IRC-Galleria

Mikä kaksisuuntainen mielialahäiriö on?
Kaksisuuntaisella mielialahäiriöllä eli bipolaarihäiriöllä tarkoitetaan psykiatrista sairautta, jota aikaisemmin kutsuttiin maanis-depressiivisyydeksi. Sairautta luonnehtii taipumus kokea toistuvia depressiivisiä, maanisia tai hypomaanisia sairausjaksoja, joiden välillä henkilö voi olla täysin terve tai kärsiä vain lievistä oireista.

Sairaudesta erotetaan kaksi muotoa, tyyppi I ja tyyppi II. Tyyppi I:n kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä esiintyy sekä masennusjaksoja että varsinaisia manioita, tyyppi II:ssa taas ei koskaan varsinaista maniaa, vaan ainoastaan lievempiä hypomaanisia jaksoja.

Tarkkaa tietoa sairauden yleisyydestä Suomessa ei tällä hetkellä ole. Useimmissa maissa tyyppi I:n häiriöön sairastuu elinaikanaan noin 0,6-1,2 prosenttia väestöstä. Tyyppi II:n esiintyvyys tunnetaan huonommin, mutta se lienee samaa suuruusluokkaa. Tavallisimmin sairaus puhkeaa 15-30-vuotiaana. Taipumus sairauteen on voimakkaasti perinnöllinen, ja sairaus esiintyy usein suvuittain.


Miten kaksisuuntainen mielialahäiriö ilmenee?
Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvät masennusjaksot ovat oireiltaan samankaltaisia kuin muut masennusjaksot, eikä tavallista masennusjaksoa voi oireiden perusteella erottaa bipolaarihäiriöön liittyvästä depressiosta. Masennusjakson aikana henkilö kärsii hellittämättömän masentuneesta mielialasta, väsymyksestä, mielihyväkokemusten puutteesta, unihäiriöistä, ruokahaluttomuudesta, joskus lisääntyneestä ruokahalusta, keskittymisvaikeuksista, päättämättömyydestä, syyllisyyden ja arvottomuuden tunteista, toivottomuudesta ja itsetuhoajatuksista. Vaikeisiin ja pitkäaikaisiin masennusjaksoihin liittyy huomattava itsemurhayrityksen ja merkittävä itsemurhakuoleman riski.

Maniajaksojen aikana henkilön tavanomainen tunnevire muuttuu kiihkeän hyvän olon tai ärtyisyyden sävyttämäksi poikkeavaksi mielialaksi. Mielialaan liittyy voimakas energisyys ja aktiivisuus, vahvasti vähentynyt unentarve, lakkaamaton aktiviteetti, vuolaspuheisuus, estottomuus ja harkitsematon heittäytyminen hetken mielijohteesta välitöntä mielihyvää tuottavien toimintojen pariin. Maniasta kärsivän henkilön ajatustoiminta on kiihtynyttä ja hänen todellisuudentajunsa on usein vääristynyt. Maniatilassa henkilö käyttää usein runsaasti päihteitä, antautuu seksuaalisiin suhteisiin ja käyttää rahaa tuhlailevasti kykenemättä näkemään toimintansa haitallisia seurauksia.

Mikäli maniatila on psykoottisen asteinen, voidaan siitä kärsivä henkilö ohjata hoitoon tahdosta riippumatta M1-menettelyllä. Maniajaksot johtavatkin usein, mutta eivät aina, psykiatriseen sairaalahoitoon. Hoitamattomina ne menevät useimmiten ohi muutamassa viikossa tai viimeistään muutamassa kuukaudessa, mutta jättävät yleensä jälkeensä vaikeita ongelmia perhesuhteisiin, työelämään ja taloudellisiin asioihin.

Tyyppi II:n kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ei esiinny manioita, mutta siitä kärsivällä on lievempiä hypomaanisia jaksoja. Nämä jaksot kestävät usein vain muutamia päiviä, joskus viikkojen ajan. Niiden aikana esiintyy manialle luonteenomaisia oireita, mutta lievempinä. Samoin toimintakyvyn häiriintyminen on lievempää kuin maniassa. Joskus lievä hypomania saattaa jossakin suhteessa ohimenevästi jopa parantaa toimintakykyä. Koska hypomaniat ovat oireiltaan lieviä, on tavallista, että tyyppi II:n kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät henkilöt hakevat hoitoa vain masennusvaiheissa, ja sairauden oikea luonne saattaa jäädä tunnistamatta.

Sekamuotoisia sairausjaksoja luonnehtii masennuksen ja manian oireiden yhtäaikainen esiintyminen tai oirekuvan nopea vaihtelu masentuneen ja maanisen välillä vaikkapa saman päivän aikana. Henkilö siis voi esimerkiksi olla syvästi depressiivinen, mutta samaan aikaan hyvin vuolaspuheinen ja motorisesti levoton. Hänen mielialansa voi vaihdella kiihtyneestä depressiiviseksi tuntien välein. Sekamuotoinen tila on usein hyvin tuskallinen ja kaoottinen kokemus.


Miten kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidetaan?
Sairauden depressiivisissä ja maanisissa sekä sekamuotoisissa akuuttivaiheissa keskeisimmällä sijalla on lääkehoito. Manian ja sekamuotoisten sairausvaiheiden hoidossa voidaan käyttää mielialaa tasaavia lääkkeitä, kuten litiumia, valproaattia tai karbamatsepiinia tai atyyppisia antipsykoottisia lääkkeitä. Depressiovaiheiden hoidossa voidaan käyttää litiumia, lamotrigiinia tai mielialaa tasaavan lääkkeen ja masennuslääkkeen yhdistelmää. Tavanomainen masennuslääkehoito ei yksinään sovellu kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivälle.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on krooninen uusiutuva sairaus, johon ei ole pysyvää parannuskeinoa, vaikka akuuttivaiheiden oireet yleensä saadaankin hyvin hallintaan. Ylläpitohoidon vaiheessa pyritään estämään sairausvaiheiden uusiutuminen. Tässä tarkoituksessa käytetään ylläpitolääkehoitona mielialaa tasaavaa lääkehoitoa tai joissakin tapauksissa atyyppista antipsykoottista lääkehoitoa. Lääkehoito antaa hyvän, mutta ei täydellisen suojan sairauden uusiutumista vastaan.

Psykoterapian avulla ei voida parantaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta erilaisilla psykososiaalisilla hoitomuodoilla on silti keskeinen sija häiriön hoidossa ylläpitovaiheessa. Erilaisten yksilö- ja ryhmämuotoisten potilasopastuksen ja psykoterapian menetelmien avulla pyritään tukemaan sairastuneen kykyä sopeutua tilaansa mahdollisimman rakentavasti. Potilasta autetaan kehittymään omasta hoidostaan itse vastuuta kantavaksi aktiiviseksi yhteistyökumppaniksi. Tieto sairauden luonteesta ja hoidosta, varhainen alkavien sairausjaksojen varomerkkien tunnistaminen, lääkehoidon optimaalinen toteuttaminen ja koko perheen sopeutumisen tukeminen ovat tässä keskeisiä keinoja.



*Pitää vissiin käydä lääkärillä*