IRC-Galleria

Äiti soitti siitä puhelinlaskusta......



Kuulemma kyseessä oli koko perheen puhelinlasku.




JES! (Tai ainakin toivotaan niin.)

Otsikkoehdotuksia tähän merkintään, mietittynä matkalla kotiin:

Nyt otti ohraleipä

Päivä on lätty

Pieni, toivoton ja köyhä






Päivä meni pilalle, eikä huvita yhtään. 188E puhelinlasku!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Onneksi voin varmaan sopia äidin kanssa, että hän saa sitten ne rahat hyllystä. Nyt taidan olla OPEN FOR OTHER BUSSINESS, joten käsityötoivomuksia kehiin vaan! (Kaikista toivotuimpia olisivat massasta tehdyt jutut, esim. patsaat?)

En ole tainnut valvoa arkena vielä näin myöhään muuten vaan, mutta kun NETTIONJA ON OLLUT KÄYTÄNNÖSSÄ SITÄ ILMAN KUUKAUDEN, koneella noruminen kieltämättä hotsittaa. Ja nyt en tällä kiirellä spämmää kivoihin blogeihin vaan tänne. Koulu jatkuu ihan mukavasti, joskin hitaasti. Alan termejän tullut opittua roppakaupalla ja epäselvistä asioista on tullut hieman selvempiä.

Eniten tässä koneelle pääsemättömyydessä on harmittanut se, etten tosiaan ole päässyt kirjoittamaan blogeihin, enkä novelliani. Eli tyssäsi joksikin aikaa kaikki se ja pakko taas päästä pahoittelemaan. Mutta minkäs sille mitään voi, että DNA feilaa. Örgh. Nyt kuitenkin kaikki ilmeisesti ok, joskin netti näemmä vaihtaa GPRS:lle liian usein, jolloin = netti ei toimi. Mutta toimii se aina välillä. Pakko kysäistä vielä sitä XL-liittymää.

Cirque du cosplayihin olisi ehkä luuuuvassa montakin maskeerausta, koska inspis. Suurin osa kyllä Burton-leffoista, mutta minäpä tästä päätän ja se on jess. Paljon järkeä? Varmasti kello kahdentoista jälkeen. Tietty mukaan mahtuu muutakin kuin vain Burton-leffoja. Yksinkertaisestis maskeerauksia, jotka kiinnostavat minua toteuttaa.

Tuli muuten mieleen: Mietin joskus TODEEEEELLA pitkään, miksi Päättömän ratsumiehen Ichabod Cranen äiti näyttää niin tutulta (näyttelijä siis). Tajusin viime viikolla, että sama tyyppi näyttelee Ed Woodissa Vampiraa. Siksi siis.


Paljon on luvassa. Muun muassa viime viikolla toteuttamani Avatar-meikki. BD Mut jee. Nyt kun netti rulaa, elämäkin alkaa hiljalleen rullata.

MUN NETTI TOIMIII!!!!!!!!!!!!!!!1!!!!1!!!!1!!!!!!!!!!!

Kuinka tässä näin kävi? .O Olen päätynyt johonkin mökille keskelle metsää täynnä hevareita ja minä sinisenä oliona Avatarista. Ajattelin, kuinka hauskaa olisi valmistaa teemabileisiin tämä puku ja sitten menin unohtamaan, että INHOAN bileitä. Hups?

Olen jotenkin niin onnellinen. Juuri nyt.

Pakko taas huokaista ääneen, että mihin on kadonnut näiden viikoloppujen merkitys? Viikonloput tuntuvat nykyään pakkopullalta ja arki taas lomailulta. What iz thiz?

Luulen, että ensi viikolla tulee netti vihdoin kotio käyttööni (ellei sitten joku kaukainen naapurini olisi mennyt sen sieltä postilaatikosta pöllimään) ja siten siis aktivoidun pikkuisen paremmin kuin vain tänne Irc-Gallerian shittiblogiin.

Tracon on ollut koko ajan kauhean masentava ajatus ja vielä eilenkin olin täysin huulipyöreänä, mitä laittaa sinne päälle, maksaakko lippuja, vai tulenko sinne lopulta ollenkaan. Suunniteltua Last Exile -ryhmää ei ole tulossa ja Piratesejenkin kanssa näyttää erittäin huonolta (ainakaan vastausta tältä ainoalta osanottajalta lisäkseni en ole vielä saanut). Siksi pientä angstin poikaista on ollut ilmassa. Silloin se on pahimmillaan, kun vain tietää alusta asti, että kaikki tulee menemään päin seiniä.

On kyllä tuntunut, että koko con/cosplayvuosi on mennyt täysin hukkaan jotenkin... Isoja suunnitelmia oli, mutta lopulta vain yksi niistä toteutui Bakaconiin ja sekin aika heikolla menestyksellä. Niimpä Aconin jälkeen tuli aika luovuttajafiilis. Olen siis ollut jonkinlaisella tauolla: Ei lukkoon pistettäviä suunnitelmia. Ei sitten yhdenkäänlaista.

Sen verran olen kuitenkin vain erittäin hatarasti haaveillut, että CosplayGaala voisi olla erittäin otollinen tapahtuma korkata Lulu-pukuni ja esitykseni. ...........Jokin kuitenkin menee pieleen ja *HUOH*. Sellainen on fiilis, että mitään en tule saamaan valmiiksi enää ikinä. Se ei ole kivaa ja se painaa sisälmyksiäni jatkuvasti. Minne katosi kunnianhimo ja inoostus? Tappoiko sen jatkuva epäonnistuminen ja suunnitelmien peruuntuminen?

Olen jossain ö-pisteessä kaiken kanssa, enkä tosiaan tiedä, miten se päättyy. Toivon sydämestäni, että into cossaamiseen palaisi, mutta pelkään silti pahinta.

Haaveilin tuossa myös hiukan, siis HAAVEILIN (koska siihen palaisi rahaa), että pukuilisin Traconissa Gastonina, omana hahmonani. Siihen riittäisi jostain slipoverin tekaiseminen/hankkiminen ja housujen etsiskely kirpparilta plus kenkien hakeminen Andiamosta. Niin, ja kyllähän listaan vielä pääsisi hiusten leikkuu ja värjäys. Eli pureskelen hieman kynsiäni. Mrrrgh. En tiedä siis onnistuuko tämäkään.

Mitä teen Traconiin lauantaille, jos nyt koskaan teen? Sb help miiiiiii.

Koska tietenkään en spämmi kaikkia arvottomia angestejani näin lyhyessä ajassa kirjoitettuna mihinkään tärkeään blogiin, se kakka tulee tänne.

Siis ARGHGHGGH. Tämä puolikas viikko Ikaalisissa on ollut mitä mahtavin. Kunnes tulin Tampereelle. Oli siinä pientä läksiäisjuhlaa kaverille, joka lähti Australiaan ja jopa leffa jota aloimme katsoa vaikutti katsomisen arvoiselta ja tarpeeksi kevyeltä siihen mielentilaan. Mutta aina jokin pieni asia voi loppumetreillä ahdistaa ja jättää hieman kitkerän maun suuhun. Tämä on "onneksi" huolistani pienin.

Onnistuin jotenkin kummallisesti ottamaan taas liian ison taakan harteilleni suhteessa aikaan ja resursseihini, koska en osaa sanoa "ei". Muuten varmaan parin "tilaustyön" tekeminen kaverille olisi käynyt, mutta paikkakunta. Minä Ikaalinen. Ja kaveri Tampere. En vittu aio maksaa itseäni siitä kipeäksi, että kaveri saa puvut ajoissa Traconiin. Koska vaikka muuten tämä vaikutti ihan sellaiselta kevyeltä hommalta, että kaveri maksaa matskut, minä teen. Nyt kuitenkin kaiken muunkin elämän stressin keskellä vaikuttaisi siltä, että minä matkustan Tampereella käymään joka viikonloppu, että saadaan puvut valmiiksi, enkä muuten tänne tulisi. Aikaa ei tietenkään jää omaan taskuun, että voisin tehdä jotain Traconiin. Pitihän sinne tulla Lulukin valmiiksi, mutta ei tule. Onneksi sain tuon jutun sentään tietää ajoissa.

Nyt ei koko saakelin Tracon houkuta sitten pätkääkään. Liput maksavat ovelta ihan kunnioitettavasti. Pelkkä ulkona hengailu for reason nothing ei houkuta myöskään. Olen pahasti lukossa pukujen suhteen. Ainut syy tai velvollisuus tulla paikalle on sunnutain Pirates-ryhmä. Ei huvita parannella pukua. Ehkä tällä on jotain niiden tiettyjen pläänien läskiksi menemisen kanssa jotain tekemistä, ehkä ei. Mutta suurin juttu taitaa olla se, että nyt asun yksin ja tuskin saan opintorahaa ollenkaan, eikä äidillä ole tasa rahaa kustantaa koko elämääni. Jostain täytyy saada ruoka pöytään. Perkele.

Onhan tuossa tämä yksi hyllyprojekti, jonka pitäisi olla kaikin puolin ihan järkevä. Harmillista kyllä, mikään ei koskaan mene suunnitelmien mukaan, kun se on muista kiinni. En muuten pyytäisi apua asioissa, ellei sitä oltaisi taas tarjottu...... En saisi luottaa, EN SAISI. Enkä ole koskaan luottanutkaan ja siksi vitutus. Sisko sanoi, että ottaa kaapin sisämitat sillä aikaa, kun olen Ikaalisissa, jotta äiti taas voisi mennä hakemaan lautatavaraa alan liikkeestä hyllyjä varten. Kumpikaan ei tapahtunut kuin vasta sen vaikeamman kautta tänään. Joudun itse ottamaan mitat, kun äiti ei ole edelleenkään käynyt hankkimassa niitä lautoja ("Meillä on kaikenlaisia lautoja kyllä tuolla meidän remppakämpässäkin, katon sieltä ja tuun aikaisin"). Jos tämä reissu jää turhaksi koska ihmiset EIVÄT OTA VAKAVASTI MITÄÄN MITÄ SANON, kuten "--KIIRE" ja "--HETI", niin stana varmaan en tuu enää kotona vierailemaan enää koskaan.

LE VATTU ei ole koko juttu (=cosplaypukujen tekeminen paniikissa) kiinnostanut pitkään aikaan ja pelkkä hyväntekeväisyys ja hyvätahtoisuus alkaa menemään itsekidutuksen puolelle. Johonkin pitäisi vetää raja, mutta mielummin toivoisin ihmisten tajuavan sen ihan itsekin............. Koska mahdottomalta vaikuttavaa asiaa on lähes mahdotonta tehdä mahdolliseksi. Got the point?

Kuukauden syvimmältä vatsan pohjasta tuotu huokaisu hengestä sanoiksi: En jaksa olla muiden ihmisten pyöriteltävänä. En jaksa rikottuja lupauksia. En jaksa tätä valtavaa vastuuta, silloin kun pitää uhrata oma elämänvoimansa, taloutensa ja muiden talous sen puolesta.