IRC-Galleria

mun uskoni luottamukseen on nyt sitten tuhottu ihan totaalisesti. samalla meni myös usko rakkauteen ja onneen, varsinkin sellaiseen onneen jonka saa kokea vain toisen ihmisen kanssa. usko omaan itseeni, huomiokykyyni ja yleisesti asoiden tajuamiseen on myös romutettu, ja minkä vuoksi?
mitä mä olen tehnyt ansaitakseni kaiken tän paskan? mä oon ollu niin kiltti, mukava, ymmärtäväinen ja kaikin puolin tehnyt parhaani että se olis onnistunu, se minkä varaan mä rakensin kaikki tulevaisuuden suunnitelmani, haaveeni ja uskoni ihmisiin.
mulle sä olit kaikki, kuvittelin että me vanhetaan yhdessä, rakastetaan toisiamme loppuun asti, eletään elämä toistemme rinnalla. mutta en mä kelvannut sulle, riittänyt tai mitä vaan minkä varjolla se toinen on niin vitusti mua parempi että sä et jaksa odottaa aina viittä päivää joiden aikana voitais pitää yhteyttä niin paljon kun halutaan, jotain se on minkä takia sä satutat mua enemmän kun kukaan tähän mennessä.
en mä tiedä miksi mä syytän tästä kaikesta itseäni tai sua, koska tälle asialle ei voi kukaan mitään, mikäli sun tunteet mua kohtaan ei riitä rakastamaan mua tällaisena niin sitten on varmaan parempi että tää menee näin, mikäli mun kanssa oleminen on sulle todellakin pelkästään kärsimystä, itkemistä ja valehtelua. jos se asia on niin, on todellakin parempi että me ei olla yhdessä. MÄ TOIVON että asia ei ole niin, mutta jos se ei ole, niin mikä tässä on sitten niin helvetin suuri ongelma että sen eteen pitää itkeä monta iltaa ja että asioiden pitää sattua näin helvetisti?
se mitä sä teit koulujen loppuna...en mä tiedä mitä mun pitää sanoa siitä. jos se ihminen on sulle todella se, jonka takia kannattaa heittää mäkeen sellainen yksilö joka täydestä sydämmestään välittää ja tekee sun takia mitä vaan, jos se ihminen todella on sulle oikea, niin en valita, koska mä haluan että sä olet onnellinen. enemmän kuitenkin että sä olisit onnellinen mun kanssa, mutta jos niin ei le niin vika ei oo mussa eikä sussa, eikä se siinä vaiheessa edes kiinnosta missä se on.
mutta se mua painaa että kun mä olen ollut sulle niin hyvä kun mä pystyn, niin miks tää asia pitää tehdä näin että muhun sattuu niin vitusti? tai onko tässä nyt sitten helpompaa tapaa, anaalista tää homma on ihan kokonaisuudessaan.
mä vaan toivon herääväni kohta ja huomaavani sut mun vieressäni, nukkumassa sikeästi ja hymyilemässä. koska se on sitä mitä mä haluaisin sen loppuun asti olevan, yhdessä toisiaan rakastamista.
mä luulin että susta on siihen, mun rakastamiseen, mutta mä olin väärässä. mutta kuten sanottu, mä en syytä sua mistään. mua vaan ihmetyttää miksi tän pitää mennä näin...