IRC-Galleria

Sunnuntaina rakas homo-leskini (SL) oli jo Stadissa kun tulin tänne. Suuntasimme viimeiseen bingoon toivoen että ees tällä kertaa voittais jotain... ja p****n marjat! Hauska tosin oli tälläkin kertaa ja kakku meni ihan oikeeseen osoitteseen (enhan mie ole ilkeä!). Homo-lesi ja Wonderboy olivat vihdoin päättäneet hää-ajankohdan. Jee, nyt sit se on varma, musta tulee (tietävästi) suomen ensimmäinen miespuolinen kaaso :D Onneks on noita tuttuja drageja joilta odotan apua sitten, varsinkin yksi eräs erityinen (tämä on vihje, tiedän että luet tämän, hih). Mä oon ihan fiikiskissa, en tuon kaaso jutun takia vaan ylipäätään heidän häistä. Ne rakastavat toisiaan NIIN paljon, että välillä alkaa oksettaa. Enpä nähnyt toista pariskuntaa joka asuu saman katon alla ja siltti soittelevat toiselleen "minulla on ikävää ja niin paljon asiaa"- puheluita jos eivät ole nähneet toisaan muutaman tuntiin! Mitenköhan ne koko työpäivän pärjäävät?!
Maanantai meini sit siinä ku käytiin kaupass ja mie kokkasin thai ruokaa. Pikkulanttu nirsoili ensin "en syö tätä ja tota, toi kuullostaa aivan hirveältä" HAHA! Söi kaiken ja haki viel santsia kolme kertaa. Tuntui mukavalta. Äläkä hyvät ihmiset koskaan arvostelko ruokaa vanhojen kokemusten perusteella ellette ole maistaneet toisen tekemä!!!!
Pörris tietenkin oli mukana. Lähti sitten illalla kotiin. Jäin istumaan yksikseen. Mutta hey, mullahan toimi netti nyt! Ja eiku werkkoon! Sitä ja tätä piti tarkistaa ja kattoo ja tietenkin mesen ja icq:n kautta jutella sadan ihmisen kanssa yhtä aikaa. Tietysti erään valitun hlö:n kanssa käytiin sitten puhekeskustelua koko illan. En ees tiedä moneenko valvoin, mut oli niin paljon asiaa. Nooh, nyt ku on tää mahdollisuus niin kerkiän monta eri juttua hoitaa paljon paremmin. Tuleekohan musta sellainen joka pysyy vaan neljän seinän sisällä ja luule että elää täyttä elämä. Täältähan on niin helppoa pitää yhteyttä maailmalle. Pääse minne vaan halua. Sit kaikki oikeat ihmiset kaikkoa ja tilalle tulee vain virtuaalikaverit ja virtuaalitodellisuus, matrix, heh! Mut ei, ei voi, ei! Onneks minulla on (?) elämä muutenkin. Ja varsin kun nyt tuntuu että olen heränyt horroksesta (kiitos N:lle) niin mihin sitä virtuaalielämää tarvii?! Mutta kun helposti adiktoituva olen, niin sitä sit helposti käy niin et alan taas takertumaan ja lentämän korkealla. Sieltä putoaminen sattuu ja pahasti, tiedän kokemuksesta... Mutta, toivon, että jos ees tällä kertaa asiat olisi eri lailla. Toivossa on hyvä elää, kuten aikasemmin täällä on todettu!

Tässä sitä lasten kanssa ollaan taas. Olen jo unohtanut parissa viikossa kuinka paljon energiaa näissä nappuloiss on! Mistä ihmeest se löytyy? Koko ajan ollaan menossa ja vauhdilla. Kaikkea pitää tehdä, mielellään yhtä-aikaa monta eri juttua ja mahdollisimman vauhdikkaasti. Keneltä lie perineet :o) Sainpa hienoja lahjoja. Alina oli tehnyt pipartaikinasta puun, ja Olga tähdet. Sittemmin ne maalattin vesiväreillä, joten syötäväksi kelvattomat nyt ovat :o)
Denis jo kävele! Enpä nähnyt ensiaskelet :o(
Ja nyt revitään leikkimään piilosta, lopettelen....

Eräs tuttu tuli eilen kaapista ulos kaverilleen jonka on tuntenut hiekalaatikosta asti. Oli kyllä aika rohkea veto, sillä kyseinen ihminen ei vaikuttanu kovin suvaitsevaiselta eräitä kohtaan. Mitään katastroofia ei syntynyt, hän kuulemma jo arvasi asian. Taas näemme saman kaavan josta jo kirjoittelin aikasemmin, uhotaan ja esitetään jotain ihan muuta mitä ollaan.
Rohkeutta kyllä tuo vaati ja paljon! varsin kun kaapista tulo on alkanut vasta hiljattain. Olen ylpeä kyseisestä ihmisetä! Ja ehkä hieman kade, oikeesti! Mullapa ei oo enää tuota ongelma, mikä siinänsä mahtava juttu. Mutta. Se adrenaaliini ja se tunne kun huomaat että sua rakastetaan silti on aika kiva.

Tänän sitten koulu loppu. Taas yksi vaihe elämässä ohi. Haikeeta mutta kivaa. Toivottavasti näen ne ihmiset vielä. Pari on tehnyt vaikutuksen minuun ja kovasti. Aika näyttää tulevatko ne olemaan mun elämässä. Muttä sitä ei murehditaan tänään vaan mennään BILETTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

mikä mua vaivaa?! miksen voi olla tyytyväinen siihen mikä mulla on? Miksi pitää aina etsia jotain parempaa? Toisaalta, ei oo yhtään kaduttava fiilis, kiva olo! Vietettiin yhdess aikaa, juteltiin ja oltiin vaan. Oli mahtava! Kiva tuntea kun sulta ei vaaditaan mitään ja vihdyt sen ihmisen seurassa!
Senegalit on sit munineet!!!! JIppiii! Kolme munaa tuli, 2 on rikki ja yksi on hedelmöittynyt ja kunnossa, toivottavasti tulee lisää, munia siis. Sit uuden vuoden jälkeen mä alan koti-iskäksi, poikasen/poikasia joutuu ruokkii käsin ja ei pääse irtautuu minnekkään. Tekee ihan hyvää mulle.

Herään kamalaan päänsärkyyn (lue krapulaan), jossain aivan tuntemattomassa paikassa. Ed. iltana jo jännitti niin paljon etten maltanut (osanut/halunut) istua kotona, vaan ryntäsin baariin kavereiden kanssa. Hetken päätä pyöriteltyään alan tajuamaan missä olen. Kello näyttää jo 14.17 ja mulla kamala darra! Kun salama taivaalta päähän iske todellisuus - lähtö on tänään, mitään en ole pakannut, matkavakuutus ostamatta ja tilillä 20€! Eiku housut kuntuhiin ja menoks. Pihalla tajuan, että olo on liian heikko tähän tahtiin. Silmissä pimeni... Seuraava muistikuva on jo siitä että olen kotona, kamala nälkä ja kello jotain 3 yötä. Mitä siinä välissä tein, en muista, mut vakuutus oli taskussa. Ja eiku pakkamaan, suihkuun ja kentälle. Pelkäsin kovasti, että myöhästyn bussista joten lähdin hyvinkin ajoissa, erittäin ajoissa, odotin pysäkillä sitten tunnin verran sitä dösää, hih.
En oikeastaan muista taas kunnolla miten pääsin Parisiin, mutta lennon Pariisistä Atlantaan en unohda koskaan! Toisella puolella istui tyypillinen NY:n tai LA:n spurgu, joka levisi (muuta sanaa en löydä) tuolilleen niin etten minä ees mahtunut omaalleni. Koko matkan odotin, millo hän vetää "luontais tupakkaa" esille ja pistä sätkäks. Hän oli ymmärtäkseni Intialainen, eikä osanut englantia yhtään. Oli tilannut kasvisruoan ja lentoemäntä merkkasi istuimen pienellä vihreällä tarralla. Hänen reaktoita ei voi kuvailla! Hän repii sitä lappua irti, huusi etei mikään terroristi ole yms. Toisella puolella istui tyypillinen Kitty Montgomery, 10 vuotta iäkkämpi vaan. Tietysti kasvoilla enemmän leikkausjälkejä, jotka eivät peitä kuitenkaan sen viinan ja pillereidän ikuista eroosioota! Täti avasi ekan gintonikin jo enne kun lentokonen moottorit käynistettiin. Pillerit hän sekoitti suoraan drinkkiin! Perillä, laskin 16 eri tableettiä hänen istuimen alta, ne jotka hän päissä pudotti avatessaan purkkeja.
Atlantaan saavutettuaan, väsynenä en aluksi tajunut minne jouduin. Lentokentä oli kun oma pieni kaupunki, tai ei niinkään pieni, sillä siell on 55 300 työntekijä (vrt Kotkan asukasluku on 54 759 ja Haminan 47 178!) ja viikossa kentän läpi kulkee miljoona matkustajaa! Minun käskettiin menemään viimeiseen terminaaliin, minähän menin, kävelleen. Kuljettuani puolisen tuntia suoraa käytävä aloin epäillä, olenkohan menossa oikeeseen suuntan. Myös metro pysäkki alkoi vahvistaa epäilyksiäni, myöhemmin tuli toinen ja sitten kolmas. Pysäytin jonkun työntekijän ja loistavalla engannin kielelläni kysyin minne pitäis täst mennä, täti näytti mulle metroa. HÄÄ? Metrolla? Siis eikös mun vaihtokone lähdekkään samalta lentokentältä?! Pyörittelin päätäni hetken ja päätin jatkaa matkaa alkuperäissunnitelman mukaan, täti mulkasi mua tyylin "no onpa idiootti". Jonkun ajan päästä päädyin oikeeseen terminaaliin, löysin laukkuni ja lähdin etsimään bussia hotellille. Myöhemmin minulle selvisi että kysessä oli lentokentän ihan oma metrolinja, viidellä pysäkillä. Dummy me :o)

koko yö meni valvomikseks, eikä kuitenkaan väsytä yhtään. Tekee mieli hyppiä ja pomppia. On kyllä tää ihmisen pääkoppa ihme vekotin. Mielessä pyörii eräs pörröpää ja juuri ku olin varma, etten halua ketään koskaan paitsi tuon yhden. Olo on kun pilveess olisin, raukean onnellinen. Mihin toi johtaa, en tiedä, ehkä se vaan ohimenevää, ehkä ei, aika näyttää.

Nyt sit on kotiuduttu "kunnolla". Takana koko vkl armotonta bailaamista ja aikaerosta kärsimistä. Hieman masentaa, täällä on sitten kaikki on ankeen oloista. Olin jo tottunut että ihmiset hymyilee ja juttele sulle joka paikassa - kadulla, jonossa, kassalla, bussissa. Huomas ku palasin tänne, porukka kulkee silmät maassa ja kunhan vaan katseet ei kohtais. Sää, sitä ei muutta voi, valitettavasti, joten turha valittaa.
Väsyttää niin armottomasti etten vieläkään ole jaksanut kirjoittaa matkasta mitään. Ajatusket vaan ei pysy kasassa millään.

Hitto, olikohan se kaikki unta?! Ainakun aamulla herätessäni silt tuntui, epätodellista... Nyt ankea paluu arkeen :o( Paluumatka oli taas "onnistunut", kuten aina mulla. Kirjoittelen matkakertomuksen tähän kunhan saan aika istua koneella. Nyt hakemaan Polly hoidista ja muiden asioiden järjestelyjä pitäis hoitaa..

Pääsinpä taas nettiin. Nyt kyll jännitys huipussa, enää muutama tunti. Asioita vielä vaikka kuinka paljon tekemättä. Tavarat pakkamatta, Polly viemättä hoitoon yms. Voi vitsi mun kanssa.
Eilen tuli käytyä Bingossa taas. Hauskaa oli, Kalkkuna oli oma itse. Jälkikäten tuli huono omatunto. Me kaikki arvostelemme toisen pilkkaamista, mutta siltti nauramme Bingossa. Heh, onpa ihminen kiero. Minä myös. Sekin vielä, että siell on porukalla hauska, mutta siis vain tietyllä porukalla. Sisäpiirillä. Harmillista, sitten ihmitellään, miks Maman porukka niin sisäänpäin lämpiävä. Mutta minkäs teet?
Tajusin viimehetkellä ettei ole matkavakuutusta ja rahat on jo taaloissa, huoh, taas mä ja mun äly! Juoksin sitten kun aropupu, kaatosateessa keskustassa, etsien edes jotain vakuutusyhtiötä. Pohjolan löysin Aleksanderin kadulla, ja ERITTÄIN mukava ja ystävällinne neiti auttoi mua. Harmi etten muista sen nimeä, mutta harvoin saa NOIN ystävällistä palvelua! Kiitokset hänelle.
Taidankin nyt tästä lähteä kotiin. Vien sitten Pollyn Leppävaaraan, alan pakkaamaan ja jännittämään lähtöä. Joskus neljän aikaan pitäis lähteä liikenteeseen jo. Uni ei varmana tuu, mut onhan sitä pornoa vaikka kuinka koton, hih ;o) Ja lentokonessa voi nukkua rauhassa. Jos paikka sattu olemaan ikkunan vieress.
Huomenna sitten jo Atlantassa....

Jaahas, näin tää alkaa. Piti mennä kotiin pakkamaan ja missäs sitä ollaan?! edelleenkin täällä, BF:llä. Pesin päivällä pyykit enkä muistanu ollenkaan laittaa ne kuivuman. Että fiksua, eikös?! Varsinkin ku pesee ne samat vaattet jotka on sun ainaot vaattet mukana! Että nyt täss edelleenkin alkkareiss hypin, ku farkut ja paita kuivumass saunassa. Huomen tule kiire sitten, tai siis jo tänään...
Juttelin äsken mesess, yhen kaverin kanssa. Hän on sellainen "perus-raavas-hetero(jurpo)-äijä". Juttelemme ja näemme säännöllisesti, mutta harvoin. Oli mukava puhua avoimesti sexistä, homo sexistä. Oli kiva huomata, että "äijätki" voi suhtautua asiaan asiallisesti, pilkkaamatta. Se on sit jännä ku kaveriporukois homot on jotain kamalaa ja tapettava, mut sit moni kuitenkin suhtautuu asiaan eri tavalla "yksityis-elämässä". Ja jotkut jopa pyörii tuoll homo baareissa, ihan vaan statuksen takia. Raukkamaisuutta? Ku ei voi myöntä töissä tai kaverille, ettei olekkaan mitään homoja vastaan ja että nekin (mekin) on (ollaan) ihmisia. Vai onko se heillekin jonkulainen juttu tyyliin kaapista ulos? Vaatiko se yhtään paljon rohkeutta?
Tästä muistinki keksustelun jonka kävin viime viikolla erään kanssa. En edes ajatellut ku nyt, että kapista ulkona olevat homot ja lesbot ja muut vähemmistöt ovat HLV:n rohkeitä ihmisiä. Näin jälkikäteen muistelen kuinka iso ongelma se oli minulle, mun pienessä päässä. Ne samat ihmiset ovat edellenkin ystäviä minulle, jotkut jopa läheisempia. Jotkut sanoi, että tiesivät (siis aavistivat) asiasta jo pitkään. Eli ihminen vaan itse tekee ongelma siitä? Vai onko minulla käynyt säkä? En menettänyt ketän ympärilläni, ja jos olisin menettänyt niin olisko se iso menetys jos ihminen ei olekkaan sinut minun kanssa, sellasenaan ku mina olen. Sillä minähan en ole muuttunut mikskään, olen edelleenkin se sama minä, sama persoona jolla edelleenkin samat tunteet, periaattet, pelkot yms. Toinen vaan tietää musta jotain mitä se ei tienyt. Miksi se sit muutta niin paljon jossain tapauksissa?! Miksi vanhemmat hylkäävät omia lapsia tollasen takia? Oma äiti aluks itki, itki sitä että se oli hänen vika. Nyt se jo ymmärtää paremmin. Ei syytä itseään eikä muitakaan. ekä pidä homoutta "vajavaisuutena".
Ulkona kaapista on paljon helpompaa. Mikään ei paina, ei tarvii valehdella ja voi olla oma itse. Ei tarvii pelätä sanojan ja käyttäytymistään. Kontroloida itseään jatkuvasti. Se on vaikeeta, todella. En halua sinne takaisin enää ikinä!