IRC-Galleria

En ymmärrä, miten voin olla näin passiivisen aktiivinen. Koko ajan dataan ja teen turhia asioita (välillä asioita, joilla on melkein väliä) ja siinä se päivä sitten onkin jo mukavasti pulkassa.

Oikeasti tehtävää olisi:

-lue paaaljon ruotsia
-kertaa kevyesti ja toistaen psykologiaa
-ranskan kirjoitelmat vihdoin opettajalle
-essee vihdoin äikän opelle
-yksi vanha artikkeli viestinnän opelle, niin tulee kurssi
-poissaolojen selvitys
-lisää lukuja Finiin
-kunnollisia kuvia puvuista portofolioon (tässä onkin sitten se isompi homma)
-paaaaaljon piirtämistä
-piakkoin ennakkotehtävät jne.
-BLOGGAUSTA (Cirque du cosplayihin) prkl.

Että jakautuisihan sitä tehtävää näille kahdelle jäljellä olevalle viikolle, vaikka millä mitalla.

And it's Colleen Atwood! Hallelujah! Olet todellinen roolimallini.

Paras puvustaja ikinä. Piste.

Pari viime aikoina PALJON kuluttamaani biisiä.

Ensimmäinen luku romaaniini

I did it!


Mutta joskus kirjoitan tuon vielä puhtaaksi. Paljon on muutettavaa ja korjattaavaa... Nyt en vaan jaksa ihan välittää.

Flunssassa olen ja puurran kahden ei-oman pukuprojektin kanssa samaan aikaan. 200 kpl hartiasta lattiaan ulottuvia vekkejä, korsetti ja kolme metriä kankaan maalaamista. Torstaiksi. Välissä kolmet kuuntelut, joista voi olla, että ruotsin kuunteluita en läpäise. = Olen lukiossa edelleen ensi syksynä. SAD FACE.

Nyt taitaa jäädä oma puku johonkin toiseen kertaan.

Potuttaa hieman maailman meininki. Huomasin, että olen todellakin mustasukkaista tyyppiä hahmojen kanssa, joista pidän. Jos cossaan niitä, minun on oltava paras. Jos tämä asetelma joutuu "uhatuksi", seurauksena -> murjotusta.

Eri asiaan liittyen: Tuli tänään hieman avauduttua koulutukseen liittyvistä asioista. Toisinaan olen antanut itsevarman kuvan tavoitteideni suhteen, mutta mikään ei todellakaan ole sitä todellisuudessa. En edelleenkään ole varma, pääsenkö helposti sisään sinne minne haen, vai pääsenkö yhtään mihinkään tai jos pääsen, niin vaikeankolaisesti. En tiedä voisivatko nuo ammatti-ihmiset nähdä minussa potentiaalia, vai eivät ollenkaan. En tiedä, päädynkö ammatikorkeaan, ammattiopistoon, vai päädynkö välivuodelle. Taidekorkeasta taitaa olla turha edes unelmoida.

Totuus on se, että hauissa otan mittaa itsestäni. Jos minut tyrmätään, alan pessimistiksi ja elän varmaan loput elämästäni sossun rahoilla. No en. Mutta sellaista tietynlaista kohtaloa en haluaisi nähdä. Kaikki aikuiset ihmiset sanovat: "Oi, olihan minulla silloin huomenna se unelma näyttelmisestä/tanssimisesta/ohjaamisesta/pankinjohtamisesta, mutta elämä on, minkäs teet. Tässä sitä ollaan, olen sosiaalivirkailijoita/varastotyöntekijöitä/siivooja/sijainen/työtön, naimisissa, kaksi huutavaa kakaraa kotona, parisuhteessa menee huonosti ja keski-iän kilot alkavat jo painaa päälle. Ja tämän pitäisi olla elämäni huippukohta." Oikeasti. TUOTA EN HALUA NÄHDÄ ELÄMÄSSÄNI. Haluan elää. En halua haluavani tuota koskaan, vaikka haluaminen sinänsä on yleensä aika mukavaa puuhaa. Mutta ihan oikeasti. EI.. TUOTA... EI .... IKINÄ. Onko tuolta kohtalolta mahdollista välttyä??

Oikeasti, mikä minulle merkitsee se, että saan filosofioida, luoda, tuntea oloni arvostetuksi siksi, että saan olla luova ja elättää sillä itseni. Parisuhde olisi tietysti jees, eikä lapsissakaan mitään vikaa ole. En halua niiden olevan kuitenkaan esteenä vapaalle elämälle. Kulttuurikulinaristi voisi olla termi, jolla haluaisin kuvata elämääni nelikymppisenä. Haluaisin oikeasti myös elää ulkomailla ja tavata kiinnostavia ihmisiä. En haluaisi, että olisi mitään jättimäisiä raha huolia, kunhan tulen toimeen. Kun teen työtä, niin teen sitä intohimosta ja myös kunnolla. Se voisi olla mottoni.

Huomenna on äidinkielen tekstitaidon kirjoitukset. Ensimmäinen askel kohti tulevaa. Ehkä nämä asiat siksi juoksevat mielessäni. Maaliskuussa alkavat haut. Tiedän, että tuo on se tienristeys, joka määrittää tulevan elämäni ja, vaikka periaatteessa kaiken pitäisi mennä hyvin, niin ei kuitenkaan aina mene. Arggh. Miksi minun pitää aina olla tällainen ärsyttävyyteen asti menevä realisti? MIKSI.

Ilmoituksenomaisesti: Olen liittynyt finfanfuniin ja löydyn sieltä nimimerkillä pumpkin. Aion todennäköisesti olla fikkaamatta ja keskityn varsinkin nyt kirjoittamaan omaa teosta, josta jonkinlaisen intron aloitinkin jo originaalien k11-osastolle. Sinne siis. Nimi on vielä ihan kökkö, elkää välittäkö siitä. :'D

Höpötyttää, tosin väsyttää. Toisin sanoen en saa mitään sanotuksi. Okei. Jos kirjoitan jotain turhaa. Olin arjen loppupuolella todella alakuloinen ja sitä jatkui eiliseen saakka, kunnes Iinalla melulaisten iltamassa pimahdin tai jotain ja olo oli erinomainen. Leikimme Ihmissutta ja pantomiimia, jossa pyörin lattialla Lara Croftina. Pimputin pianoa. Ehkä se johtui siitä.

Huomasin samana aamuna saaneeni Krautilta tilaamani peruukin kotiin ja tänään oli aika leikellä sitä ja meikkailla Lucciolaksi kuvitellakseni lopputuloksen etukäteen. Kun jonkin aikaa sitten sain tietooni, että Maiju Härkönenkin oli tehnyt Lucciolan vuonna nakki ja peruna, tunsin yhtäkkistä painetta rinnassani. Yksi suurimmista esikuvistani suomicosplayn saralla. Myönnettäkööt, että olen tietyssä mielessä varsin kilpailuhenkinen; Haluaisin tehdä niin oivallisia pukuja, että ihan sama mitä muut tekevät, mutta olen silti paras. Paino virkkeen ensimmäisessä lausessa.

Huomenna on suunntelmissa toteuttaa erään...... asiakkaan kaapu tilaustyönä. Saa nähdä kuinka pitkälle etenen. Kiire ei ole, mutta haluaisin ajoissa valmsta, jotta aikaa jää kirjoituksiin lukemiseen.

Sushi himottaa. MITEN KESTÄN OLLA ILMAN SUSHIA SEURAAVAT NELJÄ KUUKAUTTA?! D8

Huomenna on viimeinen koulupäivä lukiossa & kyseinen biisi on soinut päässäni tänään.

Näen asiota
Mutta esitän tyhmää

Tiedän asioita
Mutta en luota itseeni

Olen rakentanut liian monta pilvilinnaa
Ja ampunut ne kaikki taivaalta

Asuuko minussa paha henki,
joka saa minut ajattelemaan aina väärin
Väärällä hetkellä
Väärästä ihmisestä

Yksi panssari lisää
Ja kaikki on taas paremmin.