IRC-Galleria

Uusimmasta Pirates of the Caribbeanista on kerrankin jotain uutta, varmaa ja jännittävää vietoa: elokuvassa aiotaan käyttää merenneitoja! Blub. Minusta ihana idea ja vaikka se onkin niin olennainen osa merenkulun historian legendoista, en olisi itse ikinä arvannut tai keksinyt. Tyhmä minä. Whee. Hiphip horay, merenneidoille! o/

Captain Jack Sparrow TO DO:

[ ] peruukki
[ ] partaletit
[ ] partahelmet
[ ] huivi
[\] helmirimpsu 1
[\] helmirimpsu 2
[ ] helmirimpsu 3
[ ] kolikot
[ ] paita
[ ] liivi
[ ] napit
[ ] housut
[X] shaali
[ ] vyö 1
[ ] vyö 2
[ ] vyö 3
[ ] miekan tuppi
[\] miekka
[\] solki 1
[\] solki 2
[\] solki 3
[ ] saappaat
[X] kompassi
[\] piilukkopistooli
[\] merenneito koru
[\] kananjalka
[X] sormus 1
[\] sormus 2
[\] sormus 3
[\] sormus 4
[X] ranneke 1
[ ] ranneke 2


[\ ] aloitettu [X] valmis


Voi helvetin helvetti. Kaksi viikkoa.

Asiat ovat tällä hetkellä täysin nurinkurin elämässäni. MINÄ olen aina ollut positiivinen itseäni kohtaan ja hyväksynyt itseni sellaisenaan, kun olen. Olen ollut tyytyväinen tuotoksiini, edes jossain määrin. Olen aina ajatellut, että pystyn parempaan, seuraava tuotos on parempi. Pääsen vielä jonnekin kyvyilläni.

Aiemmin en ole joutunut tekemisiin erään piirteeni kanssa, joka on herkkyys.

Kaikki optimisrealismi vain katoaa pois. Wush. Suoraan jäteastiaan. Ja kaikki lähtee siitä, että minua loukkaavat netissä ihmiset, jotka eivät edes tunne minua. Tosin asia koskee cosplaytä, mitäs muutakaan. Tiedän, että olen lihava. En nyt sellaista Amerikka-tasoa, mutta vähintään pyöreä. Ajattelen usein katsellessani käsiäni ja vartaloani omin silmin, että enhän minä nyt niin lihava ole. Kasvotkin ovat ihan kivat. Peilistä nähtykin kuva vielä menettelee. Mutta se itseinho on lähtöisin nyt muista. Koko elämäni ala-asteelta lähtien minua on vähintään ns. hienovaraisesti vihjailtu pyöreydestäni, myös haukuttu, mutta olen säästynyt pahimmalta veitikkamaisella aseenteella. Mutta tämä ei jää vielä tähän. Kotona jatkuu samaa, mutta pahempana. Molemmat sisareni, erityisesti toinen heistä huomauttelee asiasta jatkuvasti ja kommentoi jokaista liikettäni. Haukkuu myös huutaen vähintään kerran viikossa. Äiti on pakottanut puntarille aina silloin tällöin jo vuosia, fyysesti. Asia johtaa aina siihen, että minä itken jossain nurkassa ja lupulta äiti vetää hiuksista siihen puntarille. Ei minua tarvitsisi sinne puntarille vetää tietääkseni, että olen painava! Eikä myöskään siksi, että olisin lihonut, olen koko helvetin ajan murrosiän jälkeen lihonut kymmenisen kiloa vuodessa. Ja joka vuosi on ollut itseinho samaa, suht matalaa tasoa. Lähinnä lähtöisin siitä, että vaatteita on vaikea kaupasta hankkia. Muuten olen ollut suhteellisen tyytyväinen itseeni. Mutta enkö minä tosiaan kelpaa KENELLEKKÄÄN, en omalle äidilleni, mummilleni, perheelleni, kavereilleni, tuntemattomille, saati sitten vastakkaisen sukupuolen edustajille. En kenellekään. Opettajat muistavat minut siitä, että olen se pyöreä mukava tyttö, joka pukeutuu joskus cosplay-pukuihin. Listaan täytyy vielä lisätä mummi, jolle en selvästikään kelpaa sellaisena kuin olen. Pakottaa minua etsimään jatkuvasti jotain liikuntaharrastusta ja valittaa, jos vaatteeni näyttävät liian pieniltä. Nykyään hän osaa olla jo hiljaa asiasta, mutta esimerkiksi antaa rahaa, että ostan uusia vaatteita. Ja minä tiedän tarkalleen, miksi. Häivy vittuun, mummi, niin tekisi mieli niin monesti sanoa. Täytyy tietysti mainita, että kyseinen harppu kehtasi ehdottaa, että maksaisi jokaisesti laihdutetusta kilosta kymmenen euroa. EI! EIIIIII! Se ei kuulu teille! Ei todellakaan!

Minua ei haittaa, vaikka mihin sydänkohtaukseen kuolisin ylipainoni takia, mutta minua haittaa, että minua ei hyväksytä missään! Minkätakia minun painoni pitää olla yksi kriteereistä ihmistä arvioidessa? Johtuuko ylipainoni siitä, että olen luuseri? Ilmeisesti. Näin ihmiset minua arvioivat. Todellakin olen saarnannut tästä asiasta erityisesti mummille. Hän todellakin sanoi, että syy, miksi pitäisi huolehtia painostaan on, että SE ON KOHTELIASTA MUITA IHMISIÄ KOHTAAN. Todellakin sanoi näin. Mitä helvettiä? Elänkö minä maan päällä siksi, että näyttäisin teille kivalta ruumiillisesti? Onko kivalta näyttäminen nykyään elämäntarkoitus? Ilmeisesti olen muuten niin kelpaamaton ihminen, että minun henkinen kyvykkyyteni ei mitenkään voi korvata ulkoisia puutteita.

Olen vuosia jo hokenut, että minä en koskaan aio laihduttaa kenenkään muun puolesta, ainoastaan itseni vuoksi. Kun ihmisten kommentit taas rauhoittuvat ulkonäöstäni, jostain tulee taas uusi. Saattaa olla, että kyseinen kommentti tulee kesken terveellisen ruokavalion käyttöni ja siihen se tasan tarkalleen jää. Kolme kiloa kuukaudessa tulee sellaisen kommentin jälkeen. Harmi vain, että nyt kun olen lihonut lisää, ja lisää, ja lisää, ja lisää, niin nyt minulle huomatellaan asiasta yhä useammin. Siitä tulee ORAVANPYÖRÄ, josta en ikinä, ikinä pääse irti. Ihmiset eivät lakkaa vaivaamasta minua kommenteilla, joita ei tarvitsisi sanoa ääneen. Luultavasti kuolen pikkuhiljaa potenssilaskennoillani noin 3o-vuotiaana. Painan varmaan melkein parisataa kiloa. Parisataa kiloa läskiä ja iloa? Sitten te varmasti pidätte minusta ja hyväksytte minut!

Ylipaino on suuri tabu. Minun puolestani kaikki voivat cossata ylipainoisina ja silti näyttää suloisilta. Tietysti se vähentää samannkäköisyyttä hahmoon. Mutta eikö ole sitten sama asia sanoa, että kaikki ovat surkeita cossaajia, koska heillä ei ole animesilmiä, eikä animevartaloa? Animekasvonpiirteitä? Haloo, joistakin asioista on luovuttava. Kaikilla on omakin elämä. Vaikka minäkin otan cosplayn super-vakavasti ja haluaisin näyttää myös kropaltani mahdollisimman paljon samalta, pääasia on kuitenkin ne itse valmistettavat asiat. Periaatteessa? Eikö? Koen suurta alemmuuskompleksia cossaajia kohtaan, jotka ovat laihoja ja cossaavat hyvin. Tai edes tavallisen kokoisia! Te ette edes tiedä mihin asti minun laihuusasteikkoni yltää. Todella "korkealle", pinnalisen maailman silmissä ainakin. Cosplayn suhteen tunnen ulkonäköön liittyvissä asioista varsin ristiriitaisia tunteita.

Tabu. Ylipaino on varsinkin minulle tabu. Tiedättekö miksi? Koska ylipainoa ei ole minusta edes olemassa! Siksi en haluasi puhua siitä. Kun joku viittaa minun olevan painoindeksissä korkealla, minä yhdistän ajatuksen täysin automaattisesti siihen, että minä en kelpaa. Olen ruma. Ja voiko joku olla tästä minun kanssani erimieltä?? Kauneusihanne taitaa olla se, joka tätä maailmaa ohjaa. Kaiken takana on kuitenkin pelkkä, kylmä ja koneistettu miljoonabisnes, joka on muuttanut maailman sadassa vuodessa totaaliseksi helvetiksi.

Anoreksiaan sairastuneita säälitään kauheasti, läskejä taas osoitetaan syyttävällä sormella. Olet yhtä läski kuin luuseri! Onkohan koskaan mietitty sitä, että elämäntarkoitus ei ehkä ole yhtäkuin näyttää kauniilta ja päästä julkkikseksi tai olla suosittu, saada paljon vaatteita ja näyttää niissä yhtä hyvältä, kuin mallit jossain mainoksissa. Onkohan koskaan mietitty, että lihavuus ei ole sairaus. Ylensyönti, itsesäälissä rypeminen sen sijaan on sairaus siinä, missä anoreksiakin. Lihavaa ei voi syyttää itseään. Laihdutusleireillä ohjaajat piiskaavat raipalla lihavia perseelle: "Olette itse syypäitä, jos ette laihdu, vain sinä olet syypää siihen, että ihmiset inhoavat sinua, koska olet läski". Näinhän sen pitää olla kun kerran "ammatti"ihmiset näin sanovat.

Nyt pakko laitta quotatus Pirates of the Caribbeanistä Captain Teaguelta: "It's not just about living forever, Jackie. The trick is still living with yourself forever."

Huomasitteko jo pointin? Ei voi olla lihavan syy tulla inhotuksi, vika on inhoajassa itsessään. Inhoajat ovat sairauden aiheuttajia, jotka tulisi poistaa systeemistä. Sairaus on joutua inhoamaan itseään sen takia, että muutkin inhoavat. Vaikka kuinka haluaisi pitää itsestään, jossain vaiheessa rajan ylittämisen jälkeen siitä tulee mahdotonta. Kaikki eivät edes lujimmalla tahdonvoimallaan voi ikuisesti ja kaikissa olosuhteissa pitää itsestään. Jotkut voivat ja he ovat suuria sankareita.

Olen ollut pitkään oma sankarini. Minulla on itsevalmistettu peltihaarniska ja olen saanut monta luotia rintaani, jalkoihini ja käsiini. Vuodan hitaasti kuiviin. En tiedä onko minusta Ned Kellyksi. Sankari taitaa kuolla.

Haluaisin oikeasti saada tästä aikaan jotain keskustelua. Rehellistä ja avointa. Haukkukaa vaikka suoraan läskiksi, jos se on rehellinen mielipiteenne.

:) -kun en muutakaan keksi sanoa, ja ilmaisen olevani samaa mieltä/toiveikas

:D -pieni sisäinen naurun purkaus

;D -reps

D: -paha mieli, vähän tai paljon

:______D -suuri sisäinen naurun purkaus, (oletpa tollo)

:> -veijarivirne, myötätuntoinen

:< -pettynyt, Helinämäinen suun muikistus, myötätuntoinen

xD -yleisesti otettava sisäinen naurun purkaus

>D -"Mitä menit tekemään (reps)?"

^^ -vaivaantunut

^^'' -vaivaanut ja jopa ilmaisen sen sinulle

:3 -sattumanvarainen, fiilispohjainen hymiö

o7 -kapteeni kuittaa

o/ -lähden (hyvissä tunnelmissa)

\o/ -yay

O.o -"Oikeesti??"

O.O -äimän käkenä uudesta saamastani tiedosta

>.< -vaihtelua perinteiselle äksdeelle

Omaa keksintöäni tämä oli, eikä mistään kopioitu. Might come in handy. ;D

Pam, pam, paa!

Sain viime vuonna idean Johnny Deppin cosplayaamisesta järjestää "kohtauksen" Tampereella. Joku (in this case, minä) pukeutuisi Deppiksi mahdollisimman uskottavalla tavalla. Mukaan järjestettäisiin henkivartija tai pari, sekä joku Johnnyn "tuttu" esittelemään Tamperetta. Kaiken päällisiksi reitin varrelle ripoteltaisiin fanityttöjä, jotka hakisivat nimmareita. Ja koko homma kuvattaisiin piilokameran tapaan. Speklaationamme oli, että osa menee lankaan. Ja niin luultavasti menikin. Tämä saatiin toteutukseen viime kuussa ja nyt molemmat videot ovat vihdoin julkaistu! Ensimmäinen video löytyy myös tältä käyttäjältä.

Tässä on linkki deppaamisen kotisivuille:

http://deppism.blogspot.com/

VIDEOT:








Kiitokset: Iinalle, joka oli suunnittelussa ja järjestämisessä mukana, Tarulle, joka oli hengessä mukana, Marialle ja Juhanalle, charmanteille henkivartijoilleni, Annikalle ja Mariannelle heittäytyville fanitytöille, Maria II:lle fanitytölle sinäkin, Tapiolle, Juholle ja Matille, "fani"pojille! o/ Isälle, joka lainasi osan vaatteista ja asusteista. Iso kiitos myös kuvaajallemme, readerrorille!

Onko tänään tosiaan jo torstai?! Olin ihan keskiviikossa! Sen siinä näkee, miten kesä sekoittaa aivot... Ja unirytmin.

o/ Tulee toivon mukaan kotiin tarpeeksi ajoissa, että ehdin yhdistämään sen rastojen kanssa.

Nyt menee kiireiseksi. Muutamia viikkoja olen ollut täysin tekemättömänä cossejeni suhteen. Uskon, että olen toipunut saamastani kolauksesta. Tämä cosplaysessio tosin alkaa siivoussessiolla! o/ Aika kauheaan kuntoon huone pääsi viime torstain meinigeiltä...

Tiesittekö muuten, että olen kirjoittamassa meidän näytelmäkerhon seuraavaa nätelmää varten käsikirjoituksen, joka perustuu Haibane Renmeihin?? Minusta aivan mahtavaa. Olen aina halunnut kirjoittaa käsiksen ja vieläpä sain tämän mahdollisuuden tehdä sen tämän mahdottoman ihanan animen pohjalta. Tämä lähti minun aloitteestani. Todellisuudessahan heillä ei ole mitään hajuja minun kirjoittajantaidoistani, mutta ei haittaa. En ainakaan aio tuottaa pettymystä. Katson sarjan läpi tehdessäni tämän kuukauden cosseja ja heinäkuun sitten kirjoitan sitä samalla, kun jo toivottavasti samaaan aikaan teen mediadiplomia.

Aurinko paistaa niskaani ikkunasta, kun istun sohvalla kirjoittamassa tätä. Ja sisko katsoo vieressä telkkarista Summerin wnb ranskalaista Lostia. Tämä tuntuu todellakin kesältä. Aiemmin aamulla haaveilin taas WCS:ssistä, jonne en tänäkään vuonna valitettavasti pääse osallistumaan. Minusta se on todella sääli. Jos saisin parin vielä nyt, asut ja esityksen ehtisi vielä valmistamaan kunnialla. Olen kuitenkin sen verran realisti, että paria ei minulla yhtäkkiä suuhun tupsahda, ellei yläkerran herra ole niin tarkoittanut. Epäilen sitä. Olen käynyt ja kysynyt mahdolliset vaihtoehdot läpi, joten en voi muuta kuin istua tässä ja olla realisti. Mutta, voihan asian nähdä positiivisella tavallakin. Todennäköisesti sitten ensi vuonna osallistun karsintoihin jonkun mahtavan cossaajan kanssa, johon olen ehtinyt vuoden aikana tutustua. Taidot ovat taas kohenneet ja mahdollisuudet voittoon siten tietysti korkeammalla. Siinä vaiheessa olen toivottavasti jo Jyväskylän/Vantaan ammattikorkeassa opiskelemassa vaatetusalaa. Tulevaisuus siintää silmissä.

Kello alkaa näyttää kahtatoista. Nousen tästä ylös siivoamaan ja sen jälkeen... Hmm. Hankin jostain lankunpätkän, johon piirrän miekanterän ääriviivat ja teen sitten materiaalikartoituksen, eli mitä vielä puuttuu. Sitten voisinkin ehkä käväistä Tampereella tai Ideparkissa. Tampereen Eurokankaassa oli luonnonvalkoista pellavaa vähällä reilulla kympin/metri ja Sinooperista saan taas maagista muovailu massaa pistooliakin varten. Kotona varmaan taas otan mittoja ja mietin kaavoja. Ehkä voisin tehdä Jackin rannekkeen. Hiukan ärsyttää, mutta jos en löytäisi vaikka nappikaupasta tai Vapaavalinnasta oikeansävyistä punertavaa puuvillalankaa, joudun jälleen turvautumaan akryylimaaleihin. Sitä en tämänkohdalla haluaisi tehdä, muuta kuin pakon edessä.

Zexy, missäs vaiheessa teen sinun pukusi? Ilmeisesti Desun jälkeen.

Nyt vielä kerran vahvistan, että en ole tulossa Desuun. Siinä menisi kallisarvoista rahaa ja aikaa. Erityisesti nyt ne ovat todella tärkeässä osassa kapteeni Sparrown puvun valmistumisen kanssa. Peruukkikin pitäisi tilata. Tuli vain mieleen...

Siis ihan tosi. Eilen, tai tarkemmin ottaen eilen illalla, oli HULVATONTA. Laitoin taas Depp-meikit tällä kertaa parran kera ja otin kuvia. Muistin, että meillä on uusi todella laatu web-camera, joten se teki asiasta vielä hulvattomampaa. Taskuun oli jäänyt leikkitupakka. Vieläkin hauskempaa. Ahh! Deppaaminen on vaan jotain niin ihanaa. Todellakin piristi päivän. Pahoittelen, etten jaksanut laittaa naamaa täysin kunnolla, kuin toisen puolen naamasta ja, että en laittanut myöskään piilareita, koska silmät eivät olisi ollenkaan nyt sitä kestäneet tänään. Iholiima huurut taisivat niitä ärsyttää jo valmiiksi. Nykyään saan jo aika hyvin kaiken ilman lähdekuvaakin, näemmä.

Tällä hetkellä on suunitelmissa jotain suurta tälle viikolle, josta tulette vielä kuulemaan. Tässä pari kuvaa eilisistä webcamerailuista:




ÄÄH, Galleria ei suostu lisäämään uusia kuvia koneelta. :<

Minulla on tässä jo viikon päivät ollut asioiden luomisfiilis. Eilen tuntien itseni erittäin mitääntekemättömäksi, tartuin koneeseesni ja avasin WordPadin. Kokeilin uutta kirjoittamistekniikkaa. Laiton iPodista musiikkina soimaan soundtrackejä (ainut joka silloin sattui olemaan käytetävissäni, oli Alice in Wonderlandin soundtrack ihan btw) ja fiilispohjalta aloin kirjoittamaan tarinaa. Ajattelin, että mitään rajoitteita ei tarvitse olla, esimerkiksi teksin tunnelman ei tarvitse olla sama, jos olleesta tilanteesta versookin jotain aivan uutta. Loin mielessäni aina tarinaa hieman enemmän eteenpäin, kuin kohtaa, jota olin parhaillani kirjoittamassa, ja jostain kummasta pomppasi hyviäkin ideoita mieleeni.

En ole koskaan aiemmin kirjoittanut perinteikästä fantasiaa, mutta viikonlopun alun jälkeen, kun kävin katsomassa Prince of Persian ja katsoin Emilialla Narnia: Prinssi Kaspianin, sellainen oli fiilis. Kirjoitettua tekstiä tuli luotua nelisen liuskaa, eikä luku ole vielä ainakaan kohdannut päätöstään.

Jos jollakin on kiinnostusta lukea ihan hyvää perinteistä fantasiaa, niin kysäise minulta, lähetän sitten ensimmäisen luvun sähköpostiisi liitetiedostona.

Pahoittelen jo etukäteen, että tarinani eivät useinkaan jatku. Kaiken pahan alku tälle on cosplay, joka vie kaiken luovuuteni ja aikani kirjoittaa mitään hyvää. Eilen sattui olemaan hyvä päivä kirjoittamisessa. Jos jostain syystä alakuloni takia en pystyisikään vähään aikaan jatkamaan cosplayta, lupaan olla ahkera kirjoittaja ja kirjoittaa kokonaisen kirjan. Ehkä jopa tästä pätkästä, joka kohtaa kyllä muokkausta vielä kovalla kädellä.