IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

samua ikävä<3Torstai 17.09.2009 16:02




Älä koskaan herää ennen kuin olet meikannut ja silittänyt lakanasi.

Tarjoa jokaiselle vieraallesi paukku, vuorokaudenajasta riippumatta.

Pidä huoli siitä, että lapsesi kasvavat, mutta itse pysyt saman ikäisenä - vuodesta toiseen.

Jos haluat tunnustaa rakkaallesi jotain, älä mene laukomaan sitä päin naamaa. Pohdi asiaa itsesi kanssa ääneen, rakkaasi on oven takana ja kuulee kyllä

Itke hillitysti. Opi vieräyttämään yksi kyynel toisesta silmänurkasta tuijottaen samalla kaukaisuuteen. Älä ulvo räkää valuttaen.

Työaika on sitä varten, että selvitellään joko työpaikan sisäisiä tai työntekijöiden henkilökohtaisia ihmissuhdeongelmia.

Ihan sama minkä ammatin opiskelet. Sukulaisesi hommaavat sinulle joka tapauksessa töitä omistamassaan firmassa huippupalkalla.

Kun sovit esim. illallisesta jonkun kanssa, älä turhaan sovi mitään kellonaikaa, 'see you tonight' riittää mainiosti

Tappelun sattuessa on ihan normaalia hajottaa kaikki, mikä on rikkimenevää

On aivan normaalia, että puolisosi kuolee pari kertaa.

Jos olet kriisissä ulkona sataa aina.

Jos luulet olevasi ainoa lapsi, ei syytä huoleen. Varmastikin löytyy jostain päin maailmaa kauan kadoksissa ollut veli, sisko, velipuoli tai sisarpuoli

Vältä isyyskoetta, koska joku varmasti vaihtaa/lahjotaan vaihtamaan verinäytteet.

Jos joku kiusaa sinua tai lastasi tai puolisoasi hänet voi ihan hyvin yrittää myrkyttää, kuristaa tai muuten eliminoida.

Vessassa ei ole tarvetta käydä ikinä.

Internetistä löytyy kaikkien rikosrekisterit ym. hetkessä.

Saunassa oleskellaan tavallisesti pyyhe päällä, meikit silmillä ja ilman suihkussa käyntiä. Eikä sauna edes hikoiluta.

Opettele ajamaan autoa ilman että katsot eteenpäin. Näin matkat sujuvat rupatellessasi vierustoverin kanssa ja voit katsoa häntä silmiin.

Auton ovia ei kannata lukita, näin pääsee nopeammin sisään, eikä turvavöitä tarvitse käyttää.

Muista siveys! Jos olet nukkunut yön alasti (tai muutoin päätynyt vähäpukeisesti sänkyyn), pidä huoli, että aamulla kietoudut huolellisesti lakanaan noustessasi, eihän ole soveliasta, että puolisosi näkee liikaa paljasta pintaa.

Jos sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi, kokeilepa tätä: Harrasta pienen ajan sisällä seksiä kahden miehen kanssa. Aivan takuulla olet pian raskaana (etkä todellakaan tiedä kenen lapsi on...)

Jos pahin vihamiehesi tähtää sinua aseella, ei ole mitään syytä paniikkiin. 100% varmasti joku sivullinen syöksyy eteesi ja saa luodista.

Älä pelkää kuolemaa. Noin 50 % todennäköisyydellä uudelleensynnyt vuoden kuluessa jossain kaukaisemmassa maan kolkassa.

Raskaana? Pakkaa tavarasi ajoissa, sillä synnytyksesi käynnistyy mitä todennäköisimmin ennen aikojaan. Älä silti huolehdi, synnytys on muutamalla ponnistuksella ja irvistyksellä ohi, ja saat pian puhtaan (lapsenkinattoman ja verettömän) lapsen rinnoillesi... Eikä mitään repeämiä tule. Mitä ne edes ovat? Tai puudutus? Kuka sitä tarvii?

Synnytyksen jälkeen palaudut entisiin mittoihisi jopa tunneissa.

Älä hätäänny, vaikka raskautesi kestää normaalin 9 kuukauden sijasta 3 viikosta-2 kuukauteen. Lapsi on oikeissa mitoissa syntyessään ja n. kolme kuukautta vanhan näköinen.

Autossa rattia täytyy koko ajan käännellä vaikka tie olisi viivasuora.


JA KAIKKEIN TÄRKEIN SÄÄNTÖ: PIDÄ AINA KORKOKENKIÄ, MYÖS KOTONA. JALKASI EIVÄT TULE IKINÄ KIPEIKSI TAI TURPOA!

Hei Nita!Perjantai 28.08.2009 06:10




Hei Nita!



Olen voinut paremmin ilman sinua ja norsua, tiedäthän sen? toivon, että muistat maksaa viiden sentin velkasi takaisin, mutta eih'n minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan röyhkeä ja vaarallinen.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä ajamaan ralliautoa ja näyttäisin sinulle
taivaan merkit.
Toivon,ettet silloin löisi minua, sillä tämä on todella kulmikas asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun söit vihreät sukkani.
Ai niin, muistin juuri, että jätin rintaliivini K-marketin tiskille, mutta olen silti varma, että voin korjata asian soittamalla äidilleni.
Rakkaudella
Ira

PS. Aion syödä torakan



Hei (kaverisi nimi)
Olen 1._______ sinua ja 2.______, tiedäthän sen? Toivon, että muistat 3._________ , mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan 4._____ ja 5.____.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä 6.______ ja näyttäisin sinulle 7.______. Toivon,ettet silloin 8.________, sillä tämä on todella 9.________ asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun 10._________.
Ai niin, muistin juuri, että 11._______, mutta olen silti varma, että voin korjata asian 12._______.
Rakkaudella
-( oma nimesi)-
PS. 13. _____.

1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN -
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreät sukkani
8-9 - oksensit päälleni
9-10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksia henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan

[Ei aihetta]Torstai 30.07.2009 14:26

haluan kertoo teille että oksensin just hirveet lunssit kurkustani ku ne ei yskimällä lähteny... ihanaa. muuutenkin tää päivä alko niin huonovointisuudella ku voi alkaa :S
jos joku menee mun puolesta töihin niin oon todella kiitollinen!!
Carlos on taas niin lempee, se kinkee mun syliin väkisin kokoajan ja kehrää niin lujaa että talo tärisee. söpöä, mutta en tykkää ku se tulee mun naaman eteen kokoajan. ja se yrittää syödä vuorotellen mun korvaa, silmää ja huulia. ja joka kerta ku nostan sen pois niin se tulee heti takas :SS <3

Antakaa joku mulle hyvä olo , elämä, johon sisälttyy paljon rahaa ettei tarvii käydä töissä ja ettei mun elämä oo työt niinku nyt tuntuuu olevan.. kiitos <3 mutta mieluiten otan ekana sen hyvän olon vastaan!!

<3<3 I <3 S <3<3Keskiviikko 22.07.2009 03:10

Pohjalla kun itsensä löytää
Silmäni kauneutta ei nää
Kun sä seisot kuolleessa pisteessä

Menettää sen viimeisen toivon
Tuntuu kuin surulle sanoisi tahdon
Ja valo löytyy viime hetkillä

Niin kun me puhjettiin kukkaan
Ensi hetkillä
Eikä me kuihduttu koskaan
Pimeyden keskellä
Sulje sun silmät
Anna mun kantaa sut pois
Sulje silmät
Anna mun kantaa sut pois

Pimeyteen ei tieni viekään
Niin kai se on jos kaltaisen löytää
Ja nyt sä seisot minun vierellä

Kun me puhjettiin kukkaan
Ensi hetkillä
Eikä me kuihduttu koskaan
Pimeyden keskellä
Sulje sun silmät
Anna mun kantaa sut pois
Sulje silmät
Anna mun kantaa sut pois

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 19:55

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

JIPIII <3Perjantai 03.07.2009 01:55

tänään se tuli . ihan pikkunen vauva kissu<3<33 se on maailman söpöin ja ihanin<33 ei yhtään arka vaan tosi seurallinen ja villi :DD <3<33 carlos<3<3

on meitä moneen junaan :DDDLauantai 13.06.2009 03:52

Sirius-planeetan 'turistit'.

Edelliset esimerkit sisältävät vielä jossain määrin uskottavia piirteitä. Samaa ei voi sanoa tarinoista, joissa kertoja väittää itse tehneensä avaruusmatkoja valovuosien päähän. Sirius, taivaan kirkkain tähti, tuntuu olevan avaruusmatkoja tekevien kontaktihenkilöiden erityisessä suosiossa. Suomessakin useampi henkilö on väittänyt käyneensä Siriuksella. Heitä ei erityisemmin tunnu häiritsevän se seikka että Sirius ei ole planeetta vaan hehkuva aurinko. Yksi suomalaisista Siriuksella käyneistä on oulunkyläläinen Reino Korhonen, joka kertomansa mukaan vuosien odotuksen jälkeen v. 1997 pääsi käymään Siriuksella sieltä kotoisin olevien avaruusystävien "lentävän lautasen" kyydissä.

Hänen kertomuksensa antaa ymmärtää tapahtuman olleen täysin konkreettisen. Mikään "astraalimatka" ei siis ollut kyseessä. Hän kertoo: "Minut sidottiin turvavöillä ja päähäni asetettiin kypärä kestääkseni matkan paineen." Sitten kiidettiin pikavauhtia avaruuden halki. Korhonen halusi nähdä miltä maapallo näyttää sieltä katsoen ja - kuinka ollakaan - lattiassa olevaa linssiä vääntämällä näkyi hänen kotitalonsa Oulunkylässä, jopa joku kadulla kävelijäkin. "Olimme silloin 45 000 kilometrin päässä Maasta", kertoo Korhonen. Matkan aikana Akiko-niminen avaruusystävä kertoi kontaktikertomuksista tuttua litaniaa siitä, miten avaruuden väki (tällä kertaa Siriuksella!) on huolissaan maapallon nykytilasta, kohtalosta ja ihmisten ymmärtämättömyydestä.

Noin tunnin kuluttua Sirius ilmestyi näköpiiriin. (Todella huimaa kyytiä; tunnissa matka johon valoltakin kuluu vuosia!) Siriuksella saavuttiin sitten "kaupunkiin jollaista on vaikea kuvitella". Puut muistuttivat Maan puita, mutta "jokainen oksa kaartui alaspäin ja kukki kauniisti" . Kaikki talot olivat samanlaisia, muodoltaan sienimäisiä. Vastaantulevat humanoidit olivat ystävällisiä ja hymyileviä, ilma oli helppoa hengittää. Kadut olivat kuin kristallimurskaa, ruoho lyhyttä ja kiharaista. Katujen varsilla kukki ennennäkemättömän kauniita ja ihmeellisen värisiä kukkia. Sisällä asunnoissa huonekalut painuivat seinän sisään nappia painamalla ja TV-ruudusta saattoi nähdä Oulunkylään asti. Ruoka oli hyvää ja terveellistä, mikä Korhosen mukaan selitti siriuslaisten pitkän iän (200 vuotta).

Asuntoon tutustumisen ja aterioinnin jälkeen Korhoselle näytettiin siriuslaisia avaruusaluksia, joita oli sekä pieniä että valtavia emäaluksia. Hän sai kuulla siriuslaisilla olevan suuria suunnitelmia maapallon väestön evakuoimiseksi ja siirtämiseksi muille planeetoille kun olosuhteet täällä käyvät kestämättömiksi saastumisen ym. johdosta. Korhoselle kerrottiin myös, että siriuslaiset ovat jo kauan käyneet maapallolla ja auttaneet meitä monin tavoin. Suomalaisia ei puolestaan asu Siriuksella mutta kylläkin joitakin pohjois-amerikkalaisia!

"Olisi tärkeää, että Maassa ymmärrettäisiin, miten paljon elämää on toisilla planeetoilla" , painotti 'Akiko'. Ennen kotiinlähtöä tehtiin vielä tunnin kestävä kiertomatka Sirius-planeetan ympäri. Maahan paluunsa jälkeen Korhonen kävi kuvaamassa lumeen jääneet avaruusaluksen neljä 'tassunjälkeä', joiden lähellä näkyivät myös Akikon jalanjäljet. (Ultra 3/98)

[Ei aihetta]Perjantai 05.06.2009 17:52

tylsäää!! linda vois tulla jo!! samu lähti töihin ja oon ihan ypöyksin isossa kodissa :( ja sitäpaitsi täällä kummittelee!! oon todennu sen jo 3 kertaa!!!!! :OOO mutta oon kummitusten kaveri kai ku ne ei vielä oo hyökänny ku pelottelee vaan!!

on sotkusta!! kuka tulee siivoomaan!? saa palkaks jäätelööö!!!
« Uudemmat -