Kalvava kaipaus
onnenkin keskellä.
Se on jo tavaksi opittu,
aina osana minua.
Kädestä ottaa
tavalla menetetyn
Tavalla kutsuu
takaisin odotetun
ja vie luokse muistojen veen
Kuljettaa sinne,
missä tuttu ja turvallinen
maahan kaadettiin, niin
elävältä nyljettiin.
Syytä tiedä ei
miksi elossa pitää
ikäväänsä suotta
vaikka kaiken se vei,
antanut ei mitään
...viisi viimeistä vuotta...
Tapojansa tavatessaan
saa ihminen itsensä katumaan.
Eikä ihme ettei milloinkaan
eroon pääse kaipuustaan
kun ainoa mitä rakastaa
on katkeruus
eikä edes tahdo unohtaa