IRC-Galleria

Earlybird

Earlybird

musta tulee isona leegoinsinööri

Mäntsäläsiti camoon!Keskiviikko 28.03.2007 13:32

Huh huh... Tästä tulee pitkä juttu. Noh, onneksi minulla on koko pussi Vanajan Suklaasade-keksejä. Hyvä aamiainen btw, terveelliset elämäntavat kunniaan!

Perjantaina lähdimme ajamaan kohti Mäntsälää Mikkelin ja Mäntyharjun kautta. Varsinaisesti tien päälle pääsimme starttaamaan vasta kello 16. Jätimme Ansan Mäntyharjuun ja jatkoimme matkaa. Mäntsälään saavuimme hieman ennen kello 21:tä. Perjantai iltana emme jaksaneet enää tehdä mitään erikoista. Lähinnä hengitimme paikallamme. Maren kaverit Riia ja Petra tulivat yöksi. Raukka parat eivät olleet uskaltaneet kännätä, koska olin pelotellut ja uhkaillut seurauksilla. Hyvä niin. Myös Kare tuli yöksi tai aamuksi (jos tulee kello 4 niin voiko sitä sanoa enää yöksi tulemiseksi?!). Kare pääsi sisään sillä verukkeella, ettei hänelle ollut sijaa majatalossa ts. muuta yöpaikkaa. Joskus yöllä kävi jotain Jonin kavereita (team 1).

Aamulla, tai joskus iltapäivällä todellisuudessa, nousimme ylös. Ainakin melkein kaikki söivät jotakin aamiaiseksi. Lauantaiaamuna Jonin kavereita (team 2) tuli aamukahville. Ts. he ovesta sisään tullessaan käskivät keittää kahvia. Kun olimme viimein heränneet kunnolla ja käyneet suihkussa lähdimme Topin ja Mikon kanssa kauppaan. Kaupasta ostimme vähän ruokaa ja paljon kaikkea muuta. Illan ohjelmaa varten ostimme mm. neljää eri kolajuomaa ja makkaraa. Ostoksille kertyi arvoa ~70e ja ostimme ostokset tietenkin porukoiden ruokatilille. Sori isi, elämä kallis, DNA halpa. Mare meni Karelle yöksi.

Kaupasta tultuamme valmistimme ruuan. Myös Taavi tuli syömään. Oli pahaa ruokaa, Pirkka sen oli tehnyt, me vain paistoimme uunissa. Illalla avasimme grillikauden. Paistoimme makkaraa. Makkaran paiston jälkeen oli vuorossa suuri kolatesti. Testissä olivat edustettuna Coca-cola, Pepsi, Classic cola ja Lidlin Freeway cola. Koeasettelumme oli mahdollisimman puolueeton, minä tiedeihmisenä pyrin huolehtimaan tästä. Parhaan makuisen kolajuoman tittelin voitti Freeway cola, jota minä ja Topi erehdyimme luulemaan Coca-colaksi. Vain niukasti toiseksi tuli orginaali Coca-cola. Pepsi oli kolmas ja Classic cola jäi viimeiseksi. Kolajuomien mauissa oli pieniä eroja, mutta loppujen lopuksi ne muistuttivat toisiansa aikalailla. Kolatestin jälkeen pelasimme Piirrä&arvaa-peliä, mutta Joni häipyi yllättäen kesken pelin. Jatkoimme kolmestaan peliä netistä tuttujen samaan formaattiin perustuvien pelien säännöillä. Minä voitin \o/

Kello oli jo aika paljon, mutta päätimme Topin kanssa hyötykäyttää piirrustuspapereita ja aloimme taitela origameja. Nyt osaan tehdä sammakon, joutsenen ja kurjen. Joskus puolen yön jälkeen Joni saapui kavereineen (team 1) takasin. Parille pojista tehtiin kolatesti. Tässä vaiheessa koeasettelu ei ollut enää puolueeton, sillä Freeway cola oli seissyt pöydällä lämpenemässä ja oli siksi helppo tunnistaa eroon. Se olikin ainut kolajuoma, jonka pojat tunnistivat. Tästä syystä koetulokset vääristyivät ja Coca-cola nousi ykköseksi. Näitä toistoja ei ole kuitenkaan syytä ottaa mukaan tutkimustuloksiin, koska koeasettelu ei ollut puolueeton. Tämän vuoksi pidän Freeway colaa edelleen kolatestin voittajana. Kaverit häipyivät neljän tienoilla.

Sunnuntai aamuna olimme kaikki vielä nukkumassa kun Jonin kaverit (team 2) olivat jo hakkaamassa ulko-ovea. Matti ja Arto tulivat siis aamukahville. Tällä kertaa kello oli vasta puoli 12 ja talviajassa, jota olimme vielä enne nukkumaan käyntiä eläneet, puoli 11. Aamiaiseksi valmistin pekonia ja munia. Pelasimme Topin kanssa Karvis peliä pleikkarilla. Minun ja Mikon oli tarkoitus lähteä sunnuntaina. Päätimme kuitenkin ennen lähtöä käydä syömässä paikallisessa kebebpitseriassa, vertailun vuoksi. Annosten saamisessa kesti yli 40 minuuttia. Olimme niin paljon myöhässä aikataulustamme että jos olisimme lähteneet kotiin olisimme olleet perillä n. kello 10. Siispä päätimme jäädä vielä yhdeksi yöksi. Nannykin saapui ennen iltaa. Sunnuntaina haloimme Topin kanssa hieman halkoja ja käteni olivat edelleen kipeät kirveen puristamisesta. Rehkimisen päälle oli mukavaa mennä saunaan. Sunnuntaina pääsimme onneksi nukkumaan ennen aamua. Tosi kyllähän se venähti silti lähemmäs yhtä.

Aamulla nukutti makeasti. Kello oli lähes yksi ennen kuin pääsimme Mikon kanssa matkaan. Olimme kotona enne kello kuutta. Olipahan kiva viikonloppu, vaikkei paljon nukkua saanutkaan.

P.s. Topi on nyt saanut naapurilta lainaan halkomakoneen, joten hänen ei tarvitse enää hikoilla... :P

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.