IRC-Galleria

Lieneekö tästä tullut tapa purkaa tuntojani tavalla jota en aikaisemmin ole tehnyt? Ilmeisesti, koska kuitenkin tänne olen kirjoitellut kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kaikki tekstit eivät kaikille näy ja se on hyvä, mutta suurin osa kuiteskin. Olen jo oikeasti muka iso poika joka käsittelee asioita omasta mielestään erittäin rationaalisesti ja loogisesti, jo työnsäkin puolesta. Vitut, olen pikkupoika jonka henkinen selkäranka on katkennut ilman omaa tahtoa. Tai siitä riippumatta? Mitä arvoja oikeasti ihminen elämässään haluaa / tarvitsee? Toiset tarvitsevat jonkun joka on lähellä aina, toiset jonkun joka on lähellä silloin kun sitä tarvitsee. Molempia ei kukaan voi saada, puhutaan kuitenkin kahdesta yleensä täysin erilaisesta persoonasta. Itse en oikeastaan edes tiedä mitä haluan, eikä varmaankaan suurin osa ihmisistä. Mutta sitä en oikeasti voi ymmärtää että luulet tekeväsi oikein, niin silti se sattuu niin helvetisti. Miksi? Joka kerta kun asiaa ajattelet tiedät tehneesi oikein mutta silti tuntuu kuin joku repisi kaikki sisuskalut irti, sydän viimeisenä. Lopulta olet niin turta että et enää jaksa tapella vastaan, annat mennä. Kuolet sisältä, aivot sanoo toista mutta sydän on vahvempi. Sydän vie sinua vääjämättä kohti tuhoa. Se vie sinua kohti sitä pistettä että olet valmis lopettamaan kaiken välittämisen, kohti sitä pientä pimää mustaa kohtaa jossa millään ei ole mitään väliä. Et ajattele muita vaan omaa tuskaasi, eikö se ole helvetin väärin? Silti oikeutat sen ajatuksen omien tarkoitusperien puitteissa? Toisella yleensä on ihan yhtä vaikeaa, mutta siinä on se pikku ero että hänellä on yleensä ne pakonomaiset rutiinit jotka on hoidettava (esim: lapset) joiden avulla he selviävät näistä asioista luultavasti nopeammin. Eivät toki helpommin, siihen en ota kantaa. Enkä myöskään ota kantaa siihen että kumpi on kumpi, kirjoitan yleisesti.

Luultavasti vuosien päästä tulee vielä tilanteita jolloin muistat sen henkilön tuoksusta, pienestä tahattomasta eleestä, mausta, tilanteesta tai jostain ihan muusta. Eikö silloin ole aina itku potku raivareiden paikka?

Vittu tää täytyy kirjottaa loppuun kun kerkeää, nyt on pakko mennä

Edit: 18.5.2009 klo: 20:45

Niin teksti jäi kesken, koitan nyt jatkaa sitä.
Olen kuitenkin ollut parisuhteessa kohtuu pitkään oman elämäni taipaleella. Melkein puolet elämästäni. (saman ihmisen kanssa) kaksi lasta ja lukemattomia kokemuksia rikkaampi. Onko se oikeasti väärin että on vaikeaa olla erossa ko. henkilöstä? Mielestäni ei, perseestä se toki on! olisi niin paljon helpompi jatkaa vain elämää ilman toista, mutta kun se ei vaan käy niin yksinkertaisesti. VITUN puupää. Tulen saamaan niitä itkupotkuraivareita vielä monta kertaa, valitettavasti......