IRC-Galleria

DaanaSvan

DaanaSvan

★ Dolls Don't Eat ★

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Maanantai 31.03.2008 04:24

Oletko koskaan näyttänyt keskisormea tietokoneelle kun olet ollut vihainen tai muuten vaan?
- Monesti. Kertaakaan en ole lyönyt, mistä olen hyvin ylpeä.

Mitä tekisit jos näkisit nyt tietokoneen ruudulla kävelevän älyttömän suuren hämähäkin?
- Nappaisin kiinni. En kyllä paljain käsin.

Jos toinen sukka menee rikki, säästätkö toisen?
- Säästän molemmat.

Olet juuri lähdössä ovesta ulos, mutta alkaa sataa kaatamalla?
- Kiroan. Mutta en koskaan lähde ulos ilman hyvää syytä eli en jää sisälle. Enkä käytä sateenvarjoakaan.

Kuka huushollissasi vaihtaa uuden lampun palaneen tilalle?
- Mää. Tai no, viimeksi piti pyytää haalarisetiä avuksi kun en saanut kattolamppua toimimaan.

Mitä sinulle tulee mieleen luvusta 123?
- Laulu jonka "keksin" pienenä. "Yksi kaksi kolme, neljä viisi kuus. Oksallansa istuu" jne. Kaikki paitsi numerot oli siis ihan oikeasta lastenlaulusta. Sävel saattoi olla vähän eri.

Oletko ikinä kirjoittanut novellia?
- Olen.

Minkä pituinen olit kun synnyit?
- En muista. Taitaa lukea kummilusikassa, mutta sehän on Salossa.

Onko sinulla pikkusiskoa tai oletko itse pikkusisko?
- Nej.

Voitko olla raskaana?
- Voin.

Serranon perhe vai salkkarit?
- Salkkarit!

Oletko koskaan käynyt/ajatellut käyväsi Venäjällä?
- Olishan siellä kiva käydä.

Tiesitkö että Tove Jansson oli lesbo?
- Tiesin.

Löytyykö pakastimestanne tällä hetkellä jäätelöä?
- No sen verran monen ihmisen jakama pakastin että voi olla, mutta ei ainakaan mun jäätelöä.

Oletko prätkäilijä?
- Nej.

Millainen nimi Henrietta on mielestäsi?
- Epäsuomalainen.

Luetko paljon sanomalehtiä?
- En täällä.

Sinut löydetään itkemästä ojanpenkalta. Mikä on mahdollisin syy?
- Känni.

Ratkotko usein ristikoita?
- En.

Miksi ansaitset onnen?
- No ku kaikki ansaitsee.

Oletko koskaan pettänyt?
- Not really.

Kenelle ostit viimeksi lahjan?
- Thomasille. Tai siis ostin tyhjän pikku albumin josta tein sille kirjan ja lisäksi ison pussin vaaleanpunaisia karkkeja.

Mitä sait takasin?
- Kiitokset ja haleja ja pusuja ja mielipiteen että paras kirja jonka hän on lukenut =D
("No ku et oo muuta lukenutkaan" "Oonpas! Harry Potter 2:n...")

Oletko hyvä matematiikassa?
- En.

Mitä posteljooni toi viimeksi?
- Enpä muista.

Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- 2.

Kirjoittaisitko hiekkarannalla nimesi hiekkaan?
- Juu.

Mitä löytyy kotisi takaovelta?
- Takaovelta??

Pesetkö hampaasi?
- Juu.

Onko suunnitelmia perjantai-illalle?
- Siihen on vielä pitkä aika. Ei.

Käytätkö kylpypyyhettä useammin kuin kerran ennen kuin se joutaa pyykkiin?
- Tietty. En tajua tota kerran käyttämistä! Thomas tuntuu tekevän niin.

Kuvaile avaimenperääsi.
- Mitä niistä? No ainakin ketju on eläinkaupasta.

Nukutko makuuhuoneen ovi kiinni vai auki?
- Kiinni. No tällä hetkellä ei ole erillistä makuuhuonettakaan.

Onko kyntesi lakattu tällä hetkellä? Jos on, niin millä värillä?
- Just tänään lakkasin. Haalean vaaleanpunainen.

Onko hiuksesi tällä hetkellä värjätyt?
- Ainahan ne.

Minkälaiset hiukset sinulla on?
- Takkuiset ja huonokuntoiset, pitäisi leikata liioittelematta puolet pois että ne olisivat edes jonkinlaisessa kunnossa.

Kuka leikkasi viimeksi sinun hiuksesi?
- Äippä.

Osaatko mielestäsi laulaa?
- Joo en todellakaan.

Minkälainen on lempimukisi?
- Kutsun sitä potaksi. Tai siis niitä, mulla on kaksi samanlaista. Isoja ja valkoisia.

Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
- Jotain PMMP:tä se oli.

Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt?
- Varmaan kahvia että jaksaisin ruveta tekemään noita v***n koulutehtäviä.

Onko sulla oma telkkari?
- Ei. Mutta huoneessani on telkkari ^^

Millaisesta musiikista tykkäät?
- Suomalaisesta. Ei tarkoita pelkästään suomeksi laulettua.

Näkeekö vaatteistasi tai muusta sen millaista musiikkia kuuntelet?
- Juu.

Minne maahan haluaisit matkustaa?
- Suomeen.

Kuinka kauan sinulla on ollut nykyinen tyylisi?
- About nelisen vuotta.

Mistä keksit nickisi?
- Sonatan kappaleesta Letter to Dana keksin henkilön Dana Svan yhteen novelliin, sitten taisin kirjoittaa toisen "novellin" jossa oli sekä Dana että Daana Svan ja sitten vasta nettiin. En kyllä ole ihan varma menikö tossa järjestyksessä.

Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
- Demittää vielä hetken ennen kuin aloitan koulutehtäviä.

oletko vihannut ketään?
- Juu.

Mitä teit tänään?
- Nousin viideltä iltapäivällä, aloitin siivoamista ja tiskasin.

Onko sinulla tylsää?
- No ei ainakaan tekemisen puutetta!

Mitä meinaat tehdä ensi lauantaina?
- Siihen on vielä melkein viikko. Mutta mieluiten tietty joisin Thomasin kanssa.

Oletko töissä?
- En.

Haluaisitko asua yksin?
- Asun.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.03.2008 00:33

(/) jos näät jollain karkkia, menet pyytämään sitä häneltä
(x) puhut usein ruoasta
(x) pidät syömisestä
( ) katsot ruokaan liittyvät mainokset tarkemmin
(x) käytät suurimman osan rahoistasi herkkuihin
(x) haluat joululahjaksi suklaata/muuta karkkia
(/) syöt tällä hetkellä jotain
( ) katsot usein ruokaohjelmia tv:stä
(x) viihdyt kaupan karkkiosastolla yleensä yli 5min
(x) kun näet läskin, tunnet olevasi hänen hengenheimolaisensa
( ) hese/mäkkäri on paras paikka
(x) arnoldsin donitsit ovat hyviä
(x) piirrät/kirjoitat usein jotain ruokaan liittyvää
(x) matkit usein läskiä
( ) sinusta laihat ihmiset ovat sairaita
(x) liikunta on perseestä
( ) sinulla on melkein aina lämmin
( ) ajattelet tällä hetkellä ruokaa
(x) ruokailu on koulupäivän paras hetki
(x) hedelmäkarkit ovat hyviä
( ) lisäät kahviisi ainakin 5 lusikallista sokeria
(x) pidät kotitaloudesta koulussa (sitä ei koskaan ollut mutta kaipasin)
(x) tunnet olosi ahtaaksi busseissa
(x) olet leppoisa ihminen
(x) saat itsellesi 4 kaksoisleukaa
( ) jos et keksi puheenaihetta, aloitat yleensä ruoasta
(x) pidät loikoilusta
( ) maailman läskein mies on idolisi


18/28

[Ei aihetta]Perjantai 28.03.2008 21:04

SNOBI:
[x] oon ainut lapsi perheessäni
[ ] en oo koskaan ollut töissä sitten TET:tin
[x] saan kyydin aina kouluun, kotiin, harrastuksiin etc.
[/] mulla on oma vessa ja vaatekaappi
[/] asun omakotitalossa (no, asuin Hesassa)
[ ] ja meillä on järvimaisema
[ ] vanhempien luotolla
[/] en maksa mitään itse, edes jos ostan äidille syntymäpäivä lahjan (pienempänä)
[ ] mulla on tietty kaveri porukka
[ ] jonka oon tuntenut jo ekaluokasta
[ ] Dieselin farkkuja on enemmän kuin kahdet
[ ] aina jos shoppaan, tulee ostettua ainakin parin sadan edestä
[ ] JC, Carlings, Gallery, Spiritstore, CTRL etc.
[x] Mango, Lacoste, Mötivi, Marimekko etc.
[ ] AITO Burberry
[ ] Luis Vuittonin tai jonkun muun topfashion-brändin laukku
[ ] saan kaiken minkä haluan
[ ] soitan/olen soittanut viulua
[ ] juon aina viinejä tai niitä parempia viinoja..
[ ] jokaisella pitäisi olla oma stylisti
4½

PISSIS/FRUIDU:
[/] juon vain siideriä, kaikki muu on pahaa
[x] oon ryyppäämässä joka viikonloppu
[ ] blondaan hiuksiani
[/] mulla on sivujakaus ja pitkät hiukset
[/] shoppailen H&M, Vero Moda, Zara, Ginatricot, Vila etc.
[ ] ostan vaatteet aina uusina
[ ] koulu on perseestä
[ ] jokatoinen sana on kirosana
[ ] käytän montaa eri meikkivoidetta ja saatan joskus laittaa ehkä hiukan liikaa aurinkopuuteria
[ ] minulla on pitkät silmäripset
[ ] valkoista kajaalia silmäkulmaan
[ ] käytän adidaksen tuulihousujen kanssa niittivyötä
[ ] kaikki muijat on "huoria" , "lutkia" , "horoja" , "biatchei" tai "lehmiä"
[ ] kun poseeraan kuvassa, suu menee sexymutruun
[/] halailen ystäviäni
[ ] kuuntelen suomalaista räppiä
[ ] poltan mallun punasta
[x] mulla on napakoru, kielikoru tai nenäkoru
[ ] otettu tietty ilman porukoiden lupaa
[ ] hengaan kauppakeskuksissa
4

TEINI:
[ ] vaatekaapistani löytyy pelkästään H&M:än vaatteita
[x] ei mua kiinnosta käyttääkö ne lapsityövoimaa, kunhan saan uusia vaatteita halvalla
[x] tai kyllä kiinnostaa, mutta yritän olla ajattelematta sitä....
[ ] kuuntelen NRJ:tä
[ ] mulla on H&M nahkatakki
[x] käytän korkosaappaita
[/] meikkaan koulussa välitunneillakin
[ ] oon katkera, etten oo 18
[ ] haluisin olla malli
[ ] oon malli, kävin mallikurssin, mutten saa töitä
[x] käytän Marimekko-laukkua repun sijasta
[x] mulla on suun aluella lävistys
[/] koska jollakin toisella oli ja se oli musta aika cool
[x] RUOKAA EI ASEITA
[x] uskon kaiken mitä koulussa oppii
[ ] Sinkkuelämää on paras sarja ikinä
[/] Käyn Mäkkärissä usein
[/] koska se on halpa
[ ] enkä syö mun Mäkki-aterioita koskaan loppuun
[/] porukat on assholeja
9½


GOOTTI:
[x] käytän pääasiassa mustia vaatteita
[ ] vaatekaapistani löytyy korsetteja useampikin kappale
[/] kuuntelen sellaisia bändejä mitä radiossa ei kuulu
[ ] darkwave, goth industrial, gothic, metal, symphonic, medieval etc.
[x] Morticias, Cypershop, Black Star, Backstreet ja RockGootti
[ ] tilaan netistä myös vaatteita
[x] minua on sanottu saatananpalvojaksi
[/] meikkaan naamani valkoiseksi
[x] eyelineria kuluu
[ ] oon ajanut kulmakarvani pois
[ ] minulla on/ollut sivukalju
[ ] käytän kuiturastoja
[ ] minulle on diagnosoitu masennus
[/] Tim Burtonin elokuvat ovat ihania, etenkin Nightmare Before Christmas
[/] ankh-risti löytyy ainakin jostain vaatteestani (eiks kaulakorua lasketa?)
[/] olen masokisti
[x] pidän paljon erikoisista sukkahousuista, stay-upeista ja sukkanauhoista
[x] en käytä housuja, varsinkaan farkkuja
[x] ennakkoluuloiset pelkäävät minua
9½

HEVARI:
[x] Children Of Bodom, Stratovarious, Arch Enemy, Metallica, Iron Maiden, Sonata etc.
[x] \,,/
[x] omistan pitkän mustan nahkatakin
[ ] mulla on New Rockit
[/] öriseminen on asiallista
[ ] hiukseni ovat mustat
[ ] en käy suihkussa kuin vaan pari kertaa viikossa
[x] hiukseni yltävät puoleen selkään saakka
[ ] soitan rumpuja/kitaraa
[ ] en usko jumalaan
[x] pentagrammi löytyy ainakin yhdestä vaatteesta (kaulakorut lasketaan!!!)
[/] omistan paljon niittirannekkeita
[/] housuistani roikkuu ketjuja enemmän kuin laki sallii (ks. ed. en käytä housuja)
[ ] käytän maastohousuja
[x] käytän paljon bändipaitoja
[x] musta on lempivärini
[/] rottani on ystäväni
[ ] kalja on ainoa oikea alkoholi
[x] Tuska-festareilla on pakko käydä
[x] mulla on tatuointi
11

INDIE:
[x] haluan olla erilainen
[ ] Muse, Scandinavian Music Group, Regina Spektor, Yeah Yeah Yeahs etc.
[/] laukkuni on kirppikseltä
[ ] pidän kasetteja/LP:tä kaulassa
[x] ostan vaatteeni kirpparilta
[ ] mutta en ole koskaan itse myynyt niissä mitään
[x] UFF!
[/] rakastan Amelieta
[ ] lempivärini on vihreä
[x] oon herkkä ja hiljainen
[x] pidän runoista ja kirjoista
[x] olen rakkausrunot.netissä
[x] oon livejournalissa
[x] haaveilen paljon ihastuksestani
[x] mutten uskalla tehdä asian eteen mitään
[/] mulla on paljon taidekuvia galtsussa
[x] vähättelen aina itseäni, jotta muut sanoisivat nätisti
[x] mulla on tyttömäinen tyyli
[ ] haluaisin päästä Hellooksiin (olin jo!)
[/] mulla on yksi todella läheinen bestis
13!

PUNKKARI:
[ ] mulla on/ollut keesi
[/] hiukseni on värjätty jollakin räikeällä värillä
[/] tiedän sanan Punk oikean merkityksen
[ ] Pelle Miljoona, Maho Neitsyt, Kohu 63, Terveetkädet, Kaaos, Riistetyt, Rattus etc. vanha punk
[ ] HC on parempaa
[ ] tiedän kuka keksi pogoomisen
[/] tiedän mihin ja milloin Sid Vicious kuoli
[x] tiedän kuka Nancy Spungen oli
[ ] Ramones, Sex Pistols, The Clash, The Velvet Underground, UK Subs, Misfits
[ ] ssshhhht! ei punkista kerrota, siitä voi tulla muotia
[ ] mulla on motarinahkis
[ ] ja siinä on niittejä
[ ] koulu jäi kesken
[ ] olen ollut Puntala-Rockissa
[x] tiedän mitä tarkoittaa sana Anarkia
[ ] muutin kotoa 16 vuotiaana tai alle
[ ] mulla ei ole asuntoa
[/] vaatteeni ovat rähjäisiä ja rikkinäisiä
[/] maiharit
[ ] panosvyö ja bondagehousut
4½

TAVIS:
[x] sanon usein "ihan sama", "päätä sää", ja "emt"
[/] mulla ei ole omia mielipiteitä
[/] kuljen massan mukana
[/] pelkään erottuvani joukosta
[ ] asun rivitalossa
[x] menen kouluun pyörällä
[ ] teen läksyt
[ ] meen koulun jälkeen aina suoraan kotiin
[ ] teen kotitöitä valittamatta niistä
[/] Salatut Elämät ja Päivien Viemää on mun lempisarjat
[x] oon keskiverto koulussa
[ ] oon seurustellu vaan yhen kerran ja sekin suhde kesti kaks viikkoa
[x] omistan Gimmelin, Pikku G:n ja Tiktakin levyjä
[ ] en ole koskaan värjännyt hiuksia
[ ] en lintsaa koulusta
[ ] en ole ikinä ollu jälki-istunnossa
[ ] en ole ikinä meikannut
[x] perhe on rakas
7


HOPPARI:
[ ] käytän XL-kokosia paitoja ja isoja housuja
[ ] ostan aina Coca-colaa
[ ] koulussakin pitää juoda cokista
[ ] Eminem, SnoopDogg, 2pac, 50cent, Akon, Jay-Z, Kelly, Nelly etc.
[ ] ihailen Rihannaa ja muita tummia laulajattaria
[ ] kuuntelen siis räppiä
[x] suomiräp on parempaa kuin ulkomainen!
[ ] ajelen pääni kaljuksi
[ ] haluaisin olla tummaihonen
[ ] L.A:han muutan isona
[ ] MTV on ainoa oikea tv-kanava
[ ] lempisarjani ovat Pimp My Ride ja Jackass
[ ] räppään itsekkin
[ ] käytän räppärien käsimerkkejä ja/tai puhun "räppärikieltä"
[x] omistan yli 40 cd-levyä
[ ] käytän pitkäketjuisia koruja joissa suuret riipukset ja riipuksissa on transseja
[ ] heilutan käsiäni kun puhun
[ ] käytän skeittikenkiä
[ ] käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten "What´s up my brother?"
[x] pidän itteeni muuten vaan coolina tyyppinä
3

HIPPI:
[ ] mulla on/oli _oikeat_ rastat
[ ] mulla on hamppukassi (ai mikä?)
[ ] kaulassa roikkuu hampunlehti
[x] turkistarhaus on väärin!
[ ] olen vegaani
[x] venytän korvareikiäni
[ ] kuuntelen Reggaeta
[ ] Bob Marley ja Jimi Hendrix on mun idoleita
[ ] omistan batiikki-värjättyjä vaatteita (ai mitä?)
[x] haluaisin pelastaa eläimet
[ ] ruokani ovat roskiksesta, eli dyykkaan
[ ] samoin vaatteeni
[ ] protestoin kaikkea mikä minusta on väärin
[/] olen positiivinen
[x] pidän porukassa ringissä istumisesta ja kitaransoitosta siinä samalla
[/] omistan peace-korun
[ ] olen osallistunut kadunvaltaukseen
[ ] tai mielenosoitukseen
[ ] asun/olen asunut kommuunissa
5

EMO:
[ ] käyn/olen käynyt miiteissä
[x] tiedän mistä sanasta lyhenne Emo tulee, ja tiedän mitä se tarkoittaa
[ ] olen alipainoinen
[ ] mustat pillifarkut
[x] ja converset/muut tennarit
[/] lisäksi paljon pääkalloja
[ ] minulla on mustat hiukset
[ ] ja ne tulevat silmieni päälle
[ ] leikkaan itse hiukseni
[x] käytän paljon mustaa kajaalia
[x] itken usein
[/] olen pessimistinen
[x] olen hyvin herkkätunteinen
[x] olen halunnut tappaa itseni
[ ] My Chemical Romance, 30 seconds to Mars, Placebo, The All-American Reject, The Used...
[ ] Papa Roach, Panic! at the Disco, Simple Plan, Blink 182, Fall Out Boy, Good Charlotte etc.
[x] kirjoitan surullisia runoja ja päiväkirjaa, kirjotan myös biisinsanoituksia
[ ] soitan kitaraa
[x] olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä
9

ROKKARI:
[x] omistan enemmän kuin kaksi bändipaitaa
[x] omistan niittivyön
[x] laukkuni roikkuu polvissa tai alemmalla
[/] Guns N' Roses, AC/DC, Green Day, Bon Jovi, Joan Jett, Kiss, Alice Cooper
[/] Hanoi Rocks, Smack, The Ark, The Darkness, Jann Wilde & Rose Avenue, Negative, Lovex etc.
[ ] tiedän ketä on Tré Cool
[ ] takutan hiukset
[x] minulla on lävistys jossain muualla kuin kasvoissa (norm. korvareikää ei lasketa)
[ ] pidän huiveja jalassa/käsissä
[ ] omistan palestiinahuivin
[x] keikoilla katson vaan bändiä, enkä liiku
[ ] gebardikuvio on mieleen
[ ] leikkasin itse/olen leikannut housuuni reiän
[x] ja lävistin itse korvani
[ ] minulla on cowboy-bootsit
[x] olen nähnyt lempibändini livenä
[x] AION ottaa tatuoinnin
[ ] käytän paljon erilaisia vahvoja luomivärejä
[x] käsissäni on aina jotain koruista verkkohanskoihin
10


ERNU:
[ ] Dir en Grey, D'espa, Gackt, X Japan, Malice Mizer, Schwartz Stein, Moi Dix Mois
[ ] An Cafe, Alice nine, 12012, Ayabie, Miyavi, Kana, Gazette, Ellegarden, Luna Sea
[/] katon animea
[ ] hentaitapas!!
[ ] Naruto on PARAS!
[/] luen mangaa
[ ] piirrän isosilmäsiä tyttöjä eli MANGAA!!
[ ] käytän tyllihameita
[x] tykkään mustavalkoisesta raitakuviosta
[ ] muutan isona Japaniin!
[x] olen nähnyt jonkun JPN-bändin livenä
[ ] minulla on galleriassa kuva jossa näytän peace-merkkiä
[x] minulla on huulilävistys
[x] japanilaiset on kauniimpia kuin länsimaalaiset
[ ] hengaan Helsingissä Kampissa
[x] ^_____________^-hymiöt on hienompia kuin :>
[ ] pimppaan kynsiäni, iPodia ja puhelinta
[ ] olen opiskellut japania
[ ] kuuntelen Tokio Hotelia
[ ] koska sen nimessä on Tokio
6

NÖRTTI
[x] olen aina kotona
[ ] äiti tykkää musta
[ ] suutun jos saan kokeesta ysin
[x] keskiarvoni on yli 8.6
[ ] keskiarvoni on yli 9
[ ] matematiikan numeroni on 10
[ ] minulla on akne
[ ] en osta itse vaatteita
[ ] tai ne ovat isosisarusteni vanhoja
[ ] tai ne on supermarketista....
[ ] minulla ei ole lempibändiä
[ ] pelaan wowia
[ ] pelaan paljon tietokoneella
[ ] irkkaan
[ ] omistan psp:n
[ ] omistan jo ps3:sen
[ ] wii!npäs
[ ] osaan koodata HTML:llää, CSS;sää, PHP;ta etc.
[ ] aion isona insinööriksi
[x] haluan olla paras
3

Luulin olevani teinigootti, mutta olinkin indie - apua, oonko saanu tartunnan Thomasilta??

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 20:12



1. Milloin viimeksi suutelit?
On siitä jo muutama minuutti.

2. Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois ?
No en oikeastaan nukkunut. Mutta lasketaan silti, äsken.

3. Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin tärkeää ?
Äiti ja isä kieltää aina juomasta =(

4. Milloin viimeksi ryyppäsit itsesi konttauskuntoon ?
En konttaa. Mutta tota, pari viikkoa sitten olin lilla sparven.

5. Milloin viimeksi harrastit jumalaista seksiä ?
Kysy jumalalta.

6. Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi ?
En silmiä, mutta meikit kyllä. On siitä jokunen viikko.

7. Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä ?
En muista.

8. Milloin viimeksi mokasit niin että olit kuolla häpeästä ?
On siitä jokunen viikko kai.

9. Milloin viimeksi matkustit kauas ?
Jos Suomi on kaukana, niin joululomalla.

10. Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle ?
Tänään klo 11 paikkeilla.

11. Milloin viimeksi sait puhelun tärkeältä ihmiseltä ?
En muista, olisko ollu viime viikolla tai sitä edellisellä.

12. Milloin viimeksi teit todellisia tyhmyyksiä ?
En, ihme kyllä, muista.

13. Milloin viimeksi olit iloinen/onnellinen ?
Nyt olen ihan.

14. Milloin viimeksi sait hellyyttä kylliksesi ?
Äsken, tai no mähän en saa koskaan kyllikseni.

15. Milloin viimeksi söit lunta tai jääpuikkoja ?
En, ihme kyllä, muista. Viime talvena ehkä, tai sit ennen joulua.

16. Milloin viimeksi sait maata järisyttävän orgasmin ?
Kai sä nyt sen maanjäristyksen muistat?

17. Milloin viimeksi teeskentelit jotain mitä et ole ?
Tänään taisin antaa itestäni sosiaalisen kuvan.

18. Milloin viimeksi juoksit itsesi läkähdyksiin ?
Eipä tuu mieleen.

19. Milloin viimeksi nukuit kellon ympäri ?
No tossa viikonloppuna pariin otteeseen ainakin suunnilleen.

20. Milloin viimeksi haukuit jonkun pystyyn ?
En ny muista.

21. Milloin viimeksi särjit sydämesi kunnolla ?
En varmaan koskaan ihan kunnolla. Onneksi. Tai sit siitä on jokunen vuosi.

22. Milloin viimeksi olit kateellinen jollekin ?
Viimeksi? No tota, ehkä hetki sitten Thomasille kun sillä on niin paksut hiukset ja helppo harjata, vai olikohan sen jälkeen kun olin kateellinen sille siitä että se lähtee Japaniin. Ja sitä ennen siitä että sillä on niin paljon rahaa ja... kateellista sorttia, kuka mitä häh?

23. Milloin viimeksi oksensit ?
Hyi. Annan korridorissa syksyllä....

24. Milloin viimeksi olit sairaana ?
Kesällä oli jotain flunssaa joka meni kokonaan ohi vasta syksyn puolivälissä.

25. Milloin viimeksi kaduit tekemisiäsi ?
En harrasta. Tai ehkä jotain tyhmää galleriakommenttia.

26. Milloin viimeksi olit todella ylpeä itsestäsi ?
Tänään, kun menin ihan tuntemattomaan korridoriin (jonne muutan) ja juttelin ihmisten kanssa.

27. Milloin viimeksi toivoit että sinulla olisi kolme toivomusta ?
Varmaan ennen kuin opin laskemaan kolmea pidemmälle?

28. Milloin viimeksi ikävöit äitiä ?
En oikeastaan harrasta.

29. Milloin viimeksi konttasit ?
En oikeastaan harrasta.

30. Milloin viimeksi pidit itsestäsi sellaisena kuin olet ?
Ainahan mä.

31. Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä ?
Viime viikolla.

32. Milloin viimeksi söit jonkun kanssa ulkona ?
On siitä pari viikkoa. Vai lasketaanko se kun söin aamupalaa koululla ja tehtiin ryhmätyötä samalla?

33. Milloin näit viimeksi tähtitaivaan ?
Sunnuntai-iltana.

34. Milloin olit viimeksi kuutamokävelyllä ?
Minähän en kävele minnekään mistä ei saa karkkia tai siideriä!

35. Milloin viimeksi satutit jotakuta ?
Purin... hetki sitten.

36. Milloin viimeksi valehtelit ?
En oikeastaan harrasta. Tai sitten juuri nyt?

37. Milloin viimeksi näit punaista ?
Aina kun katon peiliin. Sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti.

38. Milloin viimeksi halveksit jotakuta ?
Demissä... eilen siis.

39. Milloin viimeksi halusit olla joku muu ?
En oikeastaan harrasta.

40. Milloin viimeksi lauloit ?
Eilen.

41. Milloin viimeksi olit yksinäinen ?
Eilen.

42. Milloin viimeksi olit reppuselässä ?
En muista.

43. Milloin viimeksi sait halveksivia katseita osaksesi
Aina... tai sit oon vainoharhainen?

44. Milloin viimeksi ystävä käänsi sinulle selkänsä ?
En muista =)

45. Milloin viimeksi ihailit itseäsi peilistä ?
Tänään, vissinki aamulla kun puin hameen päälleni.

46. Milloin viimeksi kyttäsit jotakin ?
Jos en galleriakyttäisi koko ajan, mistä olisin tämänkin kyselyn napannut?

46. Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut ?
Eipä tuu mieleen.

47. Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin ?
En muista.

48. Milloin viimeksi sinulla oli huono omatunto ?
Tänään ehkä.

49. Milloin viimeksi halusit toisen omaa ?
Kaikki mulle heti nyt! Aina.

50. Milloin viimeksi kuljit omaa polkuasi ?
Voi kuule, koko ajan.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.03.2008 18:44

Pissishuone:
[ ] Seinä/seinät pinkit
[ ] Meikkipöytä
[ ] Sängyn päällä karvaisia tyynyjä
[x] Värikkäät pussilakanat
[ ] Pörrömatto
[x] Meikkejä jossain näkyvällä paikalla
Total; 2

Goottihuone:
[ ] seinä/seinät mustat
[/] normaalia kapeampi sänky
[ ] mustat verhot
[ ] pimeä ja synkkä huone
[x] kynttilöitä huoneessa
[x] paljon koriste-esineitä
Total; 2,5

Nörttihuone:
[x] tietokone huoneessa
[x] kirjoja paljon
[ ] suuri hylly
[ ] seinällä lukujärjestys, tauluja, ym
[ ] koulukirjat ovat aina pöydän päällä siististi.
[ ] tulostin, skanneri, ym. tietokoneen vieressä.
Total; 2

Lapsellinen huone:
[x] Paljon turhaa krääsää
[ ] Parvi- tai kerrossänky
[x] Verhot, joissa enemmän kuin yhtä väriä
[x] vanhoja synttärikortteja seinällä / esillä
[x] tyynyn ja peiton alla tavaroita
[/] tapetit
Total; 4½

Aikuismainen huone
[x] taiteellisia koriste-esineitä esillä
[ ] Yleensä huone siisti
[ ] parisänky
[ ] Yksiväriset verhot
[ ] Vaatteita ei loju koskaan huoneessa, vaan ovat aina pesussa tai vaatehuoneessa/komerossa
[x] parkettilattia
Total; 2

Tavishuone
[ ] valkoiset seinät
[x] telkkari huoneessa
[x] normaalin kokoinen sänky
[x] Julisteita seinillä
[x] koulupöytä, jossa vetolaatikoita
[x] herätyskello
Total; 5



Tavis. Mut mäpäs muutan pois täältä vapun jälkeen, katotaan sitten uudestaan =P

Paljastuin siis "Valokuvaajaksi". Jee!Sunnuntai 23.03.2008 18:11

TEINIPISSIS
[x] siiderii joka viikonloppu
[ ] sit sammutaan
[ ] kaikki on paskaa
[ ] tapan itteni
[ ] pinkki ja vaaleenpunanen
[ ] stringit korvis
TOTAL: 1

VALOKUVAAJA
[ ] omistan puolijärkkärin/järkkärin
[x] kuvailen muutaki ku itteeni, maisemat jne.
[ ] haluan joskus tienata leipäni kuvaamisella
[ ] olen kiinnostunut aiheesta
[ ] luen usein valo-ja digikuvausfoorumeita
[x] tietokoneeltani löytyy satoja kuvia
TOTAL: 2

"VALOKUVAAJA"
[ ] kuvaan pelkästään itteeni
[ ] iskä ostaa Nikonin
[x] vaik en osaakaan kuvata sillä
[x] kamera on aina ihan paskana
[x] ja näyttö täynnä sormenjälkiä
[x] mikä vitun objektiivi?
TOTAL: 4

HIMOURHEILIJA
[ ] liikunnannumeroni oli todistuksessa 9 tai enemmän
[ ] käyn lenkillä usein
[ ] omistan verryttelypuvun
[x] pyöräilen tai kävelen aina jokapaikkaan
[ ] harrastan jotain liikunnallista
[ ] syön karkkia vaan kerran viikossa/harvemmin
TOTAL: 1

NÖRTTI
[ ] omistan rillit
[ ] käytän niitä aina
[ ] hiukseni ovat tälläkin hetkellä rasvaiset ja likaiset
[x] vietän paljon aikaa tietokoneen ääressä
[x] perhe/kaverit on huolestuneita siitä
[/] paitsi ettei mul oo mitään kavereita
TOTAL: 2½

MIELIPUOLI
[x] perhe/ystävät ovat huolestuneita mielenterveydestäni
[ ] osastolta tullaan ja takas mennään
[ ] eli olen siis ollut osastolla
[x] minulla on täysin päättömiä ideoita
[/] niin päättömiä että pelkään toisinaan itseäni
[ ] pelkään varjoani
TOTAL: 2½

HULLU TIEDEMIES
[ ] olen kiinnostunut tieteestä
[ ] minulla on silmälasit
[x] ja hiukset aina päin vittua
[ ] toivoisin jonkun keksivän aikakoneen
[ ] olen valmis olemaan päivät pitkät laboratoriossa
[x] luulen tietäväni vastauksen kaikkeen
TOTAL: 2

MALLI
[/] olen mielestäni kaunis
[ ] olen laiha
[/] ja pitkä
[ ] haaveilen mallin urasta
[ ] tyra banks on idolini
TOTAL: 1

MAALAISJUNTTI
[ ] en ole koskaan matkustanut junalla, metrolla tai ratikalla
[ ] enkä oo ikinä käynyt helsingissä
[x] tykkään eläimistä
[ ] asun omakotitalossa
[/] ja täysin korvessa
[/] käytän usein kumisaappaita ja oon ruma
TOTAL: 2

ANGSTINEN GOOTTITEINI
[x] hevi on parasta
[ ] viiltelen
[ ] koska mua sattuu ja se auttaa
[/] viiltely ja him
[ ] him on elämä
[ ] ville valo pane mua
TOTAL: 1½

GALLERIAMESETTÄJÄ
[x] käyn galtsus joka päivä
[ ] ei nimi IRC-Galleriaa pahenna, eli sitä saa kutsuu irkiks
[ ] meses yli 50 osoitetta (edelleenki se 45)
[ ] galleriassa oon vaihtanu nickiäni yli 10 kertaa
[ ] enkä vieläkään ole tyytyväinen
[x] galleria ja mese on elämä
TOTAL: 2

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.03.2008 15:44

Crazy Factory Jewelry

New order status / Neuer Bestellstatus / Nouveau statut d'ordre: Shipped


We sent your order today, the shipping time from Thailand will be about 7-10 days.

Wir haben Ihre Bestellung heute versendet, die Versandzeit von Thailand beträgt ca. 7-10 Tage.

Nous avons expédié votre commande aujourd'hui. Le temps d'expédition de Thaïlande sera environ 7-10 jours.


*hyppii kattoon*

[Ei aihetta]Tiistai 18.03.2008 18:18

ULKONÄKÖ
[x] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[x] Vihaan nenääni
[x] Minulla on siniset silmät
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[x] Minulla on useita korvalävistyksiä
[x] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[ ] Minulla on pitkät etuhiukset
[x] Minulla on leveät hartiat
[/] Minulla on paljon arpia käsissä
[/] Muiden mielestä olen söpö
[ ] Oikea hiusvärini on blondi.

LUONNE
[x] Olen ailahtelevainen
[ ] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Olen hyvin masentunut juuri nyt koskaan en näytä sitä
[/] Olisin mielelläni yksin jos minulla ei olisi tiettyjä ystäviä joitten kanssa haluan olla
[/] Vihaan ulkonäköäni
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[,] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[ ] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[x] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[ ] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Kadehdin laihoja ihmisiä
[/] Olen sadistinen
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

VIHANKOHTEET
[ ] Wannabe-ihmiset
[ ] Pissikset
[/] Turkismummot
[/] Liian pirteät olen-heti-aamulla-ihan-iloinen tyypit
[/] Urputtavat opettajat
[/] "Liha kuuluu ihmisen ruokavalioon, jos et syö, eläin kuoli turhaan"-sanomaansa tolkuttavat
[x] Aamuherätykset

HENGENASIAT
[ ] Olen okkultisti, tai ainakin pidän okkultismista ja olen kokeillut
[x] Uskon enkeleihin
[/] Uskon haamuihin/aaveisiin/henkiin ym.
[ ] Uskon Jumalaan mutta dissaan Jeesusta
[ ] Olen huutanut taivasta kohti vihaani ja kysynyt: "Miksi juuri minä?!"

AARTEET (TAVARAT):
[x] Mp3-soitin
[ ] PlayStation
[/] Katana/ joku tyylitelty teräsase
[x] Dvd-elokuvat
[x] Keikkalippu jonkun hyvän artistin keikalta
[ ] Piirtopöytä
[ ] Haulikko

PERHE/SUKU
[ ] Minulla on ainakin viisi lemmikkiä
[ ] Perheessäni on lemmikkien lisäksi äiti, isä ja isoveli
[/] Jotkut lemmikeistäni on vähän erikoisempi kuin yleensä, kotilo, lisko, käärme tms (olihan noita)
[x] Isä hemmottelee minua
[ ] En siedä pikkuveljeäni
[ ] Minulta on kuollut liian paljon läheisiä ihmisiä
[ ] Sukuni molemmin puolin (äiti & isä) ovat vähän oudot
[ ] Jotkut sukulaiseni asuvat ulkomailla ja näen heitä harvoin

KOULU
[ ] En pidä kouluruoasta
[ ] En pidä suurimmasta osasta opettajia
[/] Heikoin kouluaineeni on matematiikka ja vihaan koko ainetta
[ ] Vihaan kotitaloutta
[/] Lempiaineeni on joku näistä: kuvis, musiikki, äidinkieli
[x] Olen hyvä englannissa
[x] Teen harvoin läksyt
[ ] En koskaan ole ollut jälki-istunnossa
[ ] En pidä koulusta enkä jaksaisi mennä sinne

IHANAT
[x] Olen itkenyt sateessa
[x] Olen käynyt lempibändini keikalla

RAKKAUS
[x] Olen tehnyt jotakin kyseenalaista, ja jos paljastaisin sen, en luule että kaikki uskoisivat
[x] Olen tällä hetkellä korviani myöten ihastunut
[ ] Piilottelen usein ihastumistani
[ ] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[ ] Minulla on ollut ainakin yksi naurettavan lyhyt suhde
[ ] Olen toistaiseksi sinkku
[x] Mielipide: kaikki rakkaus on kaunista & ei sukupuoli vaan ihminen
[/] En ajattele ihastuksistani eroottisesti
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.03.2008 01:03

LUONNONLAPSI
[x] pelastakaa sademetsät!
[x] voin olla peseytymättä viikon
[ ] nukun usein metsässä
[ ] syön mitä vaan, kunhan sen löytää luonnosta
[x] kukat on kivoja
total: 3


MESETTÄJÄ
[x] mese on osa elämää
[ ] mulla on yli 50 meseosotetta (44!!!!!!! Jävlar!!!)
[/] oon tutustunut moniin kavereihini netin kautta
[/] oon datis
[x] mulla on mesessä yli 40 hymiöö
total: 3


CS-PELURI
[/] vitun kimmo
[ ] pilas saatana CS:sän maineen
[ ] mulla on cs koneella
[ ] ja pelaan sitä
[ ] ownaan kaikki!
total: ½


DATIS
[x] oon paljon koneella
[/] kesälomalla datasin joka päivä
[/] ja sillonkin joka ikinen yö
[/] tykkään naputtelusta
[/] mulla on web-kamera (en käytä)
total: 3


NÖRTTI
[x] oon paljon koneella
[ ] ja jos tarve vaatii, osaan myös korjata koneen
[ ] säästän viikkorahojani tietokoneen osiin tai peleihin
[/] pelaaminen on kivaa!
[ ] tiedän, mikä on HTML
total: 1½


MOZART
[x] soitan/olen soittanut jotakin soitinta
[x] joka on/oli piano
[ ] joka on/oli rummut
[ ] soitan/soitin jossakin bändissä
[x] tiedän millainen on nuottiavain
total: 3

HIKKE
[/] tulee tippa linssiin jos saan alle 9 kokeesta
[ ] tokarissa mun keskiarvo oli VÄH. 8,7 (saattoi olla noin paljon mutta en oo varma)
[/] koulussa on kivaa!
[/] oikeestaan kesälomalla on tylsää
[/] osaan aina uudet asiat koulussa heti
total: 2

ERNU
[ ] JAPANIIIIHH<3<3<3<3
[ ] MUUTETAAN JAPANIIN!
[x] SIELLÄ AURINKO PAISTAA IHANASTI...
[ ] ... KUIN KYON PERSE <3<3<3
[x] ^^ <3
total: 2

PISSIS
[x] Daaaa.
[x] juon teinisiiderii
[ ] ja poltan
[ ] koska muutki kaverit polttaa
[/] otan peilin kautta kuvia irc-galleriaan
total: 2½

HEVARI
[/] AINAKI 50 KILON EESTÄ KETJUJA HOUSUISSA (yksi, sekin takintaskussa, mut se painaa 100 kg)
[/] \,,/
[x] hevi on parasta!
[x] nahkatakit on jees
[x] omistan metallica-paidan
total: 4

HIPPI
[ ] khakinvihree, oranssi ja tämmöset on vaikuttavia värejä vaatteissani
[ ] mulla on rastat
[ ] ja ruskeet semmoset
[x] mulla on olkalaukku...
[x] ...joka useimmiten on tosi alhaalla
total: 2


ROKKARI
[x] hiukset näyttää siltä, että oon just heränny
[ ] ja lakkaa menee....
[ ] pillifarkut on jees
[x] ja fanipaidat
[x] myös tennarit kelpais
total: 3


Hevari. \,,/

[Ei aihetta]Torstai 06.03.2008 02:01

# Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?:
- En muista, ketä ajattelin. Ehkä.

# Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeiksi?
- Ehkä. Olen tainnut kertoa melkein kaikki.

# Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään?:
- No ei ole vaikeeta. Pelkkä minuun katsominen jollain tavalla hyväksyvästi riittää. Hymy nyt ainakin, jos se on siis oikea hymy eikä teennäinen tai pilkallinen.

# Onko kotonasi soittimia?:
- Juu. Suomessa.

# Keltä on 3. viesti kännykässäsi?:
- Thomasilta.

# Oletko nähnyt koskaan lehmää livenä?:
- Monesti.

# Mikä on tämän hetkinen tunnetilasi?:
- Ikävä syliin.

# Paras asia kesässä?:
- Lämpö.

# Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?:
- Tietämättään?? Hmm... Nadezhda ehkä.

# Milloin olet viimeksi juonut alkoholillista juomaa?:
- Eilen vähän.

# Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?:
- Olenko myöhässä??! En, ehdin vielä nukkua pari tuntia, ihanaa. Pissattaa mutten jaksa mennä vessaan vielä.

# Minkänimistä lehteä luit viimeksi?:
- Iltalehti??

# Kampaatko hiuksesi joka päivä?:
- En. Pitäis kyllä.

# Miten hiuksesi ovat juuri nyt?:
- Kiinni.

# Milloin viimeksi söit pitsaa?:
- Sunnuntaina <3

# Onko sinulla erityisruokavaliota?:
- Wannabe-fiskveg.... joo ei oo.

# Oletko pitkävihainen?:
- En yleensä. Riippuu tapauksesta.

# Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?:
- En.

# Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?:
- En ainakaan kovaa. Paitsi tosi hyvästä syystä.

# Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?:
- Juu.

# Oletko hiljainen vai äänekäs?:
- Hiljainen aluksi ja etenkin ruotsiksi. Päläpäläkäläkälä hyvien kavereiden yms. kanssa.

# Oletko rauhallinen ihminen?:
- Juu kai.

# Pussannut jotakuta hetken mielijohteesta?:
- Juu.

# Kauan sinun mielestäsi pitää olla yhdessä, että voi mennä kihloihin?:
- Useampi vuosi ehkä.

# Juotko kahvia?:
- Juu.

# Aiotko mennä armeijaan?:
- Hyi en.

# Mitä hyönteistä vihaat eniten?:
- Hyttysiä. Ja paarmoja.

# Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?:
- Anita Hirvosen!

# Kenen kanssa menit viimeksi leffaan?:
- Taisi olla kesällä, Petskun kanssa.

# Minkä väriset ovat huoneesi verhot?:
- Karseat. Sinapinkeltaiset, punaisia ja vihreitä raitoja. Brrr.

# Minkä väriset silmät haluaisit?:
- Violetit!!!

# Haluaisitko olla mielummin 165 cm vai 175 cm pitkä?:
- Ehkä se 165, koska Thomas taitaa olla 174.

# Osaatko paistaa lettuja?:
- Jotenkuten.

# Kenelle näytit viimeksi keskisormea?:
- Ehkä itselleni?

# Puhutko ruotsia kavereidesi kanssa?:
- Tietty. Otan henkilökohtaisena loukkauksena jos joku erehtyy puhumaan mulle englantia!
Suomalaisten kavereiden kanssa kumminkin suomea.

# Oletko messengerissä?:
- Juu.

# Ärsyttääkö joku ihminen?:
- Pojat! Vähäsen.

# Syötkö mitään?:
- En.

# Onko sinulla nälkä?:
- Ehkä vähän.

# Onko sinulla yhtään korua nyt?:
- Vain 10. Ne joita en ota pois yöksi tms.

# Mitä sanaa/sanontaa käytät liian usein?:
- "Jag kan inte"

# Mikä saa ihosi kananlihalle?:
- Kylmään veteen joutuminen?

# Monelta heräsit tänä aamuna?:
- 9 jotain, sitten 11.

# Onko kukaan kampaaja ikinä "pilannut" hiuksiasi?:
- Ei, mutta olen katunut "lyhyeksi" leikkaamista jo ensi minuuteilla.