IRC-Galleria

Tänään vietin päivän aivan ihmeellisen ihmisen kanssa! Sanotaan että hyviltä ihmisiltä saa hyvää energiaa ja se pitää paikansa täysin! Mä oikein hehkun intoa ja iloa. Miks mä valitan ja surkuttelen kun mullahan on hemmetin hyvin asiat! Tänään syntyi mun päässä uusi idol eiku siis IDOL! Luulen että meillä molemmilla on annettava toisillemme ja paljon, mutta mun on opittava hänelta vielä enemmän. En voinut edes ajatella että hänenlainen ihminen voi olla näin innostava ja postitiivinen, menevä ja taiteellinen eikä katkeroitunut, elämäänsä väsynyt, neljän seinän sisällä elossa oleva kasvis... Taas todistetaan että elämä on liian paljon kliseitä täynä vaikka minä yritän olla avarakatseinen!

Katsoin eilen tv:tä ja näin mainoksen jossa minun piti olla, mutta yksi pieni sattuma muutti kaiken. Yksi kirje, juuri sillä hetkellä kun ei pitänyt tippui luukusta ja kaikki kääntyi eri suuntaan, jos se olisi tullut tuntia ajemmin tai tuntia möhemmin, olisin nyt ihan eri tilanteessa. Alkoi masentaa entistä enemmän, nyt ku näin vihdoin omin silmin sen... vaikka odotinkin sitä hetkeä.. Seuraavassa mainoksessa oli mun ex työkaveri, outo kissa-ihminen josta ei kukaan pitänyt. Istuin siinä ihan yksin itsesäälissä kunnes SE tuli, salama iski päähäni ja NYT on ihan eri fiilikset! Siis miksi mä en enne tajunut tuota?! Minä itse uhkailin ja puhuin siitä, mutten koskaan tajunut itsekkään että voin näin tehdä ja toteutta tämän ajatuksen! Valvoin koko yön, tällä kerta innostuksesta! Hölömöjä on ihmiset, näkevät aina sitä mitä heillä ei ole eivätkä huomaa sitä mitä niillä on!!!! Mut NYT proekti alkaa! Pitäis ettiä muutama ihminen apujoukkoihiin ja mä lupaan teille että tästä tulee VUUODEN TUNNETUIN TEMPAUS! Mä lupaan!

Voi vittu vittu vittu! Ei jumalauta vittu! Hassua ku kirjoitin muutama päivä sitten pohjalle vajoamisesta ja siitä ettei koskaan tiedä kuinka alas voi joutua, vaikka luule olevansa jo pohjalla.. ja TAAAAAAAAS! Pudotus ja konnollinen!
Olen aina ollut sitä mieltä että itsemurhajat ovat erittän itsekkäitä ihmisiä ja olen edelleenkin sitä mieltä. Se on ainoa syy mikä on pitänyt mun kädet pois suonistani. Mutta alan ymmärtää paremmin niitä ihmisiä. Vaikka kuinka paljon huudat apua ja vaikka kuinka pahalta tuntuu, kukaan ei välitä oikeasti. Ihmiset sanovat että välittävät susta, halavat ja käskevät piristyä ja sitten jatkavat elämänsä miettimittä hetkeäkään että ehkä sanat ei riitä. Itkevät vaan myöhemmin että ehkä olisi voinut asialle tehdä jotain... Paskat....

Seksi korvaa tyhjän paikan sisälläsi, mutta se ei täytä sitä...

Mikä on pettämistä? Missä mene raja ja onko sitä? Jos pariskunta elä yhdessä, suhteessa, mutta molemmat hyväksy ulkopuolisia sexikontakteja, onko se pettämistä? Sillä molemmat ovat tietoisia asiasta ja se on ihan ok molemmille. Entäs jos esimerkiski toinen ei pysty harrastaman seksia sairauden vuoksi enä koskaan ja toinen on virillissä iässä. Mitä tehdä? Jättä vai mennä muualle hakemaan sitä? Kumpi on enemmän pettämistä siinä tapauksessa, se että hylkäät rakkaan ihmisen kokonaan tarpeidesi takia vai se että tyydytät ne ulkopuolella? Entäs jos on eronnut pariskunta, mutta silti toinen ei ole päässyt asiasta yli ja tuntee pettävänsä toisen, henkisesti, vaikka asiahan ei ole niin...

Toinen asia on se että miksi ihmisten on niin vaikea sanoa ääneen totuuksia? Siis esimerkiksi monet vanhemmat eivät koskaan sanoo että heidän lapsi on narkomaani vaikka tietävät asiasta. Kieltävät viimeisen asti. Tai itsemurhan jälkeen monet vanhemmat sanoo että olivat nähneet masennuksen merkkejä, mutteivät uskoneet sen olevan vakava! Tai miksi on vähemmistöjen vanhemmat eivät esim koskaan uskalla sanoa sana homo, ja kutsu kylään ja perhetapamisiin tulee vain toiselle (siis jos esim heidän lapsi on vakisuhteessa) ja toista (sen puolisoa) ei mukamas ole olemassakaan. Miksi asioita on niin vaikea käsitellä vaikka on hyvin tietoinen asiasta?!

Ei oo edes kahta tuntia siitä ku kirjoitin edellisen textin, sen että tämä elämänonni on pienistä kiini, ja nyt....
Uskon että kaikella on tarkoituksensa, mutta nyt menee jo yli mun ymmärryksen. Miksi tämä kesä vie minulta kaiken mikä minulle on tärkeä?! Kaikki mikä tekee musta onnellisen ihmisen, viedään pois. Sitä luule olenvansa pohjalla ja että ei ole muuta ku matka ylöspäin, mutta ei, sitten yksi lyhyt puhelu, alle 40sec ja tajuat että sekin pohja antaa periksi ja tiput entistä syvemmälle. Yritän olla hyvä ihminen, yritän vaikutta tähän maailmaan omalla tavalla, tuomalla positiivisuutta, saamalla ihmisiä näkemään tätä maailma eri silmin, positiivisemmin. Kannattako se? Kannattako olla epäitsekäs kun vastaan aina tulee seinä ja paskat niskaan. Tuntu ettei kukaan osa edes kunnioitta tätä. Miksi vaivautua kun ei kukaan näytä ees tarvitsevan sitä ja itse vaan kulut loppuun. Et kuitenkaan kelpaa vaikka kuinka haluatkin...

Kyll se ihmisen mieli sitten hassu... Vietin eilen kesän parhaimmat pari tuntia. Olin kokonainen hetkeksi taas, oli hyvä olla. Tunsin olevani onnellinen. Pienistä asioista on tämä kaikki kiini, pienistä!

jos kuvetellaan että eräs henkilö rakastuu toiseen tietäen ja hyväksyen sen kaikki pimeät puolet, iloitse kun saa siltä huomiota. Mutta toista ahdistaa, se ei pysty olee yhdess ja keksii tekosyitä pysyä kaukana, sanomatta suoraan ettei ole kiinnostunut. Onko kysessä rakkaus vai toisen mielikuvitus, se että rakenetaan joku "täydellinen " ihminen, eikä katsotaan totuutta silmiin...? Ku tekee ihmisestä paremman mitä se oikeesti on. Hakka päätään ja toivoo, muttei saa vastakaikkua....

Tyttäreni Olga, 4,5v:

- isi, mummo sanoi että järvenrannalle voi mennä sun tai aikuisten kanssa...

Sitä halua niin kovasti jakaa pienet, upeat hetket läheisen kanssa. Kaunis auringonlasku, rauhoittava kokon raksutus ja sen liekit pimeydessä. Hiljäinen metsä ja yöperhosten varjot. Kuikan huudot jossain lähistöllä. Ja aaltojen äänet laituria vastaan. Sitä niin halua jakaa toisen kanssa, nauttia yhdessä! Myös pahat, ikävät hetket saavat kaipamaan toista. Halua lievittää kipua ja paha oloaan ja saada turvaa. Käpertyä syliin ja tuntea hengityksen... Sitä niin kovasti halua!
Mutta kaikkea ei saa... joitakin se ahdistaa, ja toisia ahdistaa kun ei sitä saa... vittu tätä elämää..