IRC-Galleria

Duracell_Pupu

Duracell_Pupu

Suvin beijpe <3

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

[Ei aihetta]Maanantai 16.06.2008 15:37

JUHANNUSHOROSKOOPPI

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä, kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen. \o/

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo, juo ja juo, itkee, juo, juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee, juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun.
Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi, loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon

[Ei aihetta]Torstai 04.01.2007 00:08

Nukuit pois "pikkuveli" <3 sinuu en kyllä koskaan unoha <3 aina oot meijän kavereiden muistoissa <3 kauhee ikävä <3

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.12.2006 15:08

Laita soitin sufflelle ja vastaa kappaleiden nimillä.



1. SUKUPUOLI?
Dyce - Tomorrow

2. MIKÄ ON SUURIN UNELMASI?
Interactive - Forever young

3. MITÄ INHOAT
Northstar connection - Flow inside (Speedbreaker remix)

4. MILLAINEN FIILIS SINULLA ON NYT?
PehmoA feat. Miraakkeli - Keneen uskoo

5. MITEN ELÄMÄSI SUJUU YLIPÄÄTÄÄN?
Sentenced - Broken

6. MISTÄ ASIOISTA PIDÄT?
Masterboy - Show me colours

7. MINNE HALUAISIT MATKUSTAA?
50 Cent feat. Olivia - Candy shop

8. MITÄ HALUAISIT SANOA IHASTUKSELLESI/POIKA-/TYTTÖYSTÄVÄLLESI?
Uniikki - En pyydä muuta

9. MIKÄ ON HARRASTUKSESI?
Sonata Arctica - Victoria's secret

10. HAUSKIN TILANTEESI?
Cascada - Neverending dream

11. MITEN KUOLET?
Eppu normaali - Vihreän joen rannalla

12. PARHAAN KAVERISI NIMI?
Flipsyde - Happy birthday

13. MIELIPITEESI POLITIIKASTA?
Culture beat - Mr. vain

14. MITÄ MIELTÄ OLET MUISTA IHMISISTÄ?
Danielle paris - I can't stand it (cascada radio edit)

15. LEMPI TAVARASI?
Lunaspace - Show me the light

[Ei aihetta]Perjantai 15.12.2006 19:50

Kirjoita yhteisöhakuun yhdeksän ystäväsi nimi ja 'on' sana perään.
esim: 'Erkki on', ja lisää yhteisö päiväkirjamerkintääsi.

1. Suvi -> Suvi on kuninkaamme. (Kaverit)
2. Mira -> Mira on pissaliisa!!!!! (Muut)
3. Jani -> Jani on jakorasia (Elämänkatsomus ja filosofia)
4. Olli -> Olli on ihana ja söpö!! (Mielipiteet)
5. Juuso -> Juuso on hot. sitä ei myydä. (Muut)
6. Jarkko -> Jarkko on liian kaunis pojaksi (Mielipiteet)
7. Joonas -> Joonas on Meisseli!!!!!!! (Fanclubit)
8. Toni -> Toni on Tyylimies (Muoti ja bileet)
9. Jussi -> Jussi on ihan oikeesti hyvä jätkä (Fanclubit)

Mukavia ootte kaikki :) Ja Suvi on kuningas ;) <3

[Ei aihetta]Maanantai 11.12.2006 18:50

1. KERRO JOTAKIN, MISTÄ PIDÄT MINUSSA.
2. MIKÄ BIISI TUO MINUT MIELEESI.
3. KERRO MIKÄ ON PAHINTA, MITÄ OLEN TEHNYT SINULLE.
4. KERRO JOTAKIN, MITÄ MEIDÄN PITÄISI TEHDÄ YHDESSÄ.
5. KERRO ENSINMÄINEN MUISTIKUVASI MINUSTA.
6. KYSY JOTAKIN, MITÄ OLET AINA HALUNNUT TIETÄÄ MINUSTA.

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.12.2006 23:17

Kokeile oman nimesi kirjaimilla mitä saat itsestäsi esiin :D

A : you like to drink
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.

E : Damn good kisser.
E : Damn good kisser.
R : Fuckin crazy.
O : Awesome kisser.

Nii kyllä, näinhä se menee :D
« Uudemmat - Vanhemmat »