IRC-Galleria

Potuttaa hieman maailman meininki. Huomasin, että olen todellakin mustasukkaista tyyppiä hahmojen kanssa, joista pidän. Jos cossaan niitä, minun on oltava paras. Jos tämä asetelma joutuu "uhatuksi", seurauksena -> murjotusta.

Eri asiaan liittyen: Tuli tänään hieman avauduttua koulutukseen liittyvistä asioista. Toisinaan olen antanut itsevarman kuvan tavoitteideni suhteen, mutta mikään ei todellakaan ole sitä todellisuudessa. En edelleenkään ole varma, pääsenkö helposti sisään sinne minne haen, vai pääsenkö yhtään mihinkään tai jos pääsen, niin vaikeankolaisesti. En tiedä voisivatko nuo ammatti-ihmiset nähdä minussa potentiaalia, vai eivät ollenkaan. En tiedä, päädynkö ammatikorkeaan, ammattiopistoon, vai päädynkö välivuodelle. Taidekorkeasta taitaa olla turha edes unelmoida.

Totuus on se, että hauissa otan mittaa itsestäni. Jos minut tyrmätään, alan pessimistiksi ja elän varmaan loput elämästäni sossun rahoilla. No en. Mutta sellaista tietynlaista kohtaloa en haluaisi nähdä. Kaikki aikuiset ihmiset sanovat: "Oi, olihan minulla silloin huomenna se unelma näyttelmisestä/tanssimisesta/ohjaamisesta/pankinjohtamisesta, mutta elämä on, minkäs teet. Tässä sitä ollaan, olen sosiaalivirkailijoita/varastotyöntekijöitä/siivooja/sijainen/työtön, naimisissa, kaksi huutavaa kakaraa kotona, parisuhteessa menee huonosti ja keski-iän kilot alkavat jo painaa päälle. Ja tämän pitäisi olla elämäni huippukohta." Oikeasti. TUOTA EN HALUA NÄHDÄ ELÄMÄSSÄNI. Haluan elää. En halua haluavani tuota koskaan, vaikka haluaminen sinänsä on yleensä aika mukavaa puuhaa. Mutta ihan oikeasti. EI.. TUOTA... EI .... IKINÄ. Onko tuolta kohtalolta mahdollista välttyä??

Oikeasti, mikä minulle merkitsee se, että saan filosofioida, luoda, tuntea oloni arvostetuksi siksi, että saan olla luova ja elättää sillä itseni. Parisuhde olisi tietysti jees, eikä lapsissakaan mitään vikaa ole. En halua niiden olevan kuitenkaan esteenä vapaalle elämälle. Kulttuurikulinaristi voisi olla termi, jolla haluaisin kuvata elämääni nelikymppisenä. Haluaisin oikeasti myös elää ulkomailla ja tavata kiinnostavia ihmisiä. En haluaisi, että olisi mitään jättimäisiä raha huolia, kunhan tulen toimeen. Kun teen työtä, niin teen sitä intohimosta ja myös kunnolla. Se voisi olla mottoni.

Huomenna on äidinkielen tekstitaidon kirjoitukset. Ensimmäinen askel kohti tulevaa. Ehkä nämä asiat siksi juoksevat mielessäni. Maaliskuussa alkavat haut. Tiedän, että tuo on se tienristeys, joka määrittää tulevan elämäni ja, vaikka periaatteessa kaiken pitäisi mennä hyvin, niin ei kuitenkaan aina mene. Arggh. Miksi minun pitää aina olla tällainen ärsyttävyyteen asti menevä realisti? MIKSI.