IRC-Galleria

Kirjassa Toreylla on yhtenä oppilaana vaikeasti autistinen poika Boo, joka ei osaa puhua lainkaan. Boo putoaa yhdellä välitunnilla kiipeilytelineestä ja vahingoittaa kielensä. Torey vie Boon muun koulun väen kanssa sairaalaan, jonne Boon äiti rouva Franklin myös tulee.
Tässä kohta kun Lääkäri alkaa hoitaa Boo'ta:

>> ... Lepositeet saatoin siis hyväksyä. Lääkärin toimia minun oli kuitenkin vaikea käsittää. Hän otti neulan esiin ja pujotti siihen langan. Hän kumartui Boon ylle sillä aikaa, kun sairaanhoitaja kietoi Boon päätä lepositeeseen.
Boo rääkäisi.
Olin seissyt huoneen perällä. Tulin lähemmäs. Olin yhä ymmälläni.
"Eikö häntä puuduteta?" kuiskasin rouva Franklinille.
Naisrukka oli säikky kuin kaniini, mutta hän tajusi, mitä oli tekeillä. Hän kätki kasvonsa ja alkoi itkeä.
Boo kirkaisi.
Olin edelleen ihmeissäni. Boo huusi niin lujaa, etten kuullut enää edes omia ajatuksiani. Tulin vielä lähemmäs, niin lähelle, että olisin voinut koskettaa lääkärin vitivalkoista takkia.
"Anteeksi." Arastelin sanoa mitään, koska en ymmärtänyt mitä oli tekeillä, ja eihän se loppujen lopuksi minulle kuulunutkaan. Kummastukseni vei kuitenkin voiton. "Anteeksi," sanoin uudestaan ja uskaltauduin koskettamaan hänen takkiaan, "mutta ettekö te puuduta häntä? Eikö hänelle panna paikallispuudutetta?"
Lääkäri kääntyi katsomaan minua. Hänen ilmeensä kertoi, että hän ihmetteli hidasjärkisyyttäni. Hän sanoi: "Eihän hän varsinaisesti tunne mitään. Ei tällaisilla tapauksilla ole oikeita tunteita. Omat kuvitelmansa vaan. Turha heihin on hyvää ainetta haaskata.">>