IRC-Galleria

Tommy Tabermannin runo
"Rakkaus: brändien brändi"
käännettynä englanniksi
(kääntäjä Demi-Saint)

"I may spend whole days grieving for love, by
hating those who ride on it and strip it bare. Love
is based on innocence and generosity, it only
sprinkles its gold dust onto those who kneel at
this fact. Pretenders it leaves hollow, no matter
how loud and hard they try to shout out the name of
love. Love is merciful to its own and merciless to
its enemies. That's the way it is.

Love is the one thing that has been attempted to take
in the course of time. Tyrants, small and great
dictators have tried it. What is wealth and power,
unless the underlings love and the people shout
praises and love in choirs? But if one loves
today by command, tomorrow he will topple the statue
and spit at it of rage and contempt. Love cannot be
commanded, it has to be earned.

People have bought and sold, strook, pillaged and
raped in the name of love. Who could count how many
of such bodies crumble in the earth's bosom, who
have been sacrificed for the love for fatherland, a
man, a woman. There is a bullet hole as sign of
sacrifice for love in millions of skulls. Has
anyone asked love, what it thinks of this? Are the
whip marks, wounds and bullet holes truly the
honour signs of love, related to a kiss?

In this world, nothing has been sung more about than
of love. This is good. But why was it so short and
painful, it came fast and left quickly, leaving
nothing more than emptiness in its stead?
Because the love which was sung about, was not love,
it was about falling in love, a glimpse of lust.
The love which should have been sung about came
slowly and left gradually. It did not leave emptiness
in its stead but rather something more fulfilling.


Love is not a word which should be conserved. In
this we Finnish people have traditionally been
champions. But you can neither throw the word of
love all around you carelessly without
thinking. To me the misuse of love is a crime
comparable to murder, for it takes the most
beautiful and precious word away from us. How can
we live if we don't know what we mean when we say
we love each other? Without love we are lost,
like we kind of are. So let's take care of love's
innocence. It is our lifeline.

Love is common property. It's no one's own. It has
to be continuously recycled, passed on from
hand to hand. The greedy ones are identified of the
fact that they claim love as their own, their
invention and demand payment for it from
others. That's why love never even touches the
greedy slightly, it won't even spare a glimpse. Love
is merciless.

Love is a brand: It rejects injustice, slyness
and deceit. Love is a difficult travelling
companion because it can never be deceived even
once without getting a lifelong scar. But as a
measurement its excellent, wherever it goes and
whatever it does. Everyone is the size of ones love."

Elämä on kuin aurinko, sen valo on syntynyt kuin ihmeen kautta. Se tuo iloa ja toivoa vanhempien mieleen. Lapsi, jota on aina toivottu, säilyy ikuisesti vanhempien silmissä muuttumattomana käsitteenä. Lapsi kasvaa aikuiseksi mieheksi tai naiseksi, mutta on aina lapsi isän ja äidin silmissä, eikä mikään voi sitä muuttaa. Jonain päivänä tuo elämän aurinko sammuu, tuo epätoivon hetkellä syntynyt iltatähti vihdoin lentää pois, vajoaa maan alle ja katoaa. Vanhempi voi vain toivoa, ettei hänen tarvitse koskaan nähdä valon sammuvan lastensa silmistä. Mikään ei ole tärkeämpää vanhemmalle kuin oma lapsi, jonka suonissa virtaa sama veri, mikä hänessä itsessään.
Kehityksen alussa, lapsi on kuin posliinikukka. Jos lasta kohtelee varoen ja rakkaudella, hän loistaa ja kasvaa elinvoimaisesti. Kun lapsi on varttunut, sitä on yhä vaalittava ja rakastettava, muuten hänen sydän särkyy ja hän kuihtuu pois - aivan kuin hän ei olisi koskaan syntynytkään. Aikuistuessaan tuo posliinikukka on muuttunut graniittiruusuksi. Rakkaudella kasvatettu lapsi ei murru milloinkaan, vaan hän jaksaa rakastaa kanssaihmisiään - jatkaa sukuaan samalla omistautumisella ja hellyydellä, kuin hänelle on opetettu.
Elämä on todellakin ihmisen aikaa. Onnellinen ihminen toivoo, että hänet muistettaisiin ikuisesti, mutta onneton toivoo, ettei hän olisi koskaan syntynytkään. Vanhempien ja yhteiskunnan tehtävä on turvata jokaiselle turvattu ja mielekäs elämä, sillä onnellinen ihminen antaisi vaikka oman henkensä sen turvaamiseksi. Kun ulkomaailma hylkää ihmisen, tekee se rikoksen itseään kohtaan. Me kaikki olemme yhtä, muistakaamme se aina.