IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

Miksi teen biisejäPerjantai 06.04.2012 23:07

Nykyään olen huomannut, että jos bassoa soitellessa tulee edes vähän hyvä riffi, melodia tai sointukulku keksittyä, niin laitan ne saman tien talteen Guitar Pron kautta ja niistä sitten kehittelen biisejä pikkuhiljaa.

Miksi sitten teen näin? Syy on se, että pysyn tämän puuhastelun avulla järjissäni. Jos päivä on mennyt perseelleen ja tartun illalla bassoon, niin saan heti purettua pahat fiilikset musiikin kautta. Musiikkia jota syntyy on aika kirjavaa, riippuu siitä millainen fiilis on ollut, eli löytyy heviä, ambientia, poppia ja vaikka mitä. Tykkään jopa kuunnella omia biisejäni ja fiilistellä niiden parissa, eli aika itsekeskeistä touhua musiikin tekeminen loppupeleissä on. Vielä ei ole tullut tarvetta jakaa musiikkiani muiden kanssa, eli tuskin minusta koskaan mitään artistia tulee, riittää että hyvä mielentila säilyy.
- Vanhemmat »