Meinasin purkautua kuinka vaikeat nämä viimeiset päivät ovat olleet. Mut en teekkään sitä... Nyt tiedän että mun paikalla on toinen, toinen saa sen mistä minä vain uskalsin unelmoida. Mutta kuten Jakcie Stone sanoi Patsylle "loppuelämä vietetään vaimojen, ei hutsujen kaa" ja kumpi mun rooli tässä elämässä me kaikki tiedämme. Ehkä olen hyvä, mutten tarpeks hyvä, enkä paras. Ainakin tiedän ettei saa uskoa eikä päästä ketään kovin lähelle niin sit ei satu. Ainakin opin jotain.
Kävin myös jossain paikassa josta harvat palaa. Tapasin paljon vanhoja tuttuja joita on ollut ikävä, mutta myös tuntemattomia. Ne lähetti mut takaisin, sanoi että mun paikka on täällä.
Unelma tuli tänään kotiin. Katsotaan miten yhteiselo sujuu.