Aika vie minua
Kuljettaa kylmillä kynsillään vaikka taistelen vastaan
Ja samassa osuu jo kylmät portaat jalkapohjiini
Elän hetket uudelleen
Vaikka niiden ei kuuluisi satuttaa
Luottamus tappaa
Itseluottamus on murha
Kun sankarien valokuvat revitään palasiksi silmiemme edessä
Itku on jo siellä eikä mene pois, ei kerta toisensa jälkeen
Vaikkei sitä suolaisena vetenä nää, se on siellä
Minä muistan jokaisen hetken, sanan, katseen
Tunteet ja tyhjät pullot ympäriinsä
Minä muistan äänen jonka naiivi sydän teki
Ja muistan miten minä muutuin, kuinka salakavalasti
Ja jäätävästi
Mutta minä en muista
Mikä minusta on tullu