IRC-Galleria

DNR

DNR

And so you seek redemption at the puritan's hand... Is the hell you find here not enough for you?
Paavo Väyrynen kuoli metamfetamiinin yliannostukseen. Rikospaikkatutkijaksi ryhtynyt Michael Angelo Batio saapui paikalle, vilkaisi ympärilleen, totesi tilanteen ja tokaisi tyynen rauhallisesti "SPEED KILLS".


Paavo Väyrynen jäi 327,57 kilometriä tunnissa kulkeneen Ferrarin alle ja levisi aika vitunmoiseksi verimössöksi keskelle katua. Sattumalta samaan aikaan ohi kävellyt Michael Angelo Batio kohautti olkapäitään ja totesi tyynesti "SPEED KILLS".


Michael Angelo Batio ryhtyi opettajaksi:

-Michael-setä! Kuoleeko ihminen jos se pudotetaan kolmen kilometrin korkeudesta, kysyivät lapset yhteen ääneen.
-Kuulkaas lapset, ei ole väliä kuinka korkealta ihminen pudotetaan. Itse korkeus ei tee pudotuksesta tappavaa, totesi Michael Angelo Batio.
-No mikä sitten?, kiljuivat lapset kuorossa.
-SPEED KILLS!, karjui Michael Angelo Batio niin, että kuolaa roiskui pikku-Einarin naamalle. Michael Angelo Bation silmäluomi alkoi nykiä vähän samalla kun hän tuijotti lapsia mielipuolinen ilme kasvoillaan.

Kaikkivaltias ArnoldTiistai 23.12.2008 13:43

LET OFF SOM STIIM PENNETT!

SAATANAN INKARNAATIOMaanantai 22.12.2008 18:48

PURE EVIL AND HATE 666

DURIA SADYR

SAATANAN KUUTIO, MUOTO HELVETIN SYÖVEREISTÄ

THVMaanantai 22.12.2008 03:42

Pikku-Erkin syntymäpäiville taikuriksi pestattu lihava, viiksekäs mies söi aika vitusti hiivaa ja räjähti aika vitun väkivaltaisesti taikuriesityksensä päätteeksi. Sisäelimiä ja hiivaa valui kaikkien pienten synttärivieraiden juhlavaatteille. Puhtaana säilyivät ainoastaan keittiön lattialla sikiöasennossa makaavan, jääkaappimagneetin nielaisseen, sekunti sekunnilta sinisemmäksi muuttuvan pikku-Raimon vaatteet.

Vihaan kuutioitaSunnuntai 21.12.2008 22:53

Varsinkin, jos niitä pitää kääriä lahjapaperiin. En osta enää koskaan yhtäkään kuutiota lahjaksi. KENELLEKÄÄN!

VOLGALauantai 20.12.2008 19:25

http://www.youtube.com/watch?v=VWIT8JaYqHg


Volga, Volga, rakkaus tai kuolema pelkoa ja vainoa Ho ho ho ho hoo, hei
Volga, Volga villinä ja vapaana sua ei voi vangita ha ha ha ha haa, hei
Volga, Volga, rakkaus tai kuolema pelkoa ja vainoa Ho ho ho ho hoo, hei
Volga, Volga näytä meille Kaspia siellä oomme turvassa ha ha ha ha haa

ADDASADS;ASD;MADS;MASD;ASD;MASD;MSAAS:D:S;:ASD;sa

Aion vetää karaokessa joskus

Piirsin kissan pt.2Lauantai 20.12.2008 16:34

Haluaisiko joku ostaa?

Piirsin kissanLauantai 20.12.2008 16:31

Taiteellinen lahjakkuus

Gary GlitterTorstai 18.12.2008 20:25

Gary Glitter is sitting in his living room surfing the internet on his laptop. All of a sudden, the door of the apartment whips open and his girlfriend storms through. She screams, "You fucking asshole!" and she heads into the bedroom. Stunned, Gary flips off the computer and walks toward the bedroom, wondering, "Now what have I done?" Inside the bedroom he finds the girl furiously packing a suitcase. He asks her what's up. She responds with a hiss, "My therapist says that I should leave you and that you're a paedophile!"

Gary responds, "Wow, you're pretty smart for an 8 year old."