IRC-Galleria

Mua ahistaa. Ihan törkeesti. On kevät ja yritän nauttia mut mua AHISTAA. Mua ahistaa ehkä eniten mun siitepölyallergia. Nenä on kokoajan tukossa, allergia lääkkeet ei auta, silmät tippuu päästä ja näytän koko ajan känniläiseltä tai siltä että oon itkeny 5 tuntia putkeen. Onneks mulla on aurinkolasit. Ja kohta mulla on krooninen nuha.

Toisiks eniten ahistaa mun lääkitys, jota oon popsinu tässä joulukuusta asti ja niiden aikana ei muka sais juoda alkoholia eikä ottaa aurinkoo eikä mitää nastaa, kuten olla myöskään raskaana. Shit, mä haluun vauvan. Saas nähä kauan niitä joutuu syömään, mut ehkä tää tästä. Miks mä en saa olla ulkona niinku kaikki muutkin, ottaa aurinkoa ja hilluu vaan ulkona, MIKS mun pitää kantaa kaikkia lääkkeitä mukanani kun mä meen puoltatuntia kauemmaks ulos. MIKS mua kielletään kaikesta kivasta just ku se olis niin ihanaa ja piristävää. Mut silti mä olin eilen ottamassa aurinkoa. Vihdoinkin alko myös työt ja mä vaan kärsin siellä, mun ranteet on maailman kuivimmat ja ne vaan kuivuu jos tiskaan tai muutenki pesen käsiä kokoajan, turha niitä on rasvata kun se lähtee kuitenkin heti pois.

Mut lähinnä mulla pyörii päässä kysymys että MIKS mun piti lapsena olla niin idiootti ja toivoa jotain allergiaa, kun velilläkin ja joillain kavereillakin olin ja luulin et se on kivaa. Kerran n. 5 vuotiaana mä söin mansikoita liikaa ja mulle tuli pahaolo. Keksin sit nerona et hei oon allerginen mansikoille jos syön niitä liikaa. O_O Sit 10 vuotiaana mummolassa keväällä istuttiin iltaa grillillä joka oli tosi ison koivun alla, mun silmät alko vuotaa ja menin ihan tukkoon. Sain mitä halusin. KIITTI! Ja pari muutakin allergiaa kaupan päälle.

Mut ehkä jos toivon elämäni aikana paljon kaikkea, voi olla että ne toteutuu. Muistaa vaan toivoa paljon niin toive toteutuu.