IRC-Galleria

10.2.2007 - Helsinki

Paikalla:
Miklu - laulu & kitara
Artur - kitara
Joonas - basso
Juho - rummut

Juha - tuotanto, miksaus, masterointi
Lamberg - kokki, varas, vaimo ja rakastaja (Maj Karman biisi...)


Oli kulunut puoli vuotta siitä, kun Joonas oli varannut Äänestä Ja Vimmasta voitetun studioajan. Hieman ainakin minua mietitytti, että miten uusi rumpali pärjää näin vähäisen treenin jälkeen studiossa. Ei voinut kuin odottaa lopputulosta. Lauantai oli päivän nimi, iltapäivä menossa. Minut koukattiin kyytiin Medarin kulmalta, josta suuntasimme hakemaan kamoja. Seurakunnan pihassa Joonas näytti kuukauden autokoulukokemuksella, että mitenkäs sitä autoa oikein peruutetaan. Hyvinhän se meni. Sitten hakemaan Artur. Urakankadun sillan kohdalla A karjaisi aivan minun krapulaisen pääni vieressä: "VOI V***U, EFEKTIT UNOHTU!" Ja ei kun hakemaan. Sähellys ei loppunut Hyvinkään päässä vielä siihenkään: Miklu kaarsi väärästä liittymästä motarille, ja kävimme sitten tarkastamassa tunnelmaa Sahanmäellä asti. En ole ikinä ennen nähnyt kenenkään erehtyvän sanojen TAMPERE ja HELSINKI välillä. Nyt olen. A tuijotti matkan ajan koneeltaan Pakoa, ja me muut kuuntelimme My Chemical Romancea. Outo levy. Käytiin nopeasti Keimolanportilla syömässä. A meinasi erehdyksissä pölliä sytkärin. A meinasi myös erehdyksessä hukata sen minuutti sen jälkeen, kun oli ostanut sen. Löytyi, onneksi.

Jos ei motarin liittymien kanssa sekoilu riittänyt vielä, niin varmuuden vuoksi vedettiin vielä Tuusulanväylää väärään suuntaan. Sen jälkeen alkoi onnistua. Ei oltu kuin puolisen tuntia myöhässä. Onneksi ei siitä hirveää haittaa ollut, sillä Juholta oli hajonnut edellisenä päivänä basarin kalvo. Uusi oli juuri saapuessamme asennettu paikalleen. Kamat soittohuoneisiin, ja töpselit seinään. Äänimies Juha oli erittäin mukava ja rento tyyppi. Ammattimainen kaveri, joka hoiti hommansa, mutta ilman mitään tiukkapipomaista käskytystä. Mukava työilmapiiri. Poikien soittaessa yritin itse imeä oppia miksaamisesta, mutta eihän niistä napeista ja mittareista tajua mitään. Ensimmäistä kertaa Miklu soitti kitaraa DB:n kanssa. Sekin hoitui suht hyvin, A:n soittaessa suurimman osan riffeistä. Juholla oli käynnistysvaikeuksia, mutta ensimmäisen biisin tuplat ja fillit näyttivät mistä mies on kotoisin. Tekninen rumpali, joka ei mässäile turhilla kikkailuilla. Mieleen tulee hieman Sakke, mutta Juholla on oma tapansa tehdä rummuista vielä dynaamisemman kuuloiset. Ensimmäinen biisi, Amazing Grace vaati eniten soittokertoja. Varmaan siksi siitä tuli niin helkkarin hyvän kuuloinen. Uudentyylistä DB:tä, mutta tunnistettavaa. AG:n pohjien jälkeen käytiin hakemassa eineksiä ja virvoitusjuomia (ei niitä juomia, tämä demo tehtiin täysin selvin päin). Lyhyen ruokatauon jälkeen pojat hyökkäsivät toisen biisin kimppuun. Se kulki suurimman osan ajasta nimellä Cartman. En usko, että on lopullinen nimi. (Nämä kaksi biisiä ovat siis aiemmin tavatut Uus ja Uusin - toim.huom.) Ennen kuin äänimies oli tullut takaisin, harjoittelivat pojat biisiä niin, että Joonas lauloi. Harmittaa, kun ei tullut nauhalle. Suomen death metal-skene on menettänyt rastatukassamme nimittäin sellaisen kyvyn, että sus soikoon...

Muistaakseni Cartman meni jo toisella otolla purkkiin. Muutama virhe enemmän, mutta on myös selkeästi vaikeampi biisi. Pienen korjailun jälkeen senkin pohjat olivat valmiina. Alunperin oli puhetta, että demolle tulee vain nämä kaksi biisiä. Mutta, kuinkas kävikään: nauhalle tarttui vielä kolmas biisi. En kerro tässä vielä nimeä, mutta kyseessä on uusi versio eräästä vanhasta biisistä, joka on myös ensimmäisellä demolla. Emokliiniksi sitä kutsuttiin tällä kertaa. Se meni kerralla purkkiin. Yhdellä kitaralla. Minä ja Miklu istuimme valvomossa monttu auki samalla kun pojat soittivat. Kuulosti niin pirun hyvältä. Pieni korjailu taas, ja sitten Miklu mikin ääreen. Kaveri oli kirjoittanut sanat samana päivänä, kaksi tuntia aikaisemmin. Pakko ihmetellä ääneen lopputulosta. Kuinkahan monta kirjaa ja elokuvaa kertoo siitä, kuinka vaikeaa on suoltaa hyviä lyriikoita. On tarinoita huumehöyryistä, valaistumisista ja hetken mielijohteista. Mutta Miklupa teki loistavat lyriikat istuen rumpusetin vieressä lattialla, tuijottaen hölmistyneenä ovelle, jos menit häiritsemään luovaa hetkeä. Laulutkin menivät suunnilleen kerralla purkkiin. A lauloi stemmoja siihen viimeiseen vielä salassa pidettävään biisiin, Miklu muihin. Cartmaniin tuli väliosaan hieman kikkailua, salaviestejä CIA:n salaisista kansioista ja pätkä Kurt Cobainin julkaisematonta laulua (kannattaa kuunnella tarkasti...). Hyvän kuulosta. Lopulta, illalla noin kymmenen aikaan kädessä oli miksaamaton, raaka versio päivän tuotoksista. Ampaistiin Espoon (A jäi tyttöystävälleen) kautta Hyvinkäälle. Kuunneltiin demoa. Kuulosti hyvältä jo nyt. Entäpä huomenna miksauksen jälkeen?

Enpä ollut sitten itse todistamassa miksauspäivän kolmea enimmäistä tuntia. Tuli nimittäin mentyä vielä baariin lauantaina, ja heräsin vasta kahdelta. Joonas oli soittanut 16 kertaa. Vissiin kaipas mua. Miklulla oli menoa, joten sunnuntain kokoonpano oli muuten sama, mutta miinus-Miklu, plus-Jenni (A:n tyttöystävä). Saapuessani nauhalle oli lisätty muutamiin kohtiin hieman kitaroita, ja rumpuja. Hieman miksattiin myös lauluja. Soundeja haettiin aika pitkään. Lopulta löytyivät. Helkkarin hyvä rumpusoundi. Kitarat hyvät, bassoon ei Joonas ollut tyytyväinen, mutta kuulemma kelpasi. Laulu oli ehkä parasta ikinä. Kun masterointi alkoi, siirryimme kasaamaan kamoja. Samin piti tulla hakemaan A:n kamat, mutta kaveri eksyi aika pahasti kehä 3:lla. Loppujen lopuksi löysi aika lähelle studiota: ei kannettu vahvaria ja nuppia kuin puolisen kilometriä. Saatiin muutama kopio matkaan, ja hyviä neuvoja äänimieheltä.

Seikkailtiin metrolla asemalle, ja hypättiin grillin kautta junaan. Kuunneltiin valmiita tuotoksia. Hymy herisi. Oikeasti radiokamaa. Joonas suuntasi kotiinsa, minä ja A menimme Zoomiin odottamaan Jenniä ja Samia, jotka tulivat autolla. Zoomista on tullut viimeisen vuoden aikana DB:n kantapaikka, ja kun löimme baarimikolle tuoreen lätyn käteen, ei mennyt kuin hetki, niin se oli soimassa. Samin naama oli näkemisen arvoinen. Kuulostaa kyllä perkeleen hyvältä, ihan missä vaan. Bilismatsit, ja kotiin. Seuraavaksi tehdään kannet, järjetön määrä kopioita, ja aletaan myymään ja lähettelemään. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Rök ön! DB rocks ass.