IRC-Galleria

Ahoy!

Vaikka vapaaehtoisia siivousjoukkoja ei koskaan ilmoittautunutkaan, niin pitkällisen puunaamisen jälkeen tämä luukku on saatu laitettua siihen kuntoon että illalla on mhdollista poiketa myös tänne.

Vapustahan ei koskaan tiedä mihin se ilta kuljettaa, mut tällä kertaa kun olen varautunut avaamaan oveni vieraille, tarkoittanee se todennäköisimmin sitä, että tänne ei ketään ole tulossa. No onpahan ainakin siisti lattia jota pitkin kontata aamulla vessaan.

Ressiaihe: kauppalista ja lompakossa oleva varallisuus eivät ole yhtäpitäviä. Päätin nostaa vapuksi vain kohtuullisen summan rahaa ja postitin pankkikortin tulemaan itselleni tiistaiksi. O-ve-la. Mut ehkä pitää sitte vaan karsia siitä syömäpuolesta, juomapuoli kun on ostettu jo hyvissä ajoin, tietenkin.

Mut sen verran pitää kyl sitte vaikka kiikuttaa pulloja kauppaan et saa sen perussetin kolme pakettia serpentiiniä. Sitä on aina oltava Paljon. Mulle on lapsuudesta jääny Raumoja ku äippä aina joka vapun jälkeen rullasi käytetyt serpentiinit takaisin rullalle odottamaan seuraavaa vappua. Ja yhteen paikkaan sai aina laittaa vaan yhden siivun rullasta, kun niitä tarttis olla ainakin kaks. No nyt sitte kaadetaan traumojen poistamiseksi pari akaasiaa että säilyy kunnon vappumieli. Mut vaan paperista, ei missään nimessä sitä paholaisen keksimää pullosta tulevaa ihmiskidutinta. Se on kamalaa! (Nimim. viime vuonna ostin pullon, jonka sain myös itse repiä irti tapeteista ja lattiasta)

Näillä turhanpäiväisillä sanoilla, tippurintuoksuista vappua kaikille simasuille!

Huono päivä. Suorastaan paska. Aivan anaalista.

Miks mikään ei ikinä voi onnistua? Kun on ala-arvoinen päivä, niin se sitte käynnistyy jo aamulla. Kaikki menee heräämisestä asti pieleen ja jokainen uusi asia on vaan edellistä vittumaisempi.

Eilen kello 10:45 mä olin aivan kypsä myymään varastoni pois ja menemään takaisin palkkatöihin. Tässä yritystä perustettaessa on joka ikinen mahdollinen asia mennyt pieleen.
Kun pääset yhdestä ongelmasta eroon on edessä heti kolme uutta. Ja ne vitun paperityötkin vaan seisoo!

Mä olen nyt aika tarkkaan kuukauden ollut tätä lafkaa pystyttämässä, mut olen edelleen täysin valmis luovuttamaan. Mikään ei vaan mee kohdalleen ja mun stressinsietokyky alkaa loppua kesken.

Mä en koskaan luullut et tää olis helppoa. En luullut. Mut jos mä en pysty ajattelemaan mitään muuta - Mitään Muuta - ni ei sekään ihan oikein oo.

Optimismista se kaikki lähtee. Mut entä jos tänään ei vaan lähde?

Huima päivä tiedossa.

Pääsee kikkailemaan maahantuojan tukkuun lakkoja ja koristeita ja muuta ihanaa kynsisälää ja sitte vielä ruåtsalaiseen huonekaluihmeeseen vinguttamaan Visalta viimeisetkin.

Toisaalta näyttänee siltä että joudun itse istumaan ratissa, elikäs on pitkä päivä tulossa istumalihaksille. Ja hermoille, sillä mukana roikkuu myös vanhempaa sukupolvea, jonka kanssa toimentuleminen vaatii välillä yli-inhimillistä sopeutumis- ja myönnyttelykykyä.

Mutta innolla (ja jännityksellä) suuntaamme siis tähän päivään. Isukki luovutti ystävällisesti käyttöömme autonsa ja puhelimensa, jonka navigaattoriin sain eilen pikaohjeet. Kattoo ny, mut san' mun sanonee, et paperia pitkitte me viel peril päästä, jos päästä.

Reissufiiliksissä.

Tulipa tänään taas testattua sorminäppäryyden ja asiakasystävällisyyden suhde.
Jonossa kakskyt naista, tekemässä neljä kynsiteknikkoa ja aikaa pikamanikyyriin kymmenen minuuttia.

Teit yhden asiakkaan aikana selväksi miksi kynnet liuskoittuvat, miten värjäymät syntyvät kynteen, hieroit käsiin asiakkaan valitseman voiteen, viilasit kynnet muotoon, levitit kerroksen aluslakkaa, kaksi värilakkaa ja päälilakan, autoit takin päälle ja desinfioit välineet. Ja seuraava, hei, mitä tuoksua teille saisi olla?

Viisi tuntia ei kuulosta pitkältä ajalta, mutta kun sen tekee töitä huonossa asennossa, koko ajan yltyvässä kiireessä, jatkuvan tarkkailun alla ja mahdollisimman pikkutarkasti, alkaa puolessa välissä väsyttää.

Ihan kivaahan se homma oli, ei siinä mitään. Ihmiset suhteellisen leppoisalla tuulella vapaa-ajallaan, joskin hienoista tunnelman latistusta oli havaittavissa 30 minuutin jonotuksen jälkeen ja yhtään ärripurria ei mahtunut mukaan. Koko projektin ideana vain oli lähteä kehä kakkoselle asti tekemään minimanikyyrejä että saa samalla jaettua omia mainoksiaan. Niitä meni päivän aikana kaksi. Toinen kollegalle.

Piti mennä vanhusten luo tulostelemaan mainoksia, joita tartten huomenna ja suunnitelmallisena ihmisenä ajattelin siis (jo) tänään ne väsätä.

Kävin hakemassa eräästä tavaratalosta mustetta ja värillistä tulostuspaperia. Kunnollista paperia ei löytynyt, joten tyytyminen oli vähempään kuin suunnitelmissa oli. Mustepaketti maksoi suolaiset 30e. hampaita kiristellen ajattelin sen olevan budjetin rajoissa.

Ajelin puoli tuntia kotosalle, vain todetakseni että muste oli mennyt vanhaksi 1/2006. Ja kyllä, varmistin ettei se ollut valmistus-, vaan Käytä Ennen päiväys. No ei siinä sitte mitään. Palauttaahan se piti.

Ajelin taas puoli tuntia takaisin Turkuseen aikeissa mennä vaihtamaan muste tuoreeseen. Etsiessäni parkkikolikoita tajusin, että jätin musteen sinne vanhusten luo. Nanosekunnin olin jo valmis luovuttamaan koko mainoslappusten kanssa, sillä eihän ne pelkälle kuitille mitään vaihtaisi, jos ei tuotetta olisi mukana.

Illalla siis hakemaan muste landelta (30min.), vaihtamaan se kauppaan ja ajo takaisin landelle (30min.)

Missä oi missä on mun aivot sillon kun mä niitä tartten?

Piruvie ku raahauduin niin näppärästi ylös kuudelta mut nyt taas väsyttää.
Pitäis varmaan keksiä jotain fyysistä toimintaa, tää koneen ääressä istuminen saa nuupahtamaan.

Muuten tuli eilen puhdasta jälkeä, mut kuukauden tiskivuori pitäis vielä raivata. Eilen loppu kapasiteetti kesken. Mut nyt täällä mahtuu ainakin kävelemään eikä tartte kakoa kurkusta pölypalloja.

Haukotuttaa.

Mun elämä on ihan aneemista. Ahdistaa ja tuntuu et millään ei oo taas mitään väliä. Sais nyt sen putiikin auki ni ois kaikki taas hyvin. Sitte sais juu ressata raha-asioiden kanssa, mut ois ainaki jotain tekemistä.

Vois hengailla repimässä ihmisiä hihasta ostoksille tai kikkailla koristeluilla. Mut tää odottaminen tappaa! Jopa mun kärsivällisyydellä on rajansa. Mut turhaan mä tässä puhisen, ei ne asiat taas ennen ens viikkoa edisty.

Haukotuttaa.

Nimim. 05:45.

Tarttis siivota. Jostain syystä ei vaan jaksais yhtään. Eilen meni siivoillessa jo kaks tuntia ja sama setti ois edessä vielä tänään.

Helpommalla pääsis ku siivoais useammin ku neljästi vuodessa..

Perkele!

Jos mua ämmitellään tai kutsutaan horoperseeksi jokaikinen kerta kun mua puhutellaan ni kai siihen nyt jumalauta saa vittuuntua!

Läppänä sen jaksoi ne ensimmäiset kymmenen kertaa, mut nyt kun siitä näyttää tulleen yleinen kutsumanimi, niin vittuuks tässä sitte. Jos nätisti yritän sanoa, et älä jaksa, mua ei nyt huvittais kuunnella tota, ni välitön vastapallo on et ala tottua sitte.

Tottua mihin? Siihen et mun ihmisarvoa halvennetaan tommosilla nimityksillä? Vai siihen, et jos musta tuntuu pahalta niin mun on pare vaan tottua siihen? Vai siihen et mut tosiaan nähdään ämmänä, huorana tai akkana? Ja mikäpä mahtaa olla seuraava askel miehisyyden vahvistamiseksi?

Mä olen yrittänyt olla hyvä. En ole turhasta huutanut, jos olen, niin anteeksi olen pyytänyt ja tekoni hyvittänyt. Mut MÄ OLEN OTTANUT TOISEN TUNTEET HUOMIOON. Jos joku läppä on viety liian pitkälle, niin mä olen sen lopettanut ja anteeksi myös pyytänyt.

Ja mitä helvettiä tässä nyt on taustalla? Kerran tai kaks voi lempeästi kutsua ämmäksi tai horoksi, se vielä menee. Mut kun käytäntö jatkuu jo toista viikkoa, niin jonkun ongelmat on jo aika paljon syvemmällä. Olenko mä nyt sit antanut aihetta johonki epäilyihin? Ja jos ilmassa on olettamus, et mulla on meneillään muita projekteja, niin rähjäämälläkö mut muka saa takasin ruotuun? Sekö saa mut tajuamaan et joo, tämän henkilön kanssa haluan jakaa tulevaisuuteni?

Vitun marjat.

Just tällä hetkellä olis muutakin mietittävää ku jonkun lapselliset oikut.

No näin sen pitikin mennä.

Se setä, jolta olen odottanut paperia jo Hetken Tovin, on sitten tämän viikon lomalla. (Ärsytyskynnyksen ylittämiseen ei tarvittu kuin tieto siitä että joku on palkallisella lomalla samaan aikaan kun omat hommat seisoo.)

Periaatteessa oma moka, oisin voinu laittaa ne papyrukset menemään vähän aiemmin, mut toisaalta mulle ei kukaan kertonu mistään lomasta mitään. Oisin tietty kiirehtinyt.

[Kaikki ahdistaa]

Luvassa siis jälleen yksi viikko, jonka aikana en mitenkään voi edistää firman avaamista. Henkinen hajoaminen lähestyy. Tukea ja tilauksia otetaan vastaan..