IRC-Galleria

Tässä sitä ollaan, jälleen kaksi tuntia köyhempänä.

Sain jostain päähäni katsella Twilight: New Moonin. En tiedä mikä tähän riivasi, mutta vanha sanonta "pessimisti ei pety" ei jostain syystä ollut päällimmäisenä muistissa, kuten olisi pitänyt.

Jos kuvittelit että ensimmäisen osan glittervamppyyrit ja "lukio"-ikäiset itkemässä ja arpomassa kuin pahaisetkin 14-kesäiset emoteinit särkyneiden tunteiden perään: Toinen osa tarjoaa sitä samaa sontaa, mutta vain kaksinverroin.

Tällä kertaa sankarittaremme Bella ei enää tyydy pelkästään hiljaa paikallaan kyhjöttävään, ylisuojelevaan kiiltokuvapojuun, Edwardiin, vaan luulee haluavansa maistaa hieman tummaa ja tulista intiaaniverta. Kukapa olisi arvannut, että kunhan ensin Eetu on puolet elokuvasta nyyhkinyt hänen ja naisensa suhdetta ajaen tämän emoilullaan toisen äijän syliin, jätkästä paljastuukin eläimellinen puoli tämän repiessä nahkansa. Ja katos ville pirua, sieltä löytyi helvetin suurikokoinen susi(ei mikään ihmissusi, vaan SUSI). Animorphit ovat eri asia kuin ihmissudet, mutta mitäpä sitä turhaan nirsoilemaan, eivätpä itseään kunnioittavat vamppyyritkään kimalla auringossa vaan käristyvät tuhkaksi.

Noniin, nyt kun elokuvan järkyttävin juonenkäänne on paljastettu, voimme todeta elokuvan ilmeisimmän käänteen. Bella pogoilee kahden miehen välillä kuin epävarma teini kahden 'tykkäämänsä' pojan välillä, mennessä tullessa ja vielä palatessakin angstailee vuoroin kummankin perään ja lopulta päätyy latinaa puhuvan vamppyyrilordin eteen toiselle puolelle maailmaa.

Wait, what? Missasinko jotain oleellisia juonenkäänteitä? Ilmeisesti en. Juoni vain on näin täysin päätön tilkkutäkki. Useimmat kohtaukset ovat mukana vain näyttääkseen jokin täysin merkityksettömän käänteen Bellan romansseissa. Näyttelijöissä on yhtä paljon taitoa kuin pornoelokuvien extroissa ja he luovat hahmoihinsa syvyyksiä, jotka eivät pärjäisi edes lasten kahluualtaalle vertailussa. Kun hahmoista ainoa, jonka kanssa pystyy edes jotenkin samaistumaan, on vamppyyrien perään haikailevan angstityttären etäistä sivuosaa luotsaava yksinhuoltajaisä, voi huoletta ottaa ja nostaa perseensä penkistä ja kävellä ulos teatterista.

Kuvittelin ihmissusien mukaantuomisen tuovan mukaan uusia virkeitä tuulia täysin pystyynkuolleeseen esiosaan, mutta tämä oli turha toivo. Muutamien taistelukohtauksien jälkeen(jotka eivät ole mitään verrattuna esim. Underworldissä, Bladessa tai Matrixeissa nähtyihin) ihmissusista ei jäänyt elokuvaan kuin märän koiran epämiellyttävä haju.

Jos etsit elokuvan täydeltä esiteinistä angstiromanssia, missä yksi pillittävä rääpäle hyppii kahden miehen välillä, jotka molemmat vuorotellen itku silmäkulmassa rukoilevat tätä jäämään luokseen - Bingo, katso tämä moska.

Ensimmäinen elokuva oli kuin hatullinen paskaa. Jatko-osa on rekallinen samaa sontaa.