toivo on kumma juttu. Toivossa on kuulemma hyvä elää...mites epätoivo?
Miten se oikeastaan määritellään, raja toivon ja epätoivon välissä?
kun ihminen tekee jotain päästäkseen tavoitteeseensa se on yleensä toiveikasta. onko se sitten niin että jos tavoitteen saavuttaminen on epätodennäköistä, teko on heti epätoivoinen?
mites sitten kun antaa toiselle toivoa, mutta ei sille toivolle kuitenkaan vastinetta?
eikös sen pitäis olla yhtä paha asia kun valehtelun, koska se tuntuu samalta kun mikä tahansa muu luottamuksen pettäminen.