jäi ilman rahaa.
Kotimatka kului kossua maistellessa ja nukkuessa, nukkumaan pääsin kotiin klo 06.15 ja kohta pitäs lähteä kouluun. Huoh!
Mutta voin sanoa että oli kyllä huippua voittaa ekan kerran elämässä. Oli kiva reissu! Kamera vaan on vieläki korjauksessa joten kuvia en saanu :'(

[Ei aihetta]Lauantai 17.11.2007 23:23

taas olis norjaan lähtö eessä ja väsyttää nii paljon että taidan tehä katoamistempun ja jään nukkumaan :D
yömatkustelu on kökköä. ja karolla on kaikki mun tavarat! yhyy..