IRC-Galleria

Pieni flunssa ja kuume verottaa miestä. Päivässä on vain niin monta tuntia jotka voi nukkua. Pitäisi keskittyä lepäämiseen enemmän eikä venyttää nukkumaanmenoaikaa. Syksy on ollut hyvin kaunis. Lehdet ovat laulaneet kellertävässä kuorossa ja pudonneiden matto on pehmittänyt kenkien matkaa syysruskan läpi. Voisin ostaa viinipullon. En ole nauttinut viiniä vähään aikaan ja elegantin liilan värinen vaahtera muistutti nautiskeluhetken tärkeydestä ja piristi aisteja uudella syksyn vivahteella. Kurkkua pitää varjella, sillä syksyn tuulet voivat viedä äänen mennessään. Minulla on elokuvan koe-esiintyminen n. puolentoista viikon päästä ja tarvitsen siellä ääntäni. Minua pyydetään mitä luultavammin laulamaan ja toivon että ääneni puhuu puolestaan enkä joudu runoilemaan itselleni pääroolia. Kuppi teetä, kolean päivän päätteeksi, tuntuu äidillisen kotoisalta. Sohvan syövereihin antautuessa, nautinnosta ei puutu mitään muuta kuin takkatuli, punaiset huulet ja suklaa. Suklaata saa kaupasta, sohva löytyy omasta takaa ja huulet..? No, huulet tuleevat jos ovat tullakseen ;)
Syksy tiputtelee elämään mausteita sitä mukaan kun lehdet vaihtavat värejä.

~ Easy ~ http://www.youtube.com/watch?v=kPTMMlQF0Xc&fmt=18

~ All Star ~
http://www.youtube.com/watch?v=X5GhXqtKHCE&fmt=18

Jatkoa:
...Nyt siirryn elämässäni kolmannelle luokalle, joka tarkoittaa sitä, että on aika katsoa aamun televisio annos. Ah, kalastusta! Ja vielä Canadassa! Siikaa tulee kuin hatusta vetäis.
Ovikello soi.
"Sisään?"
Eikun odota! Ei minun oveeni kolmenatoista aikaisempana aamuna ole pimpotettu. Onko viikatemies vihdoin korjannut GPS:nsä ja saapunut oikeaan osoitteeseen? Voi olisipa se kuolema!
"Sisään! SISÄÄN!"
Miksei se tule sisään!? Tule nyt! Ovi on varmaan lukossa, hienoa... Miksi edes pidän sitä kiinni. Olisi jopa virkistävää tulla ryöstetyksi. Se vaaran huuma ja adrenaliinin virtaus voisi saada minut tuntemaan itseni eläväksi taas. Minua ei ole koskaan ammuttukkaan. Ryöstö olisi oiva tapa kokea sellainenkin eksoottinen tapahtuma. Ja saattaisin jopa nähdä mitä sisälläni on tämän seurauksena! Telkkarista en kyllä luopuisi edes kuolleen ruumiini yli. Hihi, nokkela vitsi, onneksi kävin lukion! Että ehkä ihan hyvä kun olen pitänyt ovea lukossa. Hyvä minä!<3
Ihmeellisintä mitä minulle on tapahtunut viimeisen 14 päivän aikana, on se, kun tipuin parvekkeeltani naapurin mersun päälle. Se oli kyllä hauskaa, ja omatuntonikin on puhdas koska tippuminen oli täys vahinko eikä mikää itsemurha tai sen semmoinen teineily. Juoksin olohuoneesta parvekkeelle pelotteleman varikset ja muut korpit pois vaatetelineeltäni. Ne saamarin linnut kärkkyivät minua, kuin mätänevää raatoa. Raakkuivat ja rääkyivät omahyväisesti. Saatan olla kuollut, mutta ainoa haju mitä eritän on Axen Chocolate. Yksi roskalintu kehtasi jopa kakkia ikkunaani. Eikä se ollut mikään vahinko! Otti vautia ja tähtäsi! Minä näin! Perkeleen terroristit.
Juoksin parvekkeelle niin kovaa kun pystyin, horjahidin matalan kaiteen yli ja tipuin neljännestä kerroksesta, hienolla kuperkeilalla, ilma ilkkuen korvieni pinnassa, kädet avuttomina lerpattaen, keskelle Mercedeksen kattoa ja siitä läpi.
"Riks, raks, poks ja mersut lyttyyn!" sano mummo kännissä kaahaten.
Tiedätkö sitä fiilistä kun avaa silmänsä ja huomaa, että alla on litistynyt luxusauto, muutama lasinsirpale ja rekisterikilpi jossa luukee PAT3? Tiedätkö? Se on hyvin apsurdi fiilis, varsinkin kun konkreettisesti pitää kädessään jotain niin tyhmää, kuin rekisterikilpi jossa lukee "PAT3". Naapurini on aivovamma.
Nousin auton päältä ja linkutin takaisin kotiin vähin äänin. Käveleminen oli hassua koska polveni oli vääntynyt taipumispisteensä yli. Polvilumpio oli noussut ainakin 10 senttiä ihoni alla ja jalkani narskui, kuin joku olisi murskannut natisevia pähkinöitä joka askeleella. Sääressäni oli ainakin kolme isoa pattia jotka liikkuivat kun jalalle laittoi painoa. Luut törröttivät ihon alla vähän miten sattui ja hankasivat välillä toisiinsa, sen tunsi. Otin sormiskeittini esiin, asetuin sohvalle löhöasentoon ja aloin skeitata juuri putkahtaneellaa skeittipuistolla. Luut liukuivat ja törröttivät, kun pienet renkaat viilettivät pitkin hiukan karvaista sääriramppia. Polven vääntyminen, väärään suuntaan, kruunasi skeittipuistoni totaalisesti. Seuraavaksi otin digiboxin kaukosäätimen ja aloin humautelle kohoumia. Kun paukautti toisen lyttyyn, toinen nousi. Se oli hyvin jännittävää. Siinä piti olla samalla tavalla skarppina, kuin myyrän hakkaus pelissä, jossa on tarkoitus nuijia koloista kurkkaavat myyrän päät. Lopuksi asetin skeittini yhden kohouman päälle ja latasin oikein kunnon pamauksen törröttävään luuhun. Skeitti lensi ainakin puolentoista metrin korkeuteen ja luu repi tiensä läpi pohkeen kudoksen ja ulos ihon läpi! Nauroin katketakseni ja meinasin tukehtua kieleeni! Jalan murskaamisesta ei ole koskaan irronnut näin paljon iloa<3 Se päivä oli hauska!

Onkohan hän vielä oven takana? Enkai ole vitkastellut liikaa?
"Kuolema älä mene! Kyllä minä tulen!"
Sydämeni pomppisi kurkussa tällä hetkellä, mikäli se vielä toimisi. Kylmä hiki on varmasti sallittua tässä tilanteessa. Kurkkaan ovisilmästä varmuuden vuoksi, jos vaikka näkisin valon reijän päässä. Ei ketään. Nyt ovi auki ja nopeasti! Mitä helvettiä tämä on? Ei ristin sielua. Rappu on tyhjä. Ei täällä ole muuta kuin tämä sanomalehti... Sanomalehti! On tämäkin uutta, vaikka kuolema oltaisiin otettu avosylein vastaan. Olisin voinut tarjota hänelle vaikka teetä.
No niinpä niin, etusivulla kerrotaan kouluammuskeluista. Joku ahdistunut sielu on taas leikkinyt Jumalaa. Toiset viedään ennen aikojaan ja toisia ei viedä vaikka hirttäytyisi. Selataan; Surevia haastatellaan, "Venäjä lupasi vetäytyä Georgiasta." HaH! Ne mihinkään lähde kun jenkit on sekoamispisteessä, "Talouskriisii" dollari riippu alempana kuin Tukiaisen tissit, lisää blaablaata, urheilua, yksityiset! Mitä ihmettä? Seuranhakuilmoitus on ympyröity punaisella? Ja täällä välissä on kirje. Tuoksuu hyvältä. Tuoksuu naiselta. Tai voi se olla mieskin joka käyttää naisten hajusteita. Kaunista käsialaa.
"Rakas Marcus..."
Hei, se olen minä! Hyvä minä!<3
"Rakas Marcus,
Syrämmein mun, sun luokses huokaa. Oon sua kauemmin katsellut, en pelkaa ma sun koulemaa..."
MITÄH!? Miten helvetissä se tietää, että olen kuollut? Korjaus: Miten himputissa se tietää, että olen kuollut?. Olosuhteet huomioon ottean, voisin vähentää ala-maailman ja sen johtajan nimen hokemista. Ei pidä antaa väärää kuvaa itsestään. "Vittu" on hyvä sana, se ei liity mitenkään ikuiseen tuskaan tai kärsimykseen, ellei tietysti ole herpes... Minua pelottaa!

[ Mitä Pate ajatteli hajonneesta mersustaan? Onko lapsellista leikkiä sormiskeitillä? Kuka on tämä mysteerikirjeen lähettäjä? Meneekö dollarilla tosiaan noin huonosti? Tämä ja paljon muuta, seuraavassa jaksossa! ]

*JATKUU...*

KIITOS KOMMENTISTA!

~Tomorrow Never Dies~
http://www.youtube.com/watch?v=TLJPeOIWYCw&fmt=18
Osa2 Chike&beid=20498015&action=showcomments#blogcomments

Heräsin taas kuolleena. Tämä alkaa jo ärsyttämään. Tiedän eläneeni useammin kuin kerran, mutta tämä alkaa olla jo liikaa. Olen kuollut aivan liian monta kertaa tämän ollakseen enää hauskaa. Olen valmis lopettamaan kuolemisen tässä elämässä. Eilen menin toiviekkaana nukkumaan. Ajattelin: "Ehkä tänään!", mutta herätessäni olin taas kuollut. En edelleen, vaan taas. En nähnyt yöllä unia, mutta kun avasin silmäni, elämä vilahti silmieni edestä, taas. Se on ollut jokseenkin epämiellyttävä tapa aloittaa viimeiset 14 aamua. Olen nähnyt elämäni niin monta kertaa, että oisaisin kertoa sen takaperin, käsilläni seisten ja jonglööraten pirajoilla samaan aikaan. Olen varmasti ainoa jonka syntymisen muistaminen häiritsee aamiaisen syömistä. Toisaalta en ole tavannut ketään muuta joka olisi kuollut 14 kertaa. Ihan tosissaan kuitenkin, miksi letut tuovat aina syntymäni mieleen? En halua muistella veristä itseäni puskevan ulos äidistäni ja hysteeristä isääni järkyttävässä viher-kelta raidallisessa poolopaidassa, hiukset sliipattuina ja jättimäiset silmälasit päässä. Äidin eläimelliset huudot ja isän kauhea tyylitaju eivät lisää ruokahaluani. Alan vähitellen jopa inhota aamiaisia, ennen rakastin niitä, mutta tämä kuolemis homma on vienyt siitä kaiken maun. Eihän kuollut oikeasti ruokaa tarvitse, se on vain jäänyt tavaksi. Mustikkakiisseli maistuu mustikkakiiseliltä, se ei vaan täytä. En minä ruuasta oikeasti murehdi. Syön mitä mielessäni kehitän. On tässä se nokkela puoli, että sisäelimeni eivät ainakaan kuole nälkään. En ole edes varma onko minulla niitä. En ole koskaan katsonut, en ole ollut varma miten. Voisin tehdä reijän veitsellä ja kurkistaa, mutta jos en saa reikää peitettyä millään olisi harmillista kulkea ympäriinsä aukko kyljessä. Vaikka olenkin kuollut, välitän silti ulkonäöstäni ja siitä, että elämäni ja kroppani pysyy edes vähän kasassa. Tai siis, että kuolemani pysyy kasassa. Miksikä tätä nyt kutsuisi... Kuolelämäksi?

Tiskaan yleensä aamiasien astiat kun olen päässyt kahdeksanteen syntymäpäivääni. Voisin tietenkin jättää tiskaamatta, olenhan huomenna, mitä luultavammin, taas kuollut, mutta tiskaaminen tekee kuolelämästäni kotoisempaa. - Se kun sain kakkua naamalleni hymyilyttää aina. Puhalsin hienosti kaikki kahdeksan kynttilääkin sammuksiin! - En tiedä miten elämänsä katsomista pitäisi kuvailla. Sanonko, että muistelen elämääni vai sitä, että näen sen edessäni. Kun sen on nähnyt näin monta kertaa on oppinut säätelemään kuinka paljon siihen kiinnittää huomiota. Sitä voisi kuvailla television katsomiseksi samalla kun lukee kirjaa. Ei telkkaria oikeasti tarvitse katsoa, mutta tietää silti suunnilleen mitä sen ruudulla tapahtuu. Sellaista se on elämänkin kanssa. Se rullaa kokoajan eteenpäin, mutta siihen ei aina jaksa kiinnittää koko huomiotaan. Yritän aina ohittaa sen kohdan kun isken varpaani terävään kiveen ja sukkani melkein räjähtää verenpaljoudesta. Inhoan verta. Huudan pihallanikin niin maan perusteellisesti, että kuulen selkää riipivän huutoni joka kerta. Ystäväni, Miron, äiti ohjasi minut sisään ja ehti laittaa laastarin ennenkuin vanhempani tulivat paikalle. Hän kumartui katsomaan isovarvastani ja geopoliittisen sijaintini ansiosta (tuolin päältä) pystyin nauliinnuttamaan silmäni hänen runsaisiin rintoihin jotka pullottivat sinikukallisen kesämekon kaula-aukosta. Ne hytkyivät hänen laittaessaan laastaria ja vaikuttivat aivan siltä, kuin ne olisivat puhuneet minulle. En tietenkään tiedä mitä asiaa heillä oli, en puhu tissiä. Sitäpäitsi, ne puhuivat erittäin hiljaa. Miron äiti oli aika kuuma silloin. Kuulin että hän on hiljattain eronnut. Hän tarvitsisi varmasti jonkun tukea ja läheisyyttä juuri nyt. Millaisistakohan miehistä hän pitää? Toisaalta olivat hänen kriteerinsä kuinka alhaalla tahansa, minä en niistä täyttäisi yhtäkään. Hän ei varmaan harrasta kuolleita.
Nyt siirryn elämässäni kolmannelle luokalle, joka tarkoittaa sitä, että on aika katsoa aamun televisio annos. On vähän tylsää herätä aina samaan päivään koska televisiokaan ei lähetä mitään uutta, mutta onneksi minulla on taivaskanavat! Voin selailla kanavia joita en ole vielä tähän aikaan katsellut. Ah, kalastusta! Ja vielä Canadassa! Kyllä on kanavapaketti hintansa värtti. Siikaa tulee kuin hatusta vetäis.
Ovikello soi.
"Sisään?"
Eikun odota! Ei minun oveeni kolmenatoista aikaisempana aamuna ole pimpotettu. Mitä tämä on? Onko viikatemies vihdoin korjannut GPS:nsä ja saapunut oikeaan osoitteeseen? Voi olisipa se kuolema!
"Sisään! SISÄÄN!"

[ Onko "kuolelämä" oikesti sana? Voiko oven takana todellakin olla viikatemies? Vai jotain hirveämpää, niin kuin Jehovantodistaja? Kuinka suuret ovat Miron äidin tissit? Tämä ja paljon muuta, seuraavassa jaksossa! ]

*JATKUU...*
Osa2 Chike&beid=20498015

KIITOS KOMMENTISTA!

~ John Legend - Green Light ~
http://www.youtube.com/watch?v=xbMnQ9FhwW0&fmt=18
Eks säki vihaa niitä hetkiä ku sä tanssit alasti ja huomaat et ikkunois ei oo verhoja ja lamput paistaa sisäl? Ajatus siitä, että naapurin Elmä-täti ois nähny ku heilut pylly paljaana ja lassoat koriste-esineitä alkkariellas, ei tosiaan naurata. Tänä nykyaikasiena aikana kaikialla on videokameratkin. Tiedän, että Elma itse suhtautuu nakuiluuni pöyristyksellä ja ottaisi kuvamateriaalia ainoastaan virallista valitusta varten, mutta hänen aviopuolison ajatuksista en ole yhtään niin varma. Herra Petterssonin sanotaan olleen show-tanssija nuoruudessaan. Kaikki me tiedämme mitä se tarkoittaa... Nuoret, musiikin riemusta, muhkeasti hytkyvät pakarat voisivat tuoda flashbackeja hänen kultaisilta ja vetreämmiltä ajoilta. Toisaalta, on ilo olla iloksi<3

Nakuna huomaa maailman eri tavalla. Tuulenvirekkin osaa olla tuhma halutessaan. Ja poikien täytyy rajoittaa lantion sheikkaamista, vaikka onkin mahdotonta vastustaa kuisausta läiskiä pippelillä punaisia jälkiä reisiin. Tai mitään muuta. Yksi syy vaatteiden kehittämiselle oli varmasti se, että miehiltä piti rajoittaa mahdollisuus tökkiä ja mäiskiä kaikkea pippeleillään. Kyllä, tietenkin se sattuu, mutta siihen on pakonomainen himo. Naiset eivät tätä ymmärrä, heitä ei olekkaan luotu tökkimään. Väitän, että yksi monista lentohärveleistä sai alkunsa juuri koska joku hyppi ja tanssi alasti. Ja miksei nakuilu olisi vaikuttanut muillakin elämän osa-alueilla, kun helikoptereiden kehittämisessä.

Jos basson laittaa tarpeeksi kovalle tuntee musiikin munissa asti! Suosittelenkin siis kaikille rytmivajavaisille, että opettelevat tanssimaan alasti. On helppo pysyä tahdissa kun kulkuset helkkäilevät riemuiten musiikin tahtiin. Liikkeet liukuvat aierodynaamisesti ilman rajoittavia farkkuja tai hankalia t-paitoja. Kiedo itsesi musiikkiin ja heitä arkipäivän kahleet kankkulan kaivoon! Tanssi aitona ja vapaana niin, että hikoilet itsellesi helmeilevän pinnan. Pyöri piruettia ja kimmellä diskopallot kumoon. Hohda valossa tai sulje valot ja kiillä salaa pimeässä. Ikkunasta kiemurtelevat säteet saavat kimpoilla iholtasi ja liukastella heiluvilla rinnoilla, pomppia pakaroilta ja kikkailla sulavasti sääriä pitkin. Unohda muu! Ei sillä ole väliä kuitenkaan. Ihminen voi olla onnensa kukkuloilla ilman mitään. Ilkosen alasti, ilman rihman kiertämää!

KOMMENTTIA KIITOS!

Tummatukkaien poika istuu punaisella sohvatuolilla. Hän nojaa eteenpäin ja hänen kasvoistaan paistaa pidätelty huolestuneisuus. Kädet vahvasti ristissä reisien päällä, hän tuijottaa silmät auki eteenpäin näkemättä mitään. Jokainen kasvonlihas pingottuneena, hän istuu, kuin patsas, epäinhimillisen liikkumattomana. Hänen mielensä on musta, itseasiassa, surullisen väritön. Ilma joka huonetta kiertää tuntuu kuivan karkealta. Se on, kuin hengittäisi hiekan läpi. Pitkin henkitorven seinämää vierii pieniä hiekanjyviä, jotka raapivat, kuvitellun lasimurskan lailla, kuristaen sisältä päin. Nieleminen on yhtä tyhjän kanssa. Suu on kuivatettu syljestä. Mieli raipattu auringosta.
Ilmekkään värähtämättä, veren pumppausten välissä, kyynelrauhanen valuttaa läpinäkyvää nestettä kyynelkanavaa pitkin, joka liukuu silmäkulman rajalla ja valahtaa alaluomen yli. Yksinäinen helmi pyörii, kuolon kireällä iholla, kuluen joka millillä jonka se liikkuu. Jättäen jälkensä puhtaalle poskelle, polttavan vanana ja kylmänä halauksena. Raapien posken pintaa, kyynel valuu painavasti leuan loppuun ja hajoaa pirstaleiksi. Repien läpi ilman, se katoaa molekyyli toisensa jälkeen, muisto muistolta, syöksyen atomin kokoiseen kadotukseen ja lopulta sulautuu historian mereen, muiden menneiden ajatusten joukkoon.
Vana kirvelee, kuin siihen hinkattaisiin nokkosilla. Hampaat kuluvat vastakkain, pojan purressa kipua pois. Hänen niskansa tärisee leukojen puristuessa yhteen, vähät välittämättä hampaiden narskuvasta protestoinnista.
Hän nostaa kynän ja kirjoittaa:

"Älä pyyhi toisen vuoksi vuodatettuja kyyneliä. Sinun täytyy nähdä ja tietää miksi ne ovat siinä. Tee selväksi henkilölle joka kyyneleet ansaitsee, että tuska joka poskiltasi heijastuu ei ole sinulta vaan häneltä. Hänen täytyy oppia ettei satuta muita, kuin on satuttanut sinua. Tai ettei hän satuta itseään. Anna lähimmäiselle mahdollisuus kuivata ahdinko puolestasi. Lohduttaa sinua, olla tukena ja olla tärkeä. Henkilö joka auttaa toista auttaa myös itseään. Anna uusien tuulien kuivata kasvosi. Viimeistään aika, ohimennessään, kyyneleesi häivyttää. Älä pyyhi toisen vuoksi vuodatettuja kyyneliä, äläkä häpeä niitä. Sillä tuska jota sisälläsi tunnet on rakkaus mitä itsessäsi kannat. Ja rakkaudesta, kaiken alkuvoimasta, ei voi kuin olla ylpeä."

Toinen kyynel valuu pitkin hänen poskeaan. Hän rikkoo kehonsa kireyden ja nostaa katseensa aamun uutta syntymistä kohti. Hänen huulensa eivät hymyile, hänen mielensä ei laula, mutta hän on turvassa koska on saanut uuden auringon saattamaan hänet uuteen päivään.

Coldplay - When I Ruled The World

¨ Asvaltti on kylmä jalanpohjille kun kävelee kengittä keskellä tietä. Yökävely on aidompaa katulamppujen loisteessa. Valo loikkii pitkin hämärän kostuttamaa tietä, varpaat tallovat hikistä kiiltävää asvalttia ja varjot venyttelevät kilvan keskenään. Tönien ja tuuppien, kukin yrittää saada Päävarjon tittelin ja kiinnittää itsensä jalkapohjaan ensimmäisenä. Kutittaa katsoa varjojen mittelöä jalkojen alla. Niitä voi kiusata hivuttamalla isovarvasta aivan asvaltin pinnassa ja katsoa kun ne yrittävät seurata perässä ja kurottaa ulos 2D maailmastaan. Voi ressukat kun ne ovat niin tarkkaavaisia, suorastaan imarreltavaa!
¨ Tyhjät kadut ja keskiviiva tanssialustana, liidän pitkin teitä jotka omistan nyt ja ikuisesti. Minun tielläni eivät liikennesäännöt päde. Yön tyhjillä teille on tarkoitus tallustaa isoin askelin keskellä tietä, silmät kiinni, kädet lempien taivasta. Kämmenet sykkivät intoa sormenpäästä sormenpäähän, tähtien leikkiessä piilosta niiden välissä. Veikeimmät tähdet vinkkaavat sormien lomasta pilke silmäkulmassa, poukkoillen sinne, tänne ja tuonne viilettäen hirveää vauhtia pitkin taivaankaarta. Tällä matkalla ei energia lopu. Eetteristä virtaa virtaa joka sielulle. Yksi kunnon hengitys ja keuhkot täyttyvät syvällä raikkaudella, hapen soljuen läpi kehon joka sopukan. Joka solu saa energiakylvyn ja katujen valloitus voi jatkua!
¨ Joku hölmöpää väitti joskus ettei voi elää ikuisesti. Hölmöpäät väittivät myös, että elämän ainoa varma asia on kuolema, mutta eihän se ole totta. Miten joku hupsu voi kuvitella tietävänsä jotain elämästä jos ei osaa edes kuvailla mitä "maailman varmin asia" on. Elämän ainoa varma asia on itse Elämä. Siinähän sinä olet, lukemassa ja pohtimassa onko sanoissani järkeä, hyvin eläväisenä ja uskaltaisin väittää, että jopa täysin elossa. Kun paneutuu elämiseen ja täyttää itsensä säkenöivällä kullalla, huomaa kuinka olematon sana "kuolema" on ja kuinka se mitä joskus piti kuoleman määritteenä jyräytyy elämän laajemman käsityksen alle.
¨ Minä en kuole. En ainakaan tässä elämässä. Etkä sinäkään kuole tai katoa, sen voin taata. Eetterin syleilyssä on turvallista olla ja olla rehellinen itselleen. Sinulla on aarrekartta, reitti ja ruksi samassa somassa paketissa. Ei tarvitse kun lähteä seuraamaan jälkiä jotka johtavat Sinuun. Kun olet löytänyt itsesi voit aloittaa haudatun aarteen kaivamisen ja tuoda pintaan maailman kauneimman aarteen josta on iloa koko ihmiskunnalle.
¨ Jatkukoon varjohippa! Juoksen kohti valo. Tunnelinpäästä suorastaan ryöppyää hohtavaa valkoista. Tämä ei todellakaan ole kuolemista, tämä on vasta odotushuoneen lamppujen hohde niille jotka odottavat elämisen virallista alkamista.

http://www.youtube.com/watch?v=gjVHcYApkaY&feature=related&fmt=18

Chike Ohanwe
******************************************KOMMENTOI***************************************

Hiphophei, te bilemurmelit ja murmelittaret! Pistetään ensimmäinen clubi mustavalkoiseen paperiin ja paketoidaan vielä kiiltävällä rusetilla ja ripustetaan kiinni discopalloon:

Baby baby baby! Se HC-juhlioiden määrä oli järkyttävän suuri! Se miten sellainen määrä laadukasta juhlaväkeä saatiin kasaan viikossa on mieltä häkellyttävää. Ja jokikinen sheikkaaja on enemmän, kuin tervetullut seuraaviin megabileisiin. Bileet lähti käyntiin klo 2000 ja sen jälkeen menoa olikin mahdoton pysäyttää ;) Pukeutumiskoodia noudatettiin ihailtavasti ja tulevaisuudessa teemat tulevat olemaan iso osa Vuosipäivä Viihteen bileitä.

Ensi bileitä järjestetään JO, joten sinun tehtäväsi on ilmottautua seuraaviin megabileisiin, joiden on tarkoitus räjähtää, välkkyä, täristä ja ennen kaikkea, olla helvetin megat! Olisi häpeä jos sinun kaunista nassuasi ei näkyisi väkijoukossa, Eikö?

Vuosipäivä Viihde kiittää kaikkia läsnäolijoita, ja toivottaa jokaisen tervetulleeksi seuraaviin kemuihin, kunhan hoidatte kunnialla ilmottautumisen ja sen muodollisen maksun, jolla saamme tilavuokran hoidettua ja muita akviteetteja, kuten ruletin ja sen sellaista vänkää!

Onnittelut kilpailujen voittajille! Palkintojenne lisäksi, teille on vapaapääsy ensi Vuosipäivä Clubille.
Erikoisonnittelut vielä hotellihuoneen voittajille. Toivottavasti vuoteet olivat pakaroille pehmeät ja lempi loimusi<3

KAHTOKAA JA TUKEKAA!
http://www.myspace.com/vuosipaiva
http://www.mikseri.net/users/44499.php

Sexikkyyttä ja bilekansaa kasvattamassa
VUOSIPÄIVÄ

Background music: http://www.youtube.com/watch?v=sTw4rQE8NmY

Ilta lipuu sulavasti eteenpäin. Romanttinen kipinä hehkuu siellä täällä pitkin salia, muistuttaen asiasta jota jokainen alitajuisesti havittelee: romanssi, seikkailu ja ehkä jopa, uskallanko sen sanoa, rakkaus? Värikkäät cocktail-kutsut näyttävät hehkuvalta tähtitaivaalta. Flirtti lentää ja naurahduksiin kätkeytyy enemmänkin, kuin toisen viihdyttävyyden esilletuonti. Toisten majakat lähettävät selvää signaalia lähistön kapteeneille: "Täällä ollaan. Huomatkaa minut." Kokeneemmat hehkuttajat osaavat pitää yllä mysteeristä hiillosta. Lämpö on pienen taistelun takana, mutta hyvin valmis hehkumaan tulenpunaisena henkilölle joka pystyy sen esille kaivamaan. Koko tunnelma on sexikkään utuinen. Ihmiset seurustelevat kahden, kolmen ryhmissä. Toinen käsi martinilla, toinen vapaana vihjaamaan mihin kohtaan tahdot seuralaisesi illan päätteeksi sinua koskevan. Sormen liutus lasin vartta pitkin ja pikkutuhmien ajatusten jakaminen toisen korvaan, ihmisjouokon keskellä, luovat sähköisen jännitteen joka saa ilman kihelmöimään. Kuumat kuiskaukset ja kylmät väreet loikkivat vihjailevaa lihaa pitkin. Parfyymin tuoksu kauluksella kertoo illan olleen mitä onnistunein. Intiimi ihojen tutustuminen ja toisen koko nimen muistaminen, ja siitä välittäminen, vihjaa uuden käyntikortin omistajalle, että puhelin-numero joka takataskuun sujautettiin, voi avata portit aivan uusiin coctail-kokemuksiin. Pilke silmäkulmassa, hennon punaiseen tahraantunut kauluspaita heitetään puolihuolimattomasti sängyn laidalle. Kutsujen utuinen atmosfääri edelleen tuoreena omassa ilmakehässä, oveen koputetaan leikkisästi. On aika saada hehku sykkimään ja ennen kaikkea, lipua sulavasti.

Chike Ohanwe

******************************************KOMMENTOI***************************************

Black or White -Bileet

Yksityistilaisuus:

Jokisali, Tikkurilantie 44
1.8.2008 Klo 20-04

ILMOITA AJOISSA TULOSTASI MULLE

ENNEN KUN

LIPUT VIEDÄÄN KÄSISTÄ!

INFOO MEITSILLE... ÄPÄRÄ!

P.S. Parhaat pääsee ineen!

Kysele numeroa tai laita mailia: c.ohanwe@hotmail.com

Muistakaa rentoutua: http://www.youtube.com/watch?v=4UlZyuFiGks


. Se oli kuudes ikkuna vasemmalta. Pöytä oli sen alla, samoin pöydän mukana tullut tuoli ja äidin vanha kukkamaljakko joka oli tarkasti aseteltu keskelle pöytää. Maljakon alla oli iso-äidin harmaantunut pitsiliina. Äiti ei pitänyt siitä jos pöytä naarmuuntui. Olihan se sentään sveitsiläistä tammea, ylevää ja kallista. En ollut koskaan oikein ymmärtänyt äidin kiintymystä antiikki esineeseen. Se vain oli. Siivoojilla oli tarpeeksi koko muun kartanon kanssa. He eivät todellakaan tarvinneet toista käyttämätöntä huonekalua nurkkaan keräämään pölyä. Mutta siihen se jäi. Sitä ei kukaan tohtinut siirtää. Päivästä toiseen se vain oli ja keräsi pölyä. Siivoojat puhdistivat sen mukisematta viikoittain, mutta minusta se tuntui haaskaukselta. Pöytä vei tilaa, oli kömpelö ja se tuntui tyhjältä. Se teki huoneesta tyhjän. Iso tumma puumöhkäle huoneen nurkassa veti aina huomion itseensä. Pitkän päälle se alkoi ärsyttää toimettomuudellaan. Viraton vanha muisto hienommista ajoista, kun talossa oli iloa ja seinät kaikuivat naurusta.
. Yksi naarmu oli pöydän pinnan lävistänyt. Se tuli silloin, kun ikkuna repäistiin rumasti kiinni ja se jumittui. Iloiset juhlat, jotka alkoivat leikkimielisesti, loppuivat äkisti ihmisten ilkeyteen. Kai se oli patoutunutta turhautumista joka sinä iltana vain purkautui. Kyllä kaikki jollain tasolla tiesivät, että niin kävisi aikanaan, että ei tämä voinut jatkua ikuisesti, mutta kai sitä halusi olla ajattelematta ja toivoa, että asiat parantuisivat itsestään. Se oli ainoa hetki jolloin pöytää ei voinut suojella. Siitä illasta lähtien ilma ei tuntunut enää samalta, oli vaikeampi hengittää. Koko talo lakkasi hengittämästä ja muuttui vähitellen elottomammaksi ja vanhaksi. Siitä tuli väsynyt, kuin vanha ihminen. Murheellinen ja elämäänsä kyllästynyt. Ei siinä kannattanut enää asua.
. Heräsin kerran keskellä yötä, minun oli kylmä. Kurotin kättäni sulkeakseni ikkunan, mutta se oli jo kiinni. Nousin ylös varmistaakseni ettei se vetänyt mistään, mutta kiinni se oli. Ja ihan ehjä. Lähdin väsyneenä kävelemään keittiötä kohti. Kun kuljin salin ohi, huomioni kiinnittyi taas vanhaan pöytään. Tuhahdin närkästyksissäni ja aijoin jatkaa matkaani, kunnes äkkiä mieltäni hätkähdytti jokin. Kylmä viima tuli salista. Pöydän päällä oleva ikkunaan oli raollaan. Kävelin saliin varovasti hengitystäni pidätellen. Se ikkuna ei koskaan ollut auki. Nojasin käsilläni pöydän pintaan kurkistaakseni ulos. Samalla punainen kipu viilsi kylmästi lävitseni. Kirosin koko maailmaa, ilman, seinät, sen saatanan pöydän, tammi sydämineen ja pölyttyneine muistoineen. Katsoin vasenta kämmentäni jonka pintaa komisti syvä, punainen viiva. Pöydän naarmu oli veressä ja puun pinnassa oleva lovi täyttyi nopeasti virtaavalla punaisella. Tartuin ikkunan kahvaan tärisevällä kädelläni ja olin valmis repäisemään sen kirotun ikkunan kiinni niin, että saranat räiskyisivät. Hetkellä jolla ensimmäien lihakseni alkoi vetää, silmiini sähähti valo. Se loisti kirkkaana, kuin kristalli, valaisten kaiken minkä silmä näki. Ei se ollut äiti tai isä, vaikka hetken luulin niin. Ojensin käteni ja siihen tartuttiin. Pienet pehmeät sormet kietoutivat kämmeneni ympärille ja näin pienen kolmi-vuotiaan pojan, itseni, pitävän siitä lujasti kiinni. Poika katsoi minua suurin silmin. Minä katsoin takaisin. Tuijotimme toisiamme herkeämättä. Hän hymyili ja puristi kättäni lujempaa. Minä loistin.
. Heräsin aamulla tuolilta istuen, kasvot pöydällä maljakon vierestä, käsi ulos ikkunasta. Kämmenessäni oli varjo haavasta. En usko, että jälki lähtee pois koskaan, mutta ehkei sen pidäkkään. Olen päättänyt säilyttää vanhan pöydän ja päättänyt pitää sen kuudennen ikkunan alla. Enää se ei vaikuta tyhjältä. Ja ikkunankin saa auki. Pöytä on vihdoin löytänyt paikkansa... liikkumatta piiruakaan.