IRC-Galleria

Lähdin pitkästään aikaa pitää hauska, halusin päästä pois kaikesta tästä. Onnistuinkin, hetkillisesti, oli kova meno ja hauska, kunnes sitten se taas löi päähään... Aloin ymmärtää, olin itse itselleni uskotellut sitä mitä e ollut, halusin sitä niin kovasti etten uskaltanut katsoa totutta silmiin. Itsepetos on aika helppo tie näennäiseen onneen... Silti se sattu ja todella paljon.
En tiedä mikä on pahinta tässä tilanteessa, se että toinen jatkaa elämänsä ihan ku tätä kaikkea ei edes ollutkaan olemassa ja minä en ole osa hänen elämää. Kun taas mulla on asia päinvastoin, en voi tehdä mitään, olla missään ajattelematta toista. Vai se että ratkasu ei ollut minun... vai se että todellakin halusin sen punaisen mökin ja perunamaan kun toiselle olin vaan korvike kun ei parempaa ole ollut saatavilla. Ehkä asia ei ole niin, mutta tuntuu siltä, sillä en enää löydä selitystä sanoille "rakastan, mutten voi..." ja LÄSSY LÄSSY! Sillä jos OIKEASTI rakastaisi niin ei olisi ollut niin helppoa olla "yksin" (lue= ilman minua)
Elämä jatkuu tämänkin jälken. On ollut tässä jotain positiivstäkin. Tiedän ettei kannatta olla niin luottavainen ja avautua toiselle. Helpompi olla vaan jossain "diilissä", kuten olen elänyt monet vuodet, päästämättä ketään liian lähelle kun se että satutta itseään ihmisen takia joka ei osaa edes arvostaa avoimuttasi ja rehellisyyttäsi...

Tästä kaikseta huolimatta, rakastan enkä voi itselleni mitään....