Aivan, eikä ollut edes vielä tarkoitus vierottaa tutista, kun oli niin "kiinni" siinä päikkäreillä ja yö unilla. Siinä vaan kävi yksi ilta silleen, että menin kurkkaamaan Emman huoneeseen, että joko on saanut unipullonsa juotua ja yllätyksekseni toinen oli nukahtanut pullo syliin, eikä siis edes juonut sitä. Ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja katsoa kauan muru nukkuisi ilman tuttia ja joo, nukkui ihan aamuun asti... peräti kuuteen normaalin klo 9 heräämisen sijasta! Noh, ajattelin pystyväni kärsimään moisen aamuherätyksen, joihin en ole tottunut, kun Emma on ollut aina niin hyvä nukkumaan. :D Aamulla oli kamala kiukku kun ei saanut tuttia. Piilotin kaikki kaapin uumeniin, ettei toinen joutuisi kiusaukseen. Ihan hienosti nukahti päikkäreillekin, mutta varmaan johtui siitä, kun oltiin menossa autolla kaupalla käymään. :D Ja yö unille nukahti samalla lailla kuin edellisyönäkin.
Seuraava herätys oli klo 6.45 eli edistystä oli tullut 45 minuutin verran normiheräämis aikaan. :D Ja sitä seuraavana aamuna heräsi puoli kasilta ja siihen se sitten jumahti. Mutta ei se mitään. Pari aamua ja päivää oli aika hermoja raastavia, kun toinen osoitti mieltään, mutta ajattelin näin, että Emma on ollut koko elinikänsä ajan niin kiltti ja kuuliainen tyttö, niin kestän kyllä tuommiset kiukkupuuskat. Pakkohan se on! :D
Noh, nyt tulin tänään siihen tulokseen, että neidillä on uhma. Se koettelee koko ajan rajojaan, mitä ei saa tehdä, niin sitä koitetaan vähän väliä tehdä. Ja jos ei saa periksi jossain asiassa tai ei saa mitä tahtoo, niin alkaa armoton huuto, karjuminen, kiljuminen, maahan heittäytyminen ym. Ja ensimmäistä kertää mä olin ymmälläni! Usein nämä Emman "kohtaukset" ovat niin huvittavan laatuisia, ettei meinaa pokka kestää, mutta pakkohan se on pitää, ettei toinen luule, että se on hauskaa ja sallittua. En koskaan kiinitä mitään huomiota, jos kiukkuumiset on jostain turhasta. Esim. ettei saa heti mitä tahtoo ja mikä olisi kiellettyä. Usein Emma tajuaa pian ettei itku ja kiukkuuminen auta ja rauhoittuu ja tulee mun syliin antamaan pusuja <3
Noh, jospa nämä tästä kohta hellittävät... Vaikka eipä nuo nyt kamalasti ota voimillekaan. :D