Joskus kaaaaaaauan sitten tuli rustattua runo mesessä taikka wilmassa. Argeologin taidoilla(eli tuurilla) kaivoin sen esiin. Tiimityötä tämäkin värssy:
Ah. Tämä puhetyyli uusi,
hyvä on kuin peruna muusi
Muusissa aromi on maistuva,
melkein kun unelmien uneen vaipuva.
Aamuisin siitä maistelen,nautin, syön
Tiedän että jaksamista tarvitsen aikana työn
Työni on raskasta,
tuskaa kuin revitty sian maksasta.
Puurran yksinkertaista ja tylsää työtä,
jotain muuta saan miettiä kaiken päivää ja yötä
Kerran työntouhussa,
huomasin jutun nolon: oli mulla kakat housussa.
Mietin mitä tehdä voisin,
suuresti harmitti:
oisimpa tehnyt toisin,
mennyt vessaan kun kakitti
Vähäsen oli punakka naama,
kunnes paikalle tuli karvainen laama:
Se mua lohdutti,
rauhotteli, halasi,
turkki lämmitti
ja onneni palasi.
Onneni oli korkealla kuin kansi taivaan,
tuli paikalle Nooa ja arkki astuin laaman kanssa laivaan.
Laivassa oli kaksi kutakin lajia,
ma ja laama ainoat joilla ei ole paria?
Kuitenkin parit olimme toisillemme, se tunne tuli syvältä
Tunne oli sanatonta, ja se tuntui niin hyvältä.
Laamasta pidän,
hän minuun luottaa,
laamasta huolehdin,
hän onnea tuottaa
Iltaisin käperryn sen lämpimään karvaan
ennen teimme kävelyretkiä läheiseen larvaan.
Yhdessä kuljemme ain',
jopa unissain on Laama vain.