IRC-Galleria

Dodih.

Elik siis pelkkä lähteminen oli pitkän pohdinnan takana, koska masset on ihan finaalissa ja kukaan ei lähteny seuraks. Päätin joka tapauksessa mennä keikan katsastamaan, koska se jäi kaivelemaan Ruisrockista vuodelta enedesmuista. Vein viimisen kakskybäsen Lippupalveluun ja kävelin lompakko lämmittäen kotia.

Pikalounas patonkimuodossa ja nättiä päälle. Pakko pistää pinkkiä kun aattelin erottuvani. No niin no.

Ulkona sato räntää. Kävelin hymy korvissa, tukka märkänä ja sade kauluksesta valuen VPK:n talolle. Olin ryykimässä sisään kun totesin et lippu puuttuu. Laitoin sen kotona oikeaan takataskuun, mut nyt se ei enää siellä ollu. Kävin läpi kaikki taskut ja vesiperähän siitä seuras. Vitutti. En tasan maksais enää uutta tikettiä ja satavarmana se ei enää matkan varrelta löytyis.

Lähin sit pää nuupallaan käpkimään kotia mut kuis ollakaan se lippu löyty ekalta suojatieltä. Renkaanjäljet siinä oli päällä, mut muuten ehjänä. Hymy viritty takas ku vieteri ja hippasin sisätiloihin.

Kiipesin yläparvelle vaiks portaissa oliki huomautus et ylhäällä akustiikka ei vastannu bändin käsitystä hyvästä äänenlaadusta. Kaks tyttöä teki kivasti mulle tilaa kaiteelle ja siitä oli ihan suora näkyvyys lavalle. Pari kristallikruunua hiukka tiellä mut tämmösellä 160 pitkällä varrella ei oo tottunu koskaan täydelliseen näkyvyyteen, joten kelpas hyvin.

Setti alko ja täytyy myöntää et aika monenkirjavaa populaa oli paikalla. Nuorimmat varmaan alta kymmenen ja vanhimmat yli viiskybäsiä pariskuntia. Eikä kyllä minkäänlaista liikettä ollu lattialla ku soitto alko. Ei yhtään kättä, nyrkkiä tai edes pään nyökytystä. Passiivista jengiä.

En mäkään kieltämättä kauheen tuttu oo bändin koko diskografian kanssa, mut tykkäsin meiningistä estottomasti. Parasta antia oli ehdottomasti ne mun eniten odottamat Bittersweet symphony ja Nothing else matters. Kyl ne jumankauta vaan kilahti. Taisin saada vähän hötön leiman otsaani ku just näiden kahden biisin aikana spotit osotti suoraan ylös meitä kohti ja meikä nojailee käsiinsä pää kenossa, autuas hymy korvissa. Mut oli se niin mmmmmm.

Ja muistin taas mitä seksikästä on ruipelossa miehessä, jolla on lihakset ku 13-vuotiaalla ja housut alkaa siitä mhin napakarvat päättyy. Uh. En osaa analysoida enkä selittää mut kyl mä oisin lähteny. Koska vaan. Ja toinen on tietty se jämäkkä sormiote niistä kielistä. Kaikki kielisoittimet on kyl hyydyttäny mun polvet niin kauan ku muistan. Jotain taikaa siinäki perkele vaan on. Kylmää naisten manipulointia. Joka keikalta vaan jää se olo et kyl se mua katteli silmiin. Mua eikä muita.

Mut kyl mä asteikolla 1-10 antaisin 8½ eiliselle vedolle. Yhtä biisiä jäin kaipaamaan ja oisin kai iteki voinu olla enemmän sykkeessä, mut ei ne rahat hukkaan menny. Missasit, Tiina.

Tänään näyttäis tulevan pitkästä aikaa Lynkkykeikka. Hrr. Pelottaa ja sykähdyttää samalla. Ne menee aina joko ihan penkin alle tai sit..loistokkaasti. Kattotaan. Mukaanki sais tulla. Soitelkaahan.