Moikka!
Ihan huikee vuosi takana ja ensimmäinen virallinen loma edessä. Kiitos kaikille, jotka on tukeneet toimintaa jotenkin. Käynyt keikalla, ostanut levyn, äänestänyt, mitä vain. Kiitos!
On ollut ihan huippua nähdä ja seurata kuinka uusia faneja ja kuuntelijoita on tullut. Samalla ihmetelty miten samoja kasvoja näkyy oli keikka missä tahansa päin Suomea. Ihan hulluja ootte, mutta niin parhaita! Toivottavasti jaksatte rundaa myös tulevaisuudessa meidän messissä. :) Ja varsinkin se, että meidän "avulla" olette saaneet uusia hyviä kavereita lämmittää vanhojen poikien sydämiä. Huuh!
Isoin merkkisaavutus on meille ollut ehdottomasti toi MTV Ema -Suomen äänestyksen voitto ja sijoittuminen viiden joukkoon lopullisessa äänestyksessä. Ja tästäkin kiitos kuuluu teille, jotka olette jaksaneet äänestää! Parhaita olette. Kiitos taas. :) Mutta kyllä muidenkin äänestyksien hyvä menestys lämmittää paljon! Toivottavasti ensi vuonna menestys on vähintään yhtä suurta.
Emme halua ensi vuodesta vielä tarkemmin kertoa kun ei oikein vielä itsekään tiedetä. Mutta sen verran voin valoittaa, että kaikkea uutta on keksitty / keksimässä. Olemme kansainvälinen bändi, joten tavalla tai toisella on muistettava myös faneja joilla ei ole mahdollisuutta päästä keikoille pitkien välimatkojen (tai ikärajojen) vuoksi. Mutta tosta ja monesta muusta jutusta sitten tarkemmin ensi vuonna. :) Mutta nyt rauhallista joulua ja hyvä uusi vuosi tulee jos voitetaan tämä:
http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbscompetition&tmpl=competition&cid=202 ;)
Kiitos kaikille ja ensi vuonna taas näemme keikoilla! Voi veljet. Sydänsydänsydän.
/Deep Insight