Pliis, olkaa kilttejä ja sanokaa, että tämä johtuu naishormooneista, mutta nyt masentaa. Olikin niin hyvä päivä, ettei perhe olisi voinut sitä olla taas pilaamatta.
En kuulemma pärjää elämässä, koska väitin olevani oikeassa eräässä matemaattisessa laskussa, jossa sitten lopulta olin ihan yhtä oikeassa kuin se toinen osapuoli, mutta ei sitä tietenkään voi myöntää... Sitten väitetään, että kyseisellä laskutoimituksella yritin syyllistää kolmatta osapuolta, joka ei asiaan liittynyt yhtään mitenkään. Kun kerron rehelliset motiivini, niitä ei uskota, vaan väitetään edelleen, että yritän siirtää aina syyn kaikkiin muihin ihmisiin ja painaa toisia alas.
Se oli laskutoimitus, hitto vie. Olen järjen ihminen ja luonnollisesti siis yritin ratkaista matemaattisen pulman, siinä missä kaikki muutkin. En tahallani aiheuta riitaa näin mitättömistä asiosta ELLEI SITTEN MENNÄ NIIHIN HENKILÖKOHTAISUUKSIIN, JOILLA YRITETÄÄN ILMEISESTI SAADA MINUT AJATTELEMAAN TAAS, ETTÄ OLEN LUUSERI, JONKA TULISI HAUKKUA ITSEÄNSÄ VIELÄ VÄHÄN ENEMMÄN, KOSKA TÄMÄ MÄÄRÄ EI EHDOTTOMASTI RIITÄ. Asiaa ei paranna myöskään se että nyt pyörivät päässä muistot siitä, kun minua ei olla otettu tosissaan, kun sanon, että joidenkin sanat, ahdistavat ihan oikeasti ja tämä riittää nyt.
Perhe on pahin. Joo tuli taas vähän avattua suutani. Mutta joskus on pakko päästellä höyryjä. Voisinpa skipata kaikki lähisukuni merkkipäivät ilman omantunnontuskia, niin säästyisin tältä paskalta. Turhauttavaa.