Toisessa Mooseksen kirjassa, joka tunnetaan myös Exoduksena, annetaan luvussa 20 käskyt, jotka tunnetaan kristillisissä kirkoissa kymmenenä käskynä.
Kolme ensimmäistä käskyä ovat jankutusta, jossa jumala pitää ehdottomasti kiinni omasta johtoasemastaan ja jakamattomuudestaan, kieltää epäjumalankuvat ja oman nimensä turhaan lausumisen.
Pitkällistä horinaa seuraa muutamia vakavia kehotuksia, joihin kuuluu myös uhkaus, että isien synnit kostetaan lapsille ”aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti”. Tässä ei ole tietoakaan moraalisesta ajatuksesta, että lapset ovat syyttömiä vanhempiensa rikoksiin. Neljäs käsky vaatii kunnioittamaan pyhää sapatin päivää ehdottomasti ja kieltää kaikkia uskovaisia sekä heidän orjiaan ja palvelijoitaan tekemästä mitään työtä sapatin aikana.
Tässä todetaan se, mistä kerrottiin jo ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (Genesis): Jumala teki koko maailman kuudessa päivässä, lepäsi seitsemäntenä eikä kerro, mitä puuhasi kahdeksantena.
Sitten tokaistaan: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” Sitä ei tarvitse tehdä heidän takiaan, vaan jotta ”kauan eläisit ja menestyisit maassa, jonka Herra sinun Jumalasi sinulle antaa”. Seuraavat neljä älä käskyä kieltävät tappamisen, huoraamisen, varastamisen ja valehtelun. Lopuksi on kielto olla himoitsematta lähimmäisen taloa, miespalvelijaa, naispalvelijaa, härkää, aasia, vaimoa ynnä muuta irtainta omaisuutta.
Christopher Hitchens toteaa, että olisi tosi hankalaa löytää vankempaa todistetta siitä, että uskonto on ihmisen tekemä. Ensin hallitsija marisee kunnioituksesta ja pelosta, muistuttaa kaikkivaltiudestaan ja rajattomasta kostosta. Sitten käsketään tylysti työhön, josta ei sovi hellittää ennen kuin itsevaltias (jumala) käskee. Sitten muistutetaan tiukasti, että jumalan tahtoa on noudatettava kirjaimellisesti.
Käskyjen lopussa ei tuomita pahoja tekoja, vaan niissä on oudosti muotoiltu tuomio epäpuhtaille ajatuksille. Tässäkin käskyt kuvastavat aikaansa, paikkaansa ja ihmisiä, jotka ne tekivät, kun ne nakkaavat lähimmäisen ”vaimon” muun ihmis-, eläin- ja tavaraomaisuuden joukkoon. Ja mikä vielä järjettömämpää, ihmisiä kielletään ajattelemasta pahoja tekoja ja kadehtimasta. Tekoja voidaan kieltää väkivalloin, mutta ajatuksien kontrollointi on mahdotonta.
Mutta sitten Hitchens esittää tärkeän kysymyksen, mitä käskyt eivät käske. Niissä ei puhuta mitään lasten suojelusta julmuudelta, ei mitään raiskauksesta, orjuudesta saata kansanmurhasta. Ei, ei, sen sijaan näitä rikoksia Raamatussa heti käskyjen perään suositellaan. Seuraavan luvun jakeessa 2 jumala käskee Moosesta antamaan kannattajilleen määräykset niistä oloista, joissa he voivat ostaa tai myydä orjia (tai lävistää heidän korvansa naskalilla), ja säännöistä, jotka koskevat heidän tyttäriensä myymistä. Sitä seuraavat järjettömän yksityiskohtaiset säännöt häristä, jotka puskevat ja joita pusketaan. Niihin kuuluvat pahamaineiset sakkojakeet, ”henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta”.
Kun on poikettu hetkeksi maanviljelyriitojen nippelihallintaan, joka yllättäen sisältää jakeen (22:18) ”Noitanaisen älä anna elää.” Sehän antoi vuosisadoiksi kristityille oikeuden kiduttaa ja polttaa rovioilla naisia, jotka eivät mukautuneet täydellisesti kirkon tahtoon.
Ihminen on outo nisäkäs. Uskonnot sen todistavat: ne ovat järjestyneitä väkivallan ja sorron koneistoja.