Kauniit talviset päivät menee nauraen sillä aikaa kun sielussa on suuri musta aukko. Illalla möröt tulee piiloistaan ja käy tappamaan mieltä hiljaa. Rientäen peiton alle itkien itsensä uneen. Ei jaksaisi enään tällaista. Mutta se on vain pakko. Kulkea kuolleena ja sieluttomana ympäriinsä. Ahdistua ihmisten seurassa vaikka tahtoisi kuollakseen olla olematta yksin. Riitelee mielensä kanssa kun ei ole enään sitä mitä oli kauan aikaa sitten.