Haluisin osata sanoa jotain, mut mä en löydä sanoja tälle tunteelle. Tai ehkä mä löytäisin, mut tää on vaan väärä paikka niille. Ehkä mä en halua ajatella tätä tarpeeks tarkkaan, koska analysoidakseni tätä, mun olis annettava sen vallata mut joksikin aikaa.
Olenko mä tehny mitään että mun pitäis tuntea näin ? Mä en tiedä. Mä en tosiaan tiedä. Mistä tää oikeestaan tuli ? Mä en tiedä sitäkään.
Ahdistavaa.
Voisin mennä nukkumaan ja lakata ajattelemasta tällasia. Johtuu kai tästä pimeydestä ja mun hetkittäisestä yliherkkyydestäni. Oikeesti mulla on kaikki hyvin ja hyvä fiiliski yleensä. Oikeesti mä oon melkosen pirtee ja ilonen persoona, tää typerä pimeys ja kylmyys vaan vaikuttaa muhun näin. Mä en vaan opi elämään ilman rakasta aurinkoani. Mä en ole vampyyri enkä mikään muukaan "rakastan-pimeää-angst-musta-on-mun-lempiväri-vihaan-valoa-ja-ruskettumista-ja-kesää-ja-kuumuutta" -tyyppi. Päinvastoin.
Ja ihmiset, musta EI OLE mun lempivärini. Jos niin luulitte, ni ette kyllä tunne mua yhtään.
"Hey, can't you see
That's really, that's not me
That's something I could never be"